Vedonlyöntiyhtiöt kilpailevat näkyvyydestä kuluista tinkimättä

Julkaistu: 18.01.2019 20:00


Vedonlyöntiyhtiöt kilpailevat näkyvyydestä kuluista tinkimättä
Vedonlyöntiyhtiöt satsaavat markkinointiin suuria määriä rahaa, mutta tekevät sen harkiten. Oman suosikkijoukkueen paidassa oleva vedonlyöntifirman nimi saa aikaan myönteisen mielikuvan yhtiöstä.
Vedonlyöntiyhtiöt kilpailevat näkyvyydestä kuluista tinkimättä

Kilpailu vedonlyöntimarkkinoilla on kovaa ja ilman näkyvyyttä ja vahvaa brändiä ei kilpailussa pärjää mukana. Bookerien satsaukset markkinointiin ovat olleet koko 2000-luvun rajussa kasvussa ja uusia aluevaltauksia löytyy jatkuvasti.

Muun muassa F1-organisaatio pyrkii jatkossa myymään sponsorisopimuksia vedonlyöntiyhtiöille ja voisi kuvitella, että kiinnostusta löytyy. USAssa puolestaan monet osavaltiot ovat sallimassa online-vedonlyönnin ja sen markkinoimisen. NBA teki hetki sitten merkittävän sopimuksen kasinoita ja hotelleja pyörittävän MGM resortsin kanssa ja tämä on vasta alkua. USAn nettipelimarkkinoiden odotetaan kehittyvän seuraavan viiden vuoden aikana yli 15 miljardin dollarin liiketoiminnaksi, mikäli kaikki 50 osavaltiota vapauttaa online-pelaamisen. Maailmanlaajuisesti online-pelien osuus on noin 55 miljardia dollaria vuodessa, kun koko pelialan liikevaihto on yli 400 miljardia dollaria. Vuoteen 2024 mennessä online-pelien liikevaihdon odotetaan nousevan 73.5 miljardiin dollariin.

Vedonlyöntiyhtiöiden sponsoroinnilla on yllättävän pitkät perinteet. Kaikki lähti liikkeelle hevosurheilusta, kun vedonlyöntiyhtiö William Hill sponsoroi Ebor Festival-ravitapahtumaa vuonna 1957. Raviveikkaus- ja greyhound-kisat ovat pitäneet edelleen pintansa bookerien markkinointikohteena, mutta ylivoimaisesti eniten markkinointirahaa sijoitetaan Englannin Valioliigaan, sekä maan alemmille sarjaportaille.
Betway on toiminut runsaalla kädellä hevosurheilun sponsorina.


Peliyhtiöt merkittävästi esillä englantilaisessa jalkapallossa


Iso-Britanniassa vedonlyöntiyhtiöiden, sekä nettikasinojen kilpailu on äärimmäisen kovaa, mutta myös markkinat ovat valtavat. Siksi mainospaikoista huippujoukkueiden pelipaidoissa ollaan valmiita maksamaan huikeita summia.

Vedonlyöntiyhtiöiden markkinointirahat urheiluseuroihin kasvoivat Iso-Britanniassa vuosien 2011 ja 2016 välillä 170% ja 2016 yhteenlaskettu summa oli yli 110 miljoonaa euroa. Lähes 90 miljoonaa sijoitettiin jalkapalloon ja tästä summasta 53 miljoonaa euroa meni Valioliigaseuroille. Tällä kaudella 60% Englannin kahdella ylimmällä sarjaportaalla pelaavalla jalkapallojoukkueella on sponsorisopimus vedonlyöntiyhtiön kanssa. Tämän lisäksi Sky Bet sponsoroi jokaista EFL-divisioonaa. Kasvu on ollut valtavaa, sillä ensimmäinen peliyhtiön ja Valioliigajoukkueen välinen markkinointisopimus tehtiin vuonna 2002. Pelin avasivat tuolloin Betfair sekä Fulham.

Valioliigajoukkueista yhdeksällä 20:stä on sponsorisopimus peliyhtiön kanssa. Kaudella 2017-2018 West Ham Unitedin ja Betwayn välisen sponsorisopimuksen arvo oli noin 11 miljoonaa euroa, kun sarjan pohjalta löytyvää Huddersfieldia Ope Sports tuki noin 1,7 miljoonalla eurolla.



