Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?

Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?
Listasimme kuluneen vuoden sykähdyttävimmät urheiluhetket. Mikä on sinun valintasi vuoden WOW-hetkeksi?
Urheiluvuosi 2021 on jälleen tarjoillut draamaa ja rytinää. Pandemian varjossa käyty vuosi on sisältänyt monia dramaattisia hetkiä niin hyvässä kuin huonossakin. Me listasimme mielestämme urheiluvuoden sykähdyttävimmät hetket. Onko joku näistä myös sinun valintasi, vai nouseeko listan ulkopuolelta haastajia ohi?

Suomalaisittain vuosi on niin ikään tarjoillut hienoja hetkiä. Matilda Castrenin voittoputti golfin Solheim Cupissa, hiihtäjien ja yhdistetyn Ilkka Herolan mitalisaalis Oberstdorfin MM-kisoissa tai vaikkapa Matti Matssonin olympiamitali Tokiossa olivat mahtavia suorituksia. Ihan tälle listalle niillä ei kuitenkaan nousta.

Löytyykö alta oma suosikkisi vuoden urheiluhetkeksi?

Verstappenin nousu maailmanmestariksi


Aloitetaan tuoreimmasta tapauksesta. Formulatko tylsiä? Tämän kauden perusteella ei todellakaan! Koko kausi oli täynnä erilaisia sattumuksia ja viihdettä tarjoiltiin penkkiurheilijoillekin roppakaupalla. Näin värikästä F1-kautta ei ole käyty miesmuistiin ja tuskin ihan heti jatkossakaan. Ja minkä lopun kausi tarjosikaan!

Lewis Hamiltonin ja Max Verstappenin taistelu maailmanmestaruudesta venyi aina kauden viimeisen kisan viimeiselle kierrokselle! Abu Dhabin valtias oli lopulta Verstappen, joka pääsi turva-auton ansiosta uusilla renkailla haastamaan koko kisan keulilla ajanutta Hamiltonia. Loppuhuipennus oli vertaansa vailla, joko murskaava pettymys tai orgastinen hekuma katsantokannasta riippuen.


Jalkapallon EM-finaali


Äärimmäisen kaunis ja samalla hyvin ruma näytelmä nähtiin myös heinäkuussa Lontoossa jalkapallon EM-finaalissa. Mellakat ja rasismi jättivät osin jopa varjoonsa hienon jalkapallo-ottelun, jonka Italia lopulta voitti dramaattisesti rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Isäntämaa Englanti joutui näin jälleen pettymään.

EM-finaalin dramaattisen pilkkukisan voit katsoa alta.



Tapaus Eriksen


Keäsn EM-kisoista jäi vähintään yhtä vahvasti mieleen myös toinen hetki, nimittäin Christian Eriksenin lähes kohtalokas tuupertuminen Suomea vastaan heti avausottelussa. Eriksen kerkesi jo käymään "rajan tuolla puolen", mutta elvytettiin lopulta elävien kirjoihin.

Kunniamaininnan ansaitsevat ehdottomasti myös Suomen ja Tanskan fanit, jotka yhdessä huusivat Eriksenin nimeä tapauksen jälkeen.

Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?
Kuva: Getty Images

Warholm ME-vauhdissa Tokiossa


Koronapandemian vuoksi vuodella siirretyt Tokion vuoden 2020 olympialaiset kisattiin vihdoin tänä kesänä. Urheilullisesti kovatasoisista kisoista nousi esiin erityisesti juoksijoita, olihan Tokion lympiastadionin rata viritetty huippunopeaksi. Vaikka olympialaisissa kisaillaan ensisijaisesti mitaleista niin pakko listalle on nostaa myös olympialaisten hämmentävin tulos.

Norjan Karsten Warholm murskasi oman maailmanennätyksensä ja alitti myös ensimmäisenä 400 metrin aiturina koskaan 46 sekunnin haamurajan. Finaalissa juostu 45,94 oli hämmästyttävästi peräti 0,76 sekuntia aiempaa ennätystä nopeampi aika. Suoritusta pidettiin tuoreeltaan yhtenä kaikkien aikojen kovimmista yleisurheilussa.

Voit katsoa Warholmin ennätysjuoksun alta.



