Fortnite vedonlyönti


Fortnite on yksi maailman suosituimmista peleistä tällä hetkellä. Lue sivuiltamme pelistä ja vedonlyöntimahdollisuuksista!
Fortnite vedonlyönti

Fortnite


Fortnite on Epic Games peliyhtiön julkaisema third person shooter eli kolmannen persoonan ammuntapeli, joka on yksi maailman suosituimmista peleistä.
Fortnite vedonlyönti

Pelin idea esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011 mutta vasta vuonna 2017 tapahtui Fortniten lopullinen lanseeraus. Fortnite ja erityisesti Fortnite: Battle Royal on noussut sadoilla miljoonilla pelaajilla sekä uskomattomilla live stream määrillä yhdeksi aikamme kulttuuri-ilmiöksi.

Fortnitesta uusi eSports hitti?


Fortnite on massoja liikuttava peli mutta elektronisen urheilun saralla se ei ole vielä noussut yhtä suureksi peliksi kuin esimerkiksi CS:GO tai League of Legends. Fortniten tähän asti suurin palkintopotti jaettiin heinäkuussa 2019 pelin maailmanmestaruuskisoissa, jossa oli jaossa mukavat 30 miljoonaa dollaria. Ennen tätä ennätyspalkintopotti oli ollut suuruudeltaan ”vain” 4 miljoonaa dollaria. Maailmanmestaruuden voitti vasta 16-vuotias Kyle ”Bugha” Giersford, hän pokkasi voitolla 3 miljoonan siivun kokonaispotista.

Fortnite vedonlyönti


Fortnite on erityisen suosittu stream-palveluissa kuten Twitchissä sekä Youtubessa. Yksittäisillä peleillä on ollut parhaimmillaan miljoona yleisö. Tästä syystä onkin hämmästyttävää, ettei Fortniten parissa järjestetä vielä isoja turnauksia kuin muutaman kerran vuodessa.

Vedonlyönti Fortnite Battle Royalessa on parhaimmillaan hengästyttävän jännittävää. Pelissä tapahtuu ensi sekunneista lähtien eikä siitä puutu yllätyksiä. Fortnite turnauksen vedonlyönti on ollut aiemmin mahdollista muu muassa Fortnite Winter Royale Tournamentissa sekä Fortnite World Cupissa. Vedonlyönti Fortnite otteluista sekä turnauksista on hyvin moninaista. Pelin parissa on tarjolla useita erilaisia vetomuotoja, joita käsittelemme alempana.


Fortnite vedonlyöntikoheet


Fortnite vedonlyönti ei ole kasvanut vielä isoksi markkinaksi koska pelin parissa on järjestetty vasta muutamia isoja turnauksia. Vedonlyönti Fortnite: Battle Royalessa tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa, jonka myötä Frontnite vedonlyöntikertoimet ja kohdevalikoima laajenee sitä mukaan kun vedonlyöntisivustot. Tähän mennessä käydyissä turnauksissa on voinut lyödä vetoa ainoastaan voittajavetojen parissa.
Fortnite vedonlyönti



Ottelunvoittaja


Tämä kohde on itsestään selvä. Tässä kohteessa veikataan kuka voittaa ottelun ja on viimeinen pelaajakartalla. Tasapelejä ei tunneta eikä voittajia voi olla kuin yksi. Voittaja voi olla joko yksittäinen pelaaja tai joukkue, riippuen ottelun pelimuodosta.

Turnauksen voittaja


Turnauksen voittajaveto ei varmasti kaipaa sen enempiä selittelyitä. Fortnite turnauksen voittajavedossa lyödään vetoa siitä kuka pelaaja tai mikä joukkue saa kerättyä eniten pisteitä koko turnauksen aikana. Pisteet määräytyvät tappojen sekä yksittäisten otteluiden sijoitusten mukaan.

Ensimmäinen tappo


Ottelun ensimmäistä tappoa veikatessa vedon ratkeamista ei tarvitse odottaa turhan pitkään. Vetoa ratkeaa yleensä muutamissa minuuteissa ensimmäisen pelaajan tullessa nitistetyksi.