Iso-Britanniassa ongelmapelaaminen on kuitenkin kasvanut rajusti ja monet tahot ovat ehdottaneet vedonlyöntiyhtiöiden mainostamisen kieltämistä, etenkin TV:ssä ennen ottelun alkua. Kaikki eivät myöskään ole katsoneet suopeasti joukkueiden pelipaidoissa näkyviä mainoksia. Lapsille myytävistä paidoista mainokset onkin poistettu. Iso-Britanniassa on laskettu olevan 430 000 ongelmapelaajaa, sekä arviolta kaksi miljoonaa uhkapelaajaa on riskirajoilla.

Maailmanlaajuisesti jalkapallojoukkueiden ja vedonlyöntiyhtiöiden välisiä sponsorisopimuksia on tällä hetkellä yli 350 kappaletta ja niiden arvo on yhteensä noin 350 miljoonaa euroa, mutta bookerit ovat läsnä myös monessa muussa urheilulajissa. Esimerkiksi NordicBet toimii SHL:n pääsponsorina, sekä CHL:n yhteistyökumppanina. NordicBet teki yhteistyösopimuksen myös Helsingin Jokereiden kanssa, mutta sopimus karahti suomalaiseen lainsäädäntöön.

Suomi on kuitenkin vahvasti läsnä NordicBetin markkinointistrategiassa ja tämän vuoksi sen kansainvälisenä kiekkolähettiläänä toimii Leo Komarov. Sponsorisopimuksen vuoksi Komarov ei saa edustaa Suomen maajoukkuetta jääkiekon mm-kisoissa. Aiemmin myös Petteri Koponen uhattiin sulkea Suomen koripallomaajoukkueen toiminnan ulkopuolelle, koska hän oli tehnyt mainossopimuksen Betssonin kanssa. Viime vuonna Poliisihallitus otti puolestaan käsittelyyn e-Sports -joukkueiden iGamen-, sekä ENCEn peliyhtiöiden kanssa solmitut sponsorisopimukset.

Leo Komarov toimii NordicBetin kiekkolähettiläänä.

Vedonlyöntiyhtiöiden kestosuosikkeja sponsorikohteina ovat jalkapallon, sekä raviurheilun lisäksi muun muassa snooker ja darts. Muutos on tapahtunut sen jälkeen, kun tupakkamainokset ovat kielletty monissa maissa. Hiihdon puolella peliyhtiöiden toimintaa on nykyään rajoitettu rankalla kädellä. 2000-luvulla itävaltalainen Bet-At-Home -peliyhtiö toimi mäkiviikkojen pääsponsorina neljä kertaa. Sittemmin FIS on kieltänyt muiden kuin kansallisten peliyhtiöiden mainokset.

Veikkausbonukset.comin listoilla on useita bookereita, jotka myös ovat aktiivisia urheilumarkkinoinnin saralla. Mr Green sponsoroi jalkapallossa Celticiä, Bohemians FC:ta, sekä Wigan Athleticia ja toimii dartsin maailmanmestaruuskisojen pääsponsorina. Leo Vegas on niin ikään sponsoroinut useita jalkapallojoukkueita, mutta listalta löytyy myös Englannin menestynein rugbyjoukkue Leicester Tigers. Vedonlyöntisivusto 888sports on useiden jalkapallojoukkueiden lisäksi sponsoroinut monia snooker-pelaajia, kuten John Higginsiä.

LeoVegas sponsoroi muun muassa Norwich City jalkapallojoukkuetta!
LeoVegas on yksi suosituimmista vedolyöntisivustoista. Siirry LeoVegasille tästä.

Peliyhtiöiden mainontaa demonisoidaan usein, mutta rahoista hyötyvät edustusjoukkueiden lisäksi myös juniorit. Rahoja käytetään muun muassa harjoitteluolosuhteiden parantamiseen, sekä ammattimaiseen juniorivalmennukseen. Juuri näillä saroilla jäämme monessa lajissa Suomessa jälkeen monista muista maista.