Jokerit palasi Liigaan – arvioimme paluumuuttajat

Jokerit palasi Liigaan – arvioimme paluumuuttajat
Kotimainen Liiga sai yllättävän piristysruiskeen Venäjän ja Ukrainan sodan jälkituotteena. Jokereista peräti 12 ammattilaista (1 valmentaja ja 11 pelaajaa) siirtyi aivan siirtorajan kynnyksellä kotimaisen Liigan joukkueisiin. Miten on alku lähtenyt käyntiin? Sopeutuminen on täysin henkilökohtaista, mutta aika alkaa loppua kesken. Pudotuspelit ovat aivan ovella.
Jokerit sai ilmoitettua Liigan kannalta tarpeeksi aikaisin KHL-kauden päättymisestä ja näin osa Jokereiden pelaajista siirtyi sensaatiomaisesti Liigajoukkueiden riveihin. Jokerit teki siis paluun Liigaan, mutta tällä kertaa kahdentoista pelaajan ja valmentajan osalta. Liigalle ja sen mielenkiinnolle tämä oli tietenkin mahtava juttu, mutta Jokereille tämä näyttäisi olevan lopun alkua, tai sitten ihan jonkun muun tarinan alku.



Jokerit eivät ole vielä ilmoittanut vetäytymisestä koko KHL-liigasta, toisin kuin Dinamo Riika, joka ilmoitti koko KHL-uran olevan ohi. Jokerit on toistaiseksi ilmoittanut vain tämän kauden olleen tässä, mutta heikoltahan tuo KHL:n jatkuminen näyttää Jokereiden osalta. Putinin oma lätkäliiga maksaa palkat ruplina ja iso osa ulkomaalaisista pelaajista on jo jättänyt liigan. Pudotuspelit ovat kuitenkin täydessä käynnissä. Ensi kaudeksi liigan tulevaisuus on kokonaan auki.

Jokerit valmentaja ja pelaajat Liigassa


Kärpät nappasi Jokereista valmentaja Lauri Marjamäen ruoriinsa. Marjamäki on tuttu mies Kärpistä, olihan Marjamäki ennen KHL-pestiä vuodet 2013 – 2016 Kärppien valmentajana. Kärppien peli ei ole viime aikoina ihan uomissa ollut, kolme viimeisintä peliä ovat kaikki menneet varsinaisen peliajan jälkeen jatkoille, näistä lisäpiste on tullut vain yhdestä ottelusta. Toistaiseksi pudotuspelipaikka on Kärppien hallussa, mutta neljä viimeistä runkosarjan peliä (2 x Tappara, TPS ja KooKoo) voivat tuoda tilanteeseen ison muutoksen. Kärpät pelaa jo nyt omia pudotuspelejään.

David Sklenicka tuo Kärppien takalinjoille ryhtiä ja kovuutta, viidessä ottelussa tehoja on kertynyt 0+1. Peliaikaa on kertynyt 23:41 per peli, joten Marjamäki luottaa huippupakkiin. Julius Junttila on viidessä Kärppä-pelissä lunastanut 1+3 tehot ja peliaikaa on kertynyt 18:52 per ottelu.



Ilves sai riveihinsä Marko Anttilan ja Henrik Haapalan. Haapalalla peli on kulkenut varsin mukavasti, viidessä pelissä tehot 1+2 ja peliaikaa näissä keskimäärin 16:18. Marko Anttila hoitelee Ilveksessä rouhijan töitä, kuudessa pelissä kiikarit 0+0 ja peliaikaa per ottelu 16:42.

Pakarinen ja Turunen HIFK:n riveihin


HIFK sai kaksi paluumuuttajaa riveihinsä, Iiro Pakarinen on seitsemässä pelissä tehnyt tehot 3+0 ja keskimäärin peliaikaa tässä kohtaa 18:13 per ottelu. Teemu Turunen on puolestaan seitsemässä pelissä saalistanut 0+2 tehot ja peliaikaa on kertynyt 15:44. IFK:n pelit ovat viime aikoina olleet suhteellisen vähämaalisia, pudotuspeleihin valmistautuminen on täydessä käynnissä.

Lahden Pelicans sai kerättyä kolehtia ja kotiutti Hannes Björnisen Lahteen. Erinomaisena puolustuspään pelaajana ja aloittajana tunnettu Björninen on pelannut 19:30 per ottelu ja tehojakin kuuteen peliin on tullut mukavasti 3+3. Pelicansin ensisijaisena tehtävänä on vielä yltää pudotuspeleihin.



Myös HPK sai oman osansa KHL-Jokereista, kun Niklas Friman siirtyi Kerhoon pelaamaan. Friman on ehtinyt pelaamaan seitsemän peliä, näissä tehot 0+3 ja peliaikaa 19:52 per ottelu. Lukkoon siirtynyt Henri Ikonen puolestaan on pelannut seitsemän peliä, näissä tehot 0+2. Peliaikaa on kertynyt 15:38 per ottelu.

Tappara sai kovan paluumuuttajan Veli-Matti Savinaisesta. Alkutaival on ollut melkoisen vaikea, sillä viiteen peliin kiikarit 0+0 vaikka peliaikaa on 18:01 per ottelu. Otto Leskinen on tehnyt Tappara-puolustuksessa hyvän vaikutuksen, viidessä pelissä keskimäärin 21:14 peliaikaa ja 3+1 tehot taululle.

Björninen ja Leskinen vakuuttaneet


Pisteiden valossa parhaan vaikutuksen on tehnyt Pelicansin johtohahmo Hannes Björninen. Erinomaisen sisääntulon joukkueeseen on tehnyt myös Otto Leskinen Tapparan puolustuksessa. Kaikkien pelaajien rooli ei suinkaan ole pisteiden teko, joten jokaisella pelaajalla on varmasti oma vahvuutensa joukkueiden loppukauden kannalta. Kuka näistä pelaajista nostelee keväällä Liigan mestaruuskannua? Hyvin todennäköisesti jonkun pelaajan KHL-kauden ruma päätös saa sittenkin erittäin positiivisen päätöksen.

Parhaat suoritukset tullaan todennäköisesti näkemään pudotuspeleissä ja Marko "Mörkö" Anttilan vahvuudet tulevat esille juuri näissä peleissä. Tässä joukossa on myös pelaajia, jotka tulevat näyttämään pudotuspeleissä parhaimmat puolensa.

Pelicans, Hannes Björninen, 3+3
Tappara, Otto Leskinen, 3+1
Kärpät, Julius Junttila, 1+3
HIFK, Iiro Pakarinen, 3+0
Ilves, Henrik Haapala, 1+2
HPK, Niklas Friman, 0+3
HIFK, Teemu Turunen, 0+2
Lukko, Henri Ikonen, 0+2
Kärpät, David Sklenicka, 0+1
Tappara, Veli-Matti Savinainen, 0+0
Ilves, Marko Anttila, 0+0