Tässä on Suomen salibandymaajoukkue MM-kotikisoihin 2021!

Tässä on Suomen salibandymaajoukkue MM-kotikisoihin 2021!
Suomen salibandymaajoukkue julkaistiin MM-kotikisoihin 2021, jotka on määrä pelata Helsingissä 3.-11. joulukuuta 2021.
Suomen salibandymaajoukkue julkistettiin tiistaina 2.11. Petteri Nykky yhdessä muun valmennustiimin kanssa pohti valintoja viimeiseen asti, joilla Suomi lähtee puolustamaan vuoden 2016 ja 2018 maailmanmestaruuksiaan. Taso oli tänä vuonna erittäin kova, kun rannalle ja varamiehiksi maajoukkueeseen jäi varsin koviakin nimiä. Salibandyn MM-kisat pelataan Helsingissä 3.-11. joulukuuta.



Ensikertalaisia mukana


Ryhmässä pelaa yhteensä 5 ensikertalaista, jotka ovat kuitenkin onnistuneet vakuuttamaan valmennusjohdon EFT-turnauksissa antamillaan näytöillä. Hämeestä lähtöisin olevat Oilersissa uraa tahkoavat veljekset Justus & Rasmus Kainulainen saavat näytön paikan maajoukkueessa. Kainulaisilla on alla 13 ja 16 maaottelua, jossa he ovat mättäneet noin piste per peli tahdilla.

Valintoja on mietitty tarkkaan. Kahdesta kentästä löytyy valtavasti hyökkäysvoimaa, mutta Nykyn pelikirjassa halutaan painottaa puolustusta. Kolmoskentässä pelaavat todennäköisesti Classicin työteliäät pelaajat Eetu Sikkinen sekä Oskari Heikkilä, joille MM-turnaus on myös ensimmäinen laatuaan. Viides ensikertainen on maalivahti Joonas Kaltiainen, jolle paikka aukesi mitä todennäköisemmin Eero Kososen pelaajauran hiipuessa tähän kauteen.

Joukkueen keski-ikä on 29,15 vuotta, joka on vain 0,05 vuotta nuorempi kuin kolme vuotta sitten.

Rosterissa näkyvillä kotimainen F-liiga - 11 pelaajaa Classicista


Nykyn pelaajavalinnat tulevat Suomen F-liigasta, joka kertoo hyvin paljon siitä että taso F-liigassa kovenee vuosi vuodelta, pelaajille voidaan maksaa palkkaa eikä ammattilaisuran perässä ole välttämättä tarvetta lähteä Ruotsiin tai Sveitsiin pelaamaan.

Tatu Väänänen ja Joonas Pylsy ovat ainoat ulkomailta joukkueeseen tulevat pelaajat. He edustavat Sveitsin liigassa SV Wiler-Ersigeniä.

Suurin osa (11) pelaajista tulee Classicista. Loput pelaajat F-liigasta tulevat Oilersista (3), Happeesta (2) ja TPS:sta (2).

Nyt valittiin mielestäni meidän näköisemme joukkue ja valmennustiimin mielestä paras mahdollinen niin hyvin kuin tällä tiedolla, taidolla ja kokemuksella saatiin aikaan, ja kovasti on mietitty kaikennäköisiä variaatioita mahdollisista eteen tulevista tilanteista. Pohjana ovat ne kentälliset, joilla on paljon pelattukin, vaikka kavereita onkin ollut erilaisista syistä poissa, kertoo Nykky Salibandy.fi:lle antamassaan haastattelussa.

Varasijoilla kovia nimiä


Niin kuin monesti käy, kaikki halukkaat eivät pääse joukkueeseen. Mikäli loukkaantumisia tai vastaavia epäonnenkantamoisia sattuu, ei Nykyn tiimillä huoli ole pahimmasta päästä, sillä varasijoilta löytyy loistavia korvaajia. Varasijoille jäivät muun muassa maajoukkueesta tutut hyökkääjät TPS:n Miko Kailiala (70 ottelua, 29+20) ja EräViikinkien Jani Kukkola (138 ottelua, 70+88). Myös vaisuhkoa alkukautta pelannut Indiansin Aaro Astala jäi varasijalle.

Puolustuksen ykkösvaramies lienee Otto Lehkosuo (Indians), joka pelasi hienot EFT-turnaukset. Hänelle saattaa pian auetakin paikka joukkueesta, mikäli aivotärähdyksestä toipuva Krister Savonen ei ole vielä kuukauden päästä pelikunnossa.

Myös varasijojen ulkopuolelle jäi kovia nimiä. Tämän hetken F-liigan pistepörssin kolmonen Jami Manninen (Happee) ei mahtunut mukaan, vaikka hän on esittänyt vakuuttavia otteita F-liigassa vuodesta toiseen takomalla pisteitä yli 2 per peli tahdilla. Maajoukkueessa Manninen on pelannut 80 ottelua tehoin 62+38=100.

Rannalle jäi myös loistavat viime kaudet pelannut Nokian KrP:n hyökkääjä Joona Rantala. Hänen maajoukkuekokemus rajoittuu kuitenkin vasta kolmeen pelattuun otteluun. Samojen otteiden jatkuessa paikka majusta voi aueta tulevina vuosina.

Suomen MM-joukkue salibandyn kotikisoihin 2021


Maalivahdit

Lassi Toriseva, 27, Classic
Joonas Kaltiainen, 28, Oilers

Puolustajat

Jonne Junkkarinen, 31, Happee
Juha Kivilehto, 39, Classic
Janne Lamminen, 35, Classic
Mikko Leikkanen, 33, Classic
Krister Savonen, 27, Classic
Lauri Stenfors, 31, TPS
Tatu Väänänen, 38, SV Wiler-Ersigen (SUI)

Hyökkääjät

Mikko Hautaniemi, 32, TPS
Oskari Heikkilä, 24, Classic
Sami Johansson, 28, Classic
Justus Kainulainen, 22, Oilers
Rasmus Kainulainen, 24, Oilers
Peter Kotilainen, 27, Happee
Ville Lastikka, 25, Classic
Joonas Pylsy, 31, SV Wiler-Ersigen (SUI)
Eemeli Salin, 31, Classic
Nico Salo, 27, Classic
Eetu Sikkinen, 24, Classic

Nico Salo kantaa Suomen joukkueessa kapteenin nauhaa.


Maalikooste Prahan MM-finaalista 2018 (Suomi - Ruotsi 6-3).