Eniten tappoja


Fortnitessa ottelun voittaja ei ole aina automaattisesti ottelun tehokkain tappaja. Tässä tappovedossa veikataan pelaajaa, joka saavuttaa eniten päänahkoja tietyssä ottelussa.

Tappomäärät


Yksi mielenkiintoisimmista Fortnite vedonlyöntikohteista on ehdottomasti tappomäärien veikkaaminen. Tämä kohde antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ja variaatioita veikkaamiseen kuin pelkät perinteiset voittajavedot. Tappomäärien parissa lyödään vetoa yksittäisen pelaajan suurimmista mahdollisesta tappomäärästä.

Fortnite livevedonlyönti


Fortnite on äärimmäisen suosittu peli stream-palveluissa. Otteluilla on parhaimmillaan satoja tuhansia tai jopa miljoonia katsojia Twitchissä sekä Youtubessa. Tästä syystä onkin hieman erikoista, ettei Fortnite livevedonlyönti ole vielä noussut yhdenkään vedonlyöntisivuston vedonlyöntikohteiden listalle.

Fortnite livevedonlyönti tarjoaisi todella paljon erilaisia mahdollisuuksia veikkaamiseen ensimmäisestä taposta ottelun voittajaan saakka. Ottelunvoittaja on todella vaikeaa ennen ottelun alkua, kun ottaa huomioon, että yhdelle kartalle tippuu 100 pelaajaa. Pelaajien vähentyessä ja kartan pienentyessä vedonlyönti helpottuu sekä kertoimet elävät. Toivottavasti ison potentiaalien omaa Fortnite livevedonlyönti yleistyy sitä mukaan kun pelin ympärille kasvaa entistä isompia turnauksia.

Fortnite vedonlyönti sivustoja


Fortnite ei löydy vielä kaikkien vedonlyöntisivustojen listoilta mutta ainakin Betway on tarjonnut aikaisempiin turnauksiin hyviä kohteita pelattavilla kertoimilla. Toisilla sivustoilla eSports vedonlyönti tarjonta on vain kattavampaa kuin toisilla. Alta voit hyödyntää eri sivustojen vedonlyöntibonukset. Bonukset antavat mukanvaa extraa jolla uuden asiakkaan on helppo aloittaa vedonlyönti.

Arvostelu

Bonus

Kierrätys

Pelaa

1.Betway - Lue arvosteluBetway100% bonus 100€ asti 6x bonusPelaa nyt
2.888sport - Lue arvostelu888sport100% bonus 100€ asti6x bonusPelaa nyt
Casino Winner - Lue arvosteluCasino Winner100% bonus 25€ saakka1x (T+B)Pelaa nyt
4.Betsson - Lue arvosteluBetsson100% bonus 100€ asti6x bonusPelaa nyt
5.NordicBet - Lue arvosteluNordicBet100% bonus 100€ asti6x bonusPelaa nyt
6.Betfair - Lue arvosteluBetfair100% bonus 100€ asti3x (T+B)Pelaa nyt
7.Mr Green - Lue arvosteluMr Green100€ ilmaisvetoEi kierrätystä!Pelaa nyt
8.Coolbet - Lue arvosteluCoolbet100% / 150€ tai 400% / 40€6x bonusPelaa nyt
9.Unibet - Lue arvosteluUnibet100% bonus 100€ asti4x bonusPelaa nyt
10.Mobilebet - Lue arvosteluMobilebet400% / 40€ tai 100% / 100€8x(T+B)Pelaa nyt

Fortnite: Battle Royale - Pelin idea


Fortnite: Battle Royal on peli, jossa kaikessa yksinkertaisuudessa taistellaan elämästä ja kuolemasta. Peli alkaa kun 100 pelaajaa tiputetaan saarelle ja peli loppuu, kun vain yksi pelaaja (tai joukkueen jäsen) on elossa. Battle Royalea voi pelata joko yksin tai kahden/neljän hengen joukkueen kanssa.

