UEFA harkitsee EM-turnauksen siirtämistä yhdelle isäntämaalle, Suomi olisi sopiva vaihtoehto

Julkaistu: 24.01.2021 13:23

UEFA harkitsee EM-turnauksen siirtämistä yhdelle isäntämaalle, Suomi olisi sopiva vaihtoehto
Koronaepidemia on tuhoamassa UEFA:n suunnitelmat pelata ensi kesän EM-lopputurnaus 12 isäntämaassa. Kuka saa kisat? Mikä olisi parempi vaihtoehto kuin Suomi?
UEFA on harkitsemassa tulevan kesän EM-lopputurnauksen siirtämistä yhteen isäntämaahan, Bayern Munchenin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge on kertonut lehdille.



EM-turnauksen alkamisajankohdaksi on edelleen suunniteltu 11.6. Alkuperäisen suunnitelman mukaan turnaus piti pelata 12 eri maassa.
Kisojen alkuun on noin neljä ja puoli kuukautta, ja koronatilanne Euroopassa ei tunnu hellittävän. Rummenigge totesi saksalaisen Muencher Merkur -lehdenhaastattelussa, että UEFA:n kunnianhimoinen suunnitelma kisojen jakamisesta tehtiin hyvissä ajoin ennen koronaa, mutta nykytilanne ei anna tähän enää mahdollisuuksia. Nyt UEFA:n presidentti Aleksander Ceferin olisi kallistumassa yhden isäntämaan kisojen puoleen.
-Meidän ei pidä unohtaa, että tämä idea kisojen jakamisesta tuli ennen koronaa, se oli EU:n komission aloite, jolla haluttiin saada jalkapallo näkyville kaikkialla Euroolassa, Rummenigge kertoi.

Suomen koronatilanne muita parempi


Koronaepidemian suhteen Suomi olisi varteenotettava vaihtoehto kisamaaksi. Muuhun Eurooppaan verrattuna koronaongelmat ovat Suomessa olleet vähäisiä. Suomessa on tammikuun puoleenväliin mennessä todettu hieman alle 42 000 koronatapausta, kun esimerkiksi Englannissa, jossa EM-lopputurnauksen finaali piti pelata, tapauksia on ollut yli 3,5 miljoonaa. Asukaslukuunkin suhteutettuna Suomessa on ollut hyvin vähän koronapotilaita.

EM 2021 pelataan mitä ilmeisimmin hyvin pienelle yleisömäärälle ja miljoonille televisiokatsojille. Stadioneiden ei siten tarvitsisi olla jättisuuria, ja tämä mahdollistaisi kisojen pitämisen Suomessa.
Loppuottelu pelattaisiin luonnollisesti vasta remontoidulla Olympiastadionilla. Tarvittaessa Olympiastadionille mahtuisi 36 200 katsojaa. Puitteet olisivat tarpeeksi hyvät EM-finaalille.

Tampere ja Turku myös mukana


Suomen stadioneista toiseksi suurin on Tampereen Ratinan stadion, jossa Huuhkajatkin pelasivat Kansojen liigaa ja EM-karsintaotteluita Olympiastadionin remontin aikana.
Turun Veritas -stadionillakin Suomi pelasi EM-karsintaa.
Olympiastadion, Ratina ja Veritas voisivat olla pudotuspelien areenat.

Kelvollisia pelipaikkoja lohkopeleille löytyisi edellämainittujen lisäksi vaikka Seinäjien uudehkolta OmaSp -stadionilta, eikä Porin stadionkaan ehkä niin kolkko olisi.
Helsingin Bolt -areena keinonurmineen tuskin kelpaisi UEFA:lle alustansa puolesta.

Norjan kanssa puoliksi


Jos Suomi tuntuu UEFA:n herroista liian pieneltä isäntämaalta, niin kisojen jakaminen Suomen ja vaikka Norjan kesken voisi olla varteenotettava mahdollisuus. Norjassa on isoja ja erinomaisia jalkapallostadioneita, ja Norja on myös pärjännyt hyvin viruksen kanssa. Tähän mennessä Norjassa on todettu reilut 60 000 tautitapausta.
Norjan kanssa Suomi luultavimmin menettäisi loppuottelun, mutta toki semifinaali Olympiastadionilla olisi myös mainio tapahtuma.
Norjan kisäisännyyttä vastaan puhuu se, että maa ei ole mukana lopputurnauksessa. Toisin kuin Suomi, kuten vielä hyvin muistetaan.

UEFA saattaa kyllä hyvinkin antaa lopputurnauksen kokonaan suurella jalkapallomaalle, joka onnistuu kevään aikana taittamaan koronan etenemisen. Englanti voisi olla tässä mahdollinen vaihtoehto. Maan tartuntalukemat ovat tällä hetkellä edelleen hyvin synkät, mutta rokotus etenee Englannissa paremmin kuin muualla. Englannissa uusia tartuntoja rekisteröidään edelleen reilusti yli 30 000 päivässä, mutta samaan aikaan jo lähes 500 000 ihmistä päivittäin saa ensimmäisen rokoteannoksen.
Englannissa oli myös vaivattomasti koko kisojen vaatima infrastruktuuri valmiina. Valioliigan seurojen stadioneista löytyisivät helposti kaikki tarvittavat kisojen läpiviemiseen, ja loppuottelu voitaisiin suunnitelmien mukaan pelata Wembleyllä.