New York Islanders 2015-2016 kausiennakko

Tutustu alta New York Islandersin NHL-joukkueeseen kaudella 2015-2016.
New York Islanders kipusi menneellä kaudella takaisin lajin huipulle ja eteni aina pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle saakka. Joukkueelta ei alkukaudesta odotettu suuria, mutta New Yorkin legendaarinen saarijoukkue pelasi upean kauden John Tavaresin johdolla. Islanders lähtee tulevaan kauteen vähillä muutoksilla ja jatkosopimuksia on tehty runsaasti. Runko on hyvä, joten liiat siirtelyt olisivat voineet huonontaa tilannetta. Ehkä suurin muutos on Islandersin kotihallin siirtyminen vuonna 1972 valmistuneesta Nassau Coliseumista Brooklyniin Barclays Centeriin.



Maalivahdit


Slovakkivahti Jaroslav Halak jatkaa Long Islandin joukkueen maalinvartijana. Halak torjui menneellä kaudella 59 ottelussa 91,4 torjuntaprosentilla. Islanders hankki Halakin kaveriksi saksalaisen Thomas Greissin Pittsburgh Penguinsista. Greiss on hyvä hankinta kakkosmaalivahdin tontille, joten Halakin ei tarvitse torjua jokaista runkosarjaottelua. Saksalaisvahti torjui Penguinsin paidassa torjuntaprosentilla 90,8. Greissin sopimus on kaksivuotinen.
Michal Neuvirth siirtyi Philadelphia Flyersiin pelattuaan Islandersissa viime kaudella viisi ottelua.



Puolustus


Islandersin puolustuksesta löytyy hyviä elementtejä ja kokoonpanossa toistuvat viime kaudelta tutut nimet. Nick Leddy, Johnny Boychuk, Travis Hamonic ja Thomas Hickey luovat puolustuksen perustuksen. Kolme ensimmäisenä mainittua ylittivät viime kaudella 30 tehopisteen rajan.
Thomas Hickey allekirjoitti kesällä kolmivuotisen jatkosopimuksen Islandersin kanssa. Joukkueesta poistui puolustajalupaus Griffin Reinhart.



Hyökkääjät


John Tavares oli Islandersin pistelinko ja sijoittui NHL:n pistepörssin toiseksi 86 tehopisteellä. Tavaresin huippuotteita kaivataan myös tulevalla kaudella. Hyökkäyspäästä löytyy nuoria ja taitavia jätkiä, joilta odotetaan entistä suurempaa roolia. Tavares, Kyle Okposo, Nikolay Kulemin, Ryan Strome, Frans Nielsen ja Josh Bailey -akselilta löytyy kovia pelimiehiä. Joukkueella on myös hyviä pelaajia alasarjoissa, joita tullaan varmasti nostamaan kauden aikana kokoonpanoon. Tilanne näyttää siis hyökkäyksen kannalta jälleen kerran erittäin hyvältä.
Viime kaudella Espoon Bluesissa kiekkoillut Bracken Kearns solmi Islandersin kanssa vuoden mittaisen kaksisuuntaisen sopimuksen. Kaksisuuntaisia sopimuksia solmittiin myös herrojen Justin Florekin, Ben Holmstromin, Justin Vaiven, Joe Whitneyn ja James Wrightin kanssa.

Ennuste


Vaikuttaako muutto riippusilloistaan tunnettuun Brooklyniin Islandersin peli-ilmeeseen ja miten muutos vaikuttaa fanikulttuuriin? Muuttomatka ei loppupeleissä ollut kovin pitkä, joten fanit varmasti jaksavat tulla myös uuteen moderniin halliin. Hyökkäyspäästä löytyy viime kauden tapaan ratkaisijoita ja maalivahtitilanne on hyvä, joten paljon on kiinni puolustuksesta. Islanders on tulevien vuosien nimi ja ensi keväänä pudotuspelien alkaessa, on joukkue jälleen mukana taistelemassa kannusta.
New York Islanders 2015-2016 kausiennakko