Tavoitteena Victory Royale


Pelin ehdoton suola on se, että pelialue pienenee vaiheittain heti pelin alusta alkaen. Pelaaja kokee vahinkoa jäädessään pienenevän pelialueen jalkoihin, joka pakottaa pelaajan pysymään liikkeessä ja pelin koko ajan mielenkiintoisena. Pelaaja pystyy keräämään pelialueelta aseita sekä tarvikkeita, joilla rakentaa itselleen esimeriksi suojia. Pelaaja tarvitsee Battle Royalen voittaakseen hieman tuuria, kärsivällisyyttä sekä rutkasti pelisilmää. Pelin voittaminen on äärimmäisen vaikeaa mikä on myös pelin suosion taustalla. Kukapa ei haluaisi napata Victory Royalea?



Ninja - Maailman tunnetuin Fortnite-pelaaja


Fortnitesta puhuttaessa ei voi välttyä sivuamasta pelaajaa nimeltä Ninja. Ninja, Tyler Blevins, on tienannut Fortnitea pelaamalla kymmeniä miljoonia dollareita. 28 – vuotiaan yhdysvaltalaisen tienestit eivät ole suinkaan kertyneet turnausvoitoista vaan miehen uskomattomasta streamaus-suosiosta. Ninja ei muun muassa selvinnyt kesällä 2019 lainkaan Fortniten MM-kisoihin mutta se tuskin heilauttaa miestä, jolla on Instaramissa 14,9 miljoonaa seuraajaa ja Youtubessa 22,8 miljonaa tilaajaa.

Ninja oli yksi Twitch-palvelun suurimmista tähdistä 14 miljoonalla tilaajalla ennen kuin vaihtoi alustaa Microsoftin Mixerille. Ninja menetti siirron myötä reilut 10 miljoonaa seuraajaa mutta huhujen mukaan hän tienaisi alustan vaihdolla noin 10 miljoonaa dollaria. Mies on todellinen Fortniten ja eSportsin supertähti, jolla on myös vaatejätti Adidaksella oma kenkämallisto. Voi vain spekuloida millaiseen lentoon Fortnite vedonlyönti lähtisi jos Ninja hyppäisi Fortnite vedonlyönti sivuston mainoskasvoksi.

Ninjan suosituimmalla Youtube-videolla on vaatimattomat 43 miljoonaa katselukertaa:


Fortnite turnaukset


Fortniten parissa ei järjestetä tällä hetkellä suurturnauksia samalla mittakaavalla kuin monen muun eSports-pelin parissa. Isoja turnauksia isoilla palkintopoteilla maustettuna on käytännössä kaksi, jotka on esitelty alla. Erilaisia pieni virallisia ja epävirallisia turnauksia sen sijaan järjestetään onlinessa viikoittain.

Fortnite World Cup


Tapahtuma: Fortnite MM-kisat
Päivämäärä: Kesä 2020
Paikka: New York, USA
Palkintopotti: -
Karsinnat: Online/Ranking
Fortnite vedonlyönti



Fortniten maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2019. Tapahtuma oli jättimenestys ja 28.6.2019 pelattua finaalia oli paikan päällä todistamassa 19 000 silmäparia. Vuoden 2020 kisojen järjestämisestä ei ole vielä annettu mustaa valkoisella koronavirusepidemian aiheuttaman tilanteen vuoksi. Huhujen mukaan kisat pyritään pelaamaan kesän aikana ja näyttämönä toimisi vuodelta 2019 tuttu, US Openin koti, Arthur Ashe stadium.


Fortnite Winter Royale


Tapahtuma: Fortnite Winter Royale
Päivämäärä:: Talvi 2020
Paikka:: Online
Palkintopotti:: -
Karsinnat:: Kaikille avoin
Fortnite vedonlyönti



Maailmanmestaruuskisojen joulukuussa 2019 järjestettiin ensimmäisen kerran iso Fortnite Winter Royale turnaus, jossa jaettiin kolmen pelipäivän aikana yhteensä 15 miljoonaa dollarin edestä palkintorahaa. Epic Game laittoi jokaisena pelipäivänä kolmasosan potista jakoon ja yhteensä peräti 45 000 pelaaja voitti turnauksesta rahaa. Online-turnauksen aikataulua ei ole vielä julkaistu vuodelle 2020.