Suomen mitalitoivot Pekingissä 2022

Suomen mitalitoivot Pekingissä 2022
Pekingin talviolympialaiset 2022 järjestetään 4. - 20. helmikuuta. Katso artikkelistamme Suomen joukkueen suurimmat mitalitoivot kisoihin. (Kuva Jamie Squire/Getty Images)

Suomalaisten mitalitoivot Pekingissä


Pekingin talvikisat pyörähtävät käyntiin perjantaina 4. helmikuuta ja urheilukarnevaali hiljenee reilut kaksi viikkoa myöhemmin 20. helmikuuta. Lajeja näissä talvikisoissa on yhteensä viisitoista seitsemässä eri lajiryhmässä.

Suomen historia talvikisoissa on pitkä ja menestyksekäs. Kaikkiaan suomalaisurheilijat ovat kautta aikojen napanneet talvikisoista yhteensä 161 mitalia. Näistä kultaisia on ollut 42, hopeisia 62 ja pronssisia 57 lätkää.

Kesäkisojen tapaan myös talvilajeissa Suomen menestys on painottunut muutamiin lajeihin. Maastohiihto on ylivoimainen ykkönen ja mäkihyppy sekä pikaluistelu yhtä selvät kakkonen ja kolmonen. Yhdistetty ja freestylehiihto ovat kaksi muuta lajia, joista Suomi on aikojen saatossa saanut vähintään yhden kultamitalin.

Näihin olympialaisiin Suomen Olympiakomitean tilastoihin perustuva ennuste on noin 3,5 mitalia ja samoilla linjoilla ovat kansainväliset ennustuslaitokset. Useammassakin lajissa löytyy kuitenkin selkeitä mitalikandidaatteja, joten näiden ennusteiden rikkominen on ehdottomasti mahdollista.

Lue myös vihje Suomen mitalien määrä.

Me heitimme oman lusikkamme soppaan listaamalla Pekingin talviolympialaisten 2022 suurimmat suomalaiset mitalitoivot!



1. Iivo Niskanen


Talviolympialaisten maastohiihto on perinteisesti ollut kunniakas laji Suomelle talvikisoissa. Viimeisin suomalainen olympiakultamitalisti on Iivo Niskanen, joka on tälläkin kertaa suurin yksittäinen mitalitoivomme. Maailmancupissa Niskanen on ollut mainiossa vireessä ja alkukauden perusteella vähintään yksi mitali on lähellä.

Niskasen paraatimatka näissä kisoissa on 15km perinteinen, jossa mies on ollut pitelemätön. Pyeongchangissa miesten 50km päättyi Niskasen kultajuhliin. Pekingissä kuninkuusmatka hiihdetään kuitenkin vapaalla tyylillä, mikä tekee hallaa Niskasen menestysmahdollisuuksille.

Muista maastohiihtäjistämme Krista Pärmäkoski on toinen potentiaalinen mitalikandidaatti, mutta se vaatisi huippuonnistumista. Käyrä on kuitenkin ollut nousujohteinen, joten ehkäpä myös viime kisoissa kolme mitalia napannut Pärmäkoski jatkaa mitaliputkeaan?




Suomen mitalitoivot Pekingissä 2022
(Kuva: Getty Images)

2. Miesten ja naisten jääkiekkojoukkueet


Suomi on ehdottomasti mitalikandidaatti niin miesten kuin naistenkin turnauksessa. Miesten jääkiekkoturnauksessa Jukka Jalosen suojatit ovat etukäteen ROC:n (Venäjän olympiaurheilijat) kovin haastaja yhdessä Ruotsin kanssa. NHL-pelaajien jäätyä pois kärki on tasainen ja mitali ehdottomasti selkeä tavoite Leijonille.

Naisleijonat puolestaan ovat olleet otsikoissa viime aikoina vääristä syistä. Päävalmentaja Pasi Mustosen joukkue on kaikesta huolimatta naisten jääkiekkoturnauksen potentiaalinen mitalikandidaatti myös ilman kohuvahti Noora Rätyä. Kanada ja USA ovat tuttuun tapaan ne suurimmat suosikit, mutta Suomi on yhtä selkeä kolmonen. Pronssia pukkaa jälleen?





3. Ilkka Herola


Yhdistetyn Herola kuuluu ehdottomasti Suomen mitalitoivoihin Pekingissä. Oireettoman koronan kärsinyt Herola on kisaillut sairastelun vuoksi kilpakumppaneitaan vähemmän, mutta Pekingissä tämä voi olla jopa etu. Kunto on alkukaudesta ollut kovat ja rahkeet riittävät ehdottomasti jopa mitaliin.

Herolalle on aivan kriittisen tärkeää saada ennen Pekingiä pari kovaa starttia alle ja näin kisakuntoa korkealle. Jos tämä onnistuu ongelmitta, kuuluu Herola ehdottomasti potentiaalisiin mitalisteihin. Viime kauden MM-hopea ei ollut sattumaa, pistetäänkö Pekingissä vielä pykälä paremmaksi?



4. Enni Rukajärvi


Pakkohan kaksinkertainen olympiamitali Rukajärvikin on listalle nostaa. Lumilautailumme kirkkain helmi nappasi hopeaa Sotshista 2014 sekä pronssia Pyeongchangista 2018. Taso on tässäkin lajissa ollut jatkuvasti nousussa, joten kolmas mitali vaatisi todennäköisesti uran parhaan suorituksen. Täydet eväät siihen on.

Rukajärvi oli olympialaisten kenraaliharjoituksessa Laax Openin maailmancupin osakilpailussa kelpo vireessä sijoittuen kuudenneksi slopestylessa. Kovatasoisessa kisassa Rukajärvi jäi kolmannesta sijastakin vajaat puolitoista pistettä, joten erot olivat äärimmäisen pienet. Hurja on taso Pekingissäkin, mutta kova on myös Rukajärvi!

Rukajärven menoa X Gamesin slopestylessa voit ihailla alla olevalta videolta.



5. Haastajat & mustat hevoset


Edellämainitun listan ulkopuolella mitalistien etsiminen vaatiikin sitten hieman enemmän mielikuvitusta. Olympialaisissa hyvin harvoin tullaan täydestä tuntemattomuudesta podiumille, niin hurja taso kisoissa aina on. Yllätykset ovat toki silti edelleen mahdollisia ja kyllähän ainakin himmeämpiä mitaleita lähes joka kisoissa jaetaan yllättävillekin nimille.

Tälle listalle on ehdottomasti nostettava ampumahiihtäjä Tero Seppälä, joka on nostanut tasoaan tämän kauden aikana valtavasti. Parhaimmillaan maailmancupissa kuudenneksi sijoittunut Seppälä on parantanut niin hiihtovauhtiaan kuin ampumistaankin. Jos kohdalle osuu olympialaisten ampumahiihdossa se kuuluisa "pöljä päivä" on jopa mitali mahdollinen.

Maastohiihdon puolelta ainakin parisprintit voisivat olla Suomelle menestyksekkäitä. Naisten puolella Pärmäkoski - Kerttu Niskanen on potentiaalisin menestyskandidaatti. Miehissä Niskanen - Joni Mäki voisi olla onnistuessaan miesten sprintin musta hevonen.

Lumilautailun puolella nuori Rene Rinnekangas tekee tuloaan maailman huipulle, mutta tuleeko Peking vielä liian aikaisin? Toisaalta viime vuonna nuorukainen nappasi yllättäen slopestylen MM-pronssia, joten kapasiteettia piisaa. Olympiamitali olisi jättiyllätys, muttei mahdottomuus.

Katso koko Suomen olympiajoukkue tästä!