Superliiga tulee - Oletko valmis?

Superliiga tulee - Oletko valmis?
Sunnuntaina 18. huhtikuuta saatiin isoja uutisia jalkapallomaailmasta kun 12 suurseuraa ilmoittivat jalkapallon Super Leaguen käynnistämisestä! Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Eurooppalaisen huippujalkapalloilun parissa on huhuttu jo useita vuosia Euroopan Superliigasta. Ensimmäiset kuiskaukset kabineteissa tästä sarjasta kuultiin tiedettävistä jo 1990-luvun lopussa. Tämän jälkeen asia on otettu seurapomojen toimesta esille aika ajoin ja muun muassa 2009 Real Madridin El Jefe Florentino Perez vaati, että parhaista parhaimpien pitäisi kohdata toisensa vuosittain, Mestarien liiga ei pysty tätä hänen mielestään takaamaan.

Edellisen vision ja viimeisimmän konkreettisen ajatuksen ennen tätä vuotta julkisuuteen toi tammikuussa 2016 Bundesliigaseura FC Bayern Münchenin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge. Saksalainen esitteli oman valmiin konseptinsa Superliigalle. Keväällä 2016 moni suurseura tukikin ajatusta suljetusta, seurojen omistamasta, monikansallisesta Superliigasta ja sarjasta kohistiin Espanjanssa, Italiassa sekä luonnollisesti Englannissa.

Superliigasta ei puhuttu vuoden 2016 jälkeen paljoakaan julkisuudessa mutta kulisseissa keskustelut kävivät kuumina. Tästä loistavana osoituksena on marraskuussa 2018 tapahtunut tietovuoto Football Leaks -sivustolle. Tietovuoto käsitti peräti 70 miljoonaa asiakirjaa valmiit suunnitelmat sekä sopimuksen Superliigasta, joka starttaisi vuonna 2021 16 joukkueen voimin.

Absurdi Sunnuntai


Sunnuntaina 18.4 vuosien kulissipeli konkretisoitui kun 15 eurooppalaista suurjoukkuetta julkaisivat suunnitelman, jonka mukaan heidän junailema Super League näkee päivänvalon elokuussa 2021 alkaen. Uusi kilpailu olisi osittain suljettu kilpailu, jossa olisivat aina mukana 12 perustajaseuraa sekä vaihtuvia ”kutsuvierasjoukkueita”. Tavoite on että kilpailussa olisi mukana yhteensä 20 joukkuetta, jotka ottaisivat mittaa toisistaan ensin kahdessa 10 joukkueen alkulohkossa kaksinkertaisessa sarjassa sekä pudotuspeleissä, joihin etenisi lohkojen neljä parasta jengiä. Sarjan perustajäsenet ovat: AC Milan, Arsenal, Atletico Madrid, Chelsea, Barcelona, Inter, Juventus, Liverpool, Manchester City, Manchester United, Real Madrid ja Tottenham. Super liigan pomoksi on nimetty Real Madridin presidentti Florentino Perez.

Eurooppalaisten jalkapalloseurojen yhteistyöjärjest ECA tuomitsi tuoreeltaan Super Leaguen ja muun muassa järjestön varapuheenjohtaja Aki Riihilahti totesi tilanteen olevan absurdi sillä ECA:n puheenjohtajana toimi ennen 19.4.2021 annettua eroilmoitusta Juventuksen presidentti Andrea Agnelli. Italialainen seurapomo pelasi siis häpeilemättä kahteen pussiin.



UEFA ja FIFA jyrähtivät


Mitä mieltä tästä kaikesta sitten ovat Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA sekä Euroopan jalkapalloliitto UEFA? Organisaatiot luonnollisesti vastustavat ilman heitä koordinoitavaa Superliigaa kynsin ja hampain. Molemmat jalkapallon kattojärjestöt antoivatkin jo tammikuussa 2021 kova ukaasin kaikille Superliigaan halavien seurojen pelaajille: Jos pelaat Superliigassa, et voi edustaa maajoukkuetta maailmanmestaruus tai maanosan mestaruuskisoissa kuten Euroopan mestaruuskisoissa 2021.

Edellä mainittu ukaasi on vahvin statement mitä FIFA, UEFA ja muut maanosien järjestöt voivat antaa ja sen liitot antoivat välittömästi uudestaan sunnuntaina 18.4.2021 kun uutiset Super Leaguesta lähtivät leviämään. Edellä mainittujen maajoukkuetta koskevien uhkausten lisäksi UEFA ja FIFA sanoivat sulkevansa kaikki Superliigan osallistuvat joukkueet pois kansallisista sarjoista. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi jalkapallon Valioliigan niin sanotun TOP6 seurojen menevän kokonaan uusiksi!