Tamberi & Barshim korkeuden finaalissa


Olympialaisissa nähtiin Warholmin lisäksi myös muita hienoja tapahtumia. Koskettavin hetki oli monien mielestä miesten korkeushypyn finaali, jossa poikkeuksellisesti nähtiin kaksi voittajaa!

Italian Gianmarco Tamberi ja Qatarin Mutaz Essa Barshim sopivat jakavansa kullan sen sijaan että tasatuloksessa olleet hyppääjät olisivat ratkoneet voittajan lisähypyillä. Todellista urheiluhenkeä, vai mitä.



Biles antoi kasvot paineille


Yhdysvaltain telinevoimistelutähti Simone Biles nousi Tokion olympialaisissa otsikoihin useampaankin kertaan. Biles keskeytti joukkuekilpailun liikekammon takia, jonka syyksi arveltiin hurjia paineita ja stressiä.

Tarinalle kauniin lopun antoi Bilesin paluu puomille, josta nuori nainen ottikin olympialaisen pronssimitalin. Myös joukkuekilpailusta Biles sai lopulta hopeaa.

Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?
Kuva: Getty Images

Tom Brady ja Bucs Super Bowlin voittoon


Nostetaan listalle myös maailman yksi suurimmista ja kauneimmista urheilutapahtumista, amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl. Alkuvuodesta pelattu Super Bowl LV oli poikkeuksellisen tunteikas tapahtuma, ainakin Tampa Bay Buccaneersin ja legendaarisen pelinrakentaja Tom Bradyn kannattajille. "Bucs" voitti suosikkina matsiin lähteneen Kansas City Chiefsin lopulta selkeästi 31-9.

Monien mielestä lajin kaikkien aikojen parhaalle pelaajalle Bradylle mestaruus oli jo peräti seitsemäs. Merkittävän voitosta tekee myös se, että mestaruus oli ensimmäinen jossain muualla kuin New England Patriotsissa yhdessä yhtä legendaarisen päävalmentaja Bill Belichickin kanssa. Voiton aikaan 43-vuotias Brady sementoi viimeistään nyt paikkansa lajin kaikkien aikojen ykkösenä ja oli jo viidettä kertaa myös loppuottelun arvokkain pelaaja eli MVP.



Messi ja Argentiina juhlivat Copa Americassa


Argentiinalaistaituri Leo Messiä on yleisesti pidetty maailman parhaana futarina jo vaikka kuinka pitkään. Ainoa harmaa pilvi taivaalla on ollut se tosiasia, että Messi ei ole pystynyt johdattamaan Argentiinaa kansainvälisten suurturnausten voittoon.

Tuo asia kirkastui kesän Copa Americassa, kun Messin Argentiina vei Copan nimiinsä. Finaalissa kaatui arkkivihollinen Brasilia. Messi pelasi loistavan turnauksen, valittiin arvokkaimmaksi pelaajaksi ja ilmoitti myös itse saaneensa voitosta mielenrauhan.

Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?
Kuva: Getty Images

Bubbling under


Eivät vuoden 2021 huippuhetket toki näihin mainittuihin kohokohtiin rajoitu. Jalkapallon puolelta Chelsean voitto Mestarien liigan finaalissa tai suomalaisittain Huuhkajien voitto Tanskasta EM-kisoissa olivat komeita ja tunteikkaita suorituksia.

Tenniksen osalta Novak Djokovicin tappiot olympialaisissa sekä US Openissa vesittivät historiallisen Calendar Grand Slamin metsästyksen. Onnistuessaan tuolla suorituksella oltaisiin taatusti jokaisella vuoden top-listalla.

Mitkä olivat vuoden 2021 suurimmat urheiluhetket?
Kuva: Getty Images

Milwaukee Bucksin mestaruus NBA:ssa tai Teemu Rannikon ja Salon Vilppaan Pantteri-patsaan nosto olivat koripallon ystäville melkoista herkkua. Rauman Lukon ja valmentaja Pekka Virran tunteikas mestaruus kotoisessa Liigassa olivat ainakin raumalaisille historiallinen hetki ja kyllähän Leijonien hopea jääkiekon MM-kisoissa lämmitti suomalaisia kiekkofaneja.

Summa summarum, vuosi 2021 oli täynnä upeita ja dramaattisia urheiluhetkiä niin maailmalla kuin kotosuomessakin. Mikä niistä on sinun suosikkisi?