Tässäkö Valioliigan uusi TOP 6?



Katsojat kiittävät - Sarjan ulkopuoliset seurat kärsivät


Mitä Euroopan Superliiga sitten käytännössä tarkoittaisi esimerkiksi katsojan ja tavallisen kuluttajan näkökulmasta? Sarja tarjoisi luonnollisesti viikoittain maailman kovatasoisinta jalkapalloa maapallon kovimpien joukkueiden sekä pelaajien toimesta. Superliiga ajavat tahot tahtoisivat tuoda pelit Tv-vastaanottimiin myös entistä parempiin katseluaikoihin ja myös viikonloppuisin. Erityisesti koronaviruksen tyhjentämät katsomot puoltavat tätä ja se kelpaisi varmasti myös faneille töllön ääressä.

Superliigan toteutuessa FIFA:n ja UEFA:n miljardiluokan liiketoiminta kokisi lähes kuoliniskun ja esimerkiksi Mestarien liiga menettäisi nykyisen merkityksensä kokokaan ja saattaisi jopa hävitä koko futiskartalta. Perinteikkäät liitot menettäisivät kokonaan valtansa seurapomoille sekä seurojen (Pohjois-amerikkalaisille sekä aasialaisille) omistajille.

Rahallisesti Superliiga on siihen osallistuville jättipotti. Ennakkotietojen mukaan Superliigan seurat saisivat peräti 3,5miljardin euron aloitusmaksun ja parhaimmillaan tulot voisivat nousta 10 miljardiin. Tämä kelpaa varmasti kaikille seuroille joiden taloutta korona on rokottanut. Käytännössä koko maailman jalkapallomahti keskittyisi jatkossa harvojen valtaan. Superliigaa pyörittävät suurseurat ovat jo nyt taloudellisesti varsin voimakkaita mutta Superliigan myötä joukkueiden rahakirstut kasvaisivat entisestään miljardeilla. Vastaavasti monet pienemmät seurat ja pienten futismaiden, kuten Suomen, joukkueet saisivat kärsivät Superliigan vaikutuksista tyhjenevinä kassakirstuina. Mikäli Superliiga tulee, näkee ja kuihduttaa sekä Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan niin nykyiset seurajoukkuekilpailuiden solidaarisuusrahat ja esimeriksi karsintavoitoista/lohkopaikasta maksettavat rahat jäisivät saamatta lukuisilta seuroilta.

Esimerkiksi Veikkausliigaseura KuPS tienasi syksyllä 2020 Eurooppa-liigaan karsintojen viimeiselle kierrokselle etenemällä satoja tuhansia euroja palkintorahaa ja jos KuPS olisi voittanut viimeisen karsintaottelun ja edennyt lohkovaiheeseen niin suomalaisseuran kassaan olisi kilahtanut noin 3 miljoonaa euroa. Superliigan toteutuessa vastaavat summat jäävät monilta pikkuseuroilta saamatta mikä pahimmassa tapauksessa tappaa joukkueita ja näivettää juniorituotantoa.

Yleinen mielipide on tällä hetkellä hyvin Superliiga vastainen ja lause "created by the poor, stolen by rich" trendaa juuri nyt sosiaalisessa mediassa:



Kompromissi palvelisi Neymarista junioriin


Toteutuu Super League tai ei on vaikea nähdä, että Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga jatkuvat nykymuotoisina vuosikymmenen loppuun asti. Myös perinteiset kansalliset sarjat ovat paineessa, kun yhä useamman seuran omistaja tulee Pohjois-Amerikasta. Siellä kun ei tunneta avoimia sarjoja, joissa joku voisi tippua sarjaporrasta alemmas! Avaimet lukossa olevan tilanteen avaamiseen on nyt FIFA:n ja UEFA:n käsissä. Pyrkivätkö kattojärjestöt pitämään jääräpäisesti kiinni esimerkiksi nykyisestä Champions League formaatista vai voisiko sinne luvata kiintiöpaikkoja suurseuroille ja hakea ottelupäiviä myös viikonlopuilta? Kompromissin löytäminen olisi kaikkien: seurojen, liittojen, katsojien ja niiden tulevien Ronaldojen, Messien ja Haalandien, junioreiden edun mukaista.

Mitä mieltä sinä olet Superliigasta? Osallistu keskusteluun Pitkävetovihjeet Facebook-ryhmässämme ja anna äänesi gallup-kyselyyn.