Lentopallon MM-kisat 2022

Lentopallon MM-kisat järjestetään vuonna 2022 Venäjällä. Kisaisännyys myönnettiin Venäjälle marraskuussa 2018.
Lentopallon MM-kisat järjestetään seuraavan kerran vuonna 2022. Kansainvälinen lentopalloliitto myönsi kisaisännyyden Venäjälle marraskuun 15. päivä 2018. Venäjä ei ole aikaisemmin isännöinyt lentopallon MM-kisoja, joten tämä on heille ensimmäinen kerta. Ennen seuraavia MM-kisoja pelataan kuitenkin muunmuassa lentopallon EM-kisat 2021, jossa Suomikin on mukana.


Lentopallon MM 2022: Kisakaupungit


Moskova
Pietari
Kaliningrad
Jaroslav
Kazan
Jekaterinburg
Novosibirsk
Kemerov
Krasnojarsk
Ufa



Suomen joukkue


Suomen joukkue hakee paikkaa kisoihin ensijaisesti MM-karsintojen kautta. Aiemmin Suomi on ollut mukana MM-kisoissa vuosina 1952, 1962, 1966, 1970, 1978, 1982 ja 2014. Edellisissä kisoissa vuonna 2018 Suomi oli sijalla 16. Vuonna 2014 sinivalkoiset pelaajat onnistuivat nappaamaan kaikkien aikojen parhaimman sijoituksensa olemalla kisojen yhdeksäs.

Suomen lentopallon MM-joukkue:

Passarit: Eemi Tervaportti, Akseli Lankinen, Niko Haapakoski, Fedor Ivanov, Anton Välimaa, Mikko Esko
Hakkurit: Lelu Ojansivu, Aaro Nikula, Antti Ropponen, Samuli Kaislasalo, Joonas Jokela, Veeti Nikkinen
Yleispelaajat: Elviss Krastins, Peetu Mäkinen, Niko Suihkonen, Miro Määttänen, Sakari Mäkinen
Keskitorjujat: Tommi Siirilä, Sauli Sinkkonen, Mikko Karjarinta, Henrik Porkka,
Liberot: Lauri Kerminen, Niklas Breilin, Voitto Köykkä
Lentopallon MM-kisat 2022


Suomen päävalmentajana toimii Joel Banks.

Lentopallon MM-karsinnat 2022


Lentopallon MM-kisojen karsintojen sekä itse lopputurnauksen peliformaatit ovat uudistuneet. Paikat MM-parketeille jaetaan eri tavalla kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten ja kisojen alkulohkot kokevat muutoksen.

Lentopallon vuoden 2022 MM-kisoihin pääsee mukaan 24 maata. Yksi kisapaikka menee automaattisesti isäntämaa Venäjälle ja toisen nappaa edellisten kisojen maailmanmestari Puola. Tämän lisäksi jokaisen lentopallon maantieteellisen pääliiton kaksi parasta joukkuetta vuoden 2021 maanosien kisoista saa MM-kisalipun. Yhteensä kymmenen MM-kisapaikkaa lähtee siis jakoon Euroopan, Aasian, Afrikan, Etelä-Amerikan ja NORCECA:n (Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian alueen) kahdelle parhaalle joukkueelle.

Loput 12 kisapaikkaa ratkaistaan 24 joukkueen MM-karsinnoissa. Karsintoihin pääsee mukaan maailman rankingin 24 parasta joukkuetta, jotka eivät ole vielä kisalippua ansainneet. Suomi on tällä hetkellä (11/2020) FIVB-rankingissa sijalla 33. Suomella on tällä sijoituksella suht hyvät mahdollisuudet olla 24 MM-karsintamaan joukossa mutta esimerkiksi hyvät EM-kisat 2021 nostaisivat lentopallomaajoukkueen osakkeita huomattavasti.

Lentopallon MM-karsinnat otteluohjelma


Päivitämme tähän lentopallon MM-karsintojen otteluohjelman kun se on julkaistu

Lentopallon MM 2022: Joukkueet


Lentopallon MM-kisojen joukkueet 2022

Eurooppa
Venäjä
Puola
Afrikka

Aasia & Oseania
Etelä-Amerikka

Pohjois & Väli-Amerikka



Lentopallon MM 2022: Alkusarja ja jatkolohkot


Lentopallon MM-kisoissa on pelattu perinteisesti neljässä kuuden joukkueen lohkossa, josta on edetty suoraan pudotuspeliotteluihin. Vuoden 2022 MM-kisoissa pelataan kuin erilaisella otteluohjelmalla. Tällä kertaa kisat alkavat kuudella neljän joukkueen lohkolla. Alkulohkoista etenee 16 joukkuetta (lohkojen kaksi parasta sekä neljä parasta lohko kolmosta) jatkolohkoihin. Jatkolohkoja on neljä ja jatkolohkojen kuusi parasta joukkuetta etenevät kolmannelle kierrokselle, jonka jälkeen ovat perinteiset välierät sekä mitalipelit.

Lentopallon MM 2022: Lohkot


Lohko A:
Lohko B:


Lohko C:
Lohko D:


Lohko E:
Lohko F:



Lentopallon MM 2022: Alkusarja otteluohjelma


Päivitämme tähän lentopallon MM-kisojen otteluohjelman kun se on julkaistu

Lentopallon MM-kisat: Televisiointi & Live Stream


YLE näyttää suorana kaikki Suomen ottelut lentopallon MM-kisoissa. Muita otteluita ei Suomessa televisiosta näy, mutta lentopallon ystävien pelastuksena on vedonlyöntisivustojen ilmaiset live streamit. Lentopallon MM-kisat 2022 näkyvät hyvin todenennäköisesti suorina lähetyksinä vedonlyöntisivusto Unibetilla! Kaikki MM-kisojen ottelut näkyvät Unibetilla ja pääset katsomaan otteluita helposti näillä ohjeilla:

Ottelut nähdäksesi sinulla tulee olla voimassa oleva pelitili sekä tililläsi tulee olla vähintään 0,01€ rahaa. Otteluiden katsominen vaatii siis talletuksen, mutta ei vaadi rahapelaamista. Voit siirtää talletuksesi jälkeenpäin pois, joten otteluiden katsominen on käytännössä ilmaista.

Lentopallon MM-kisat 2022

Lentopallon MM-kisat 2018


Voittajaksi vuoden 2018 lentopallon MM-kisoissa selvisi toisen kerran putkeen Puola.

Kulta: Puola
Hopea: Brasilia
Pronssi: USA

Lentopallon MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa historiassa kahden maan kisoina. Kansainvälinen lentopalloliitto FIVB myönsi kisat Italiaan ja Bulgariaan vuodelle 2018.

Italiassa kisakaupunkeina toimivat Firenze ja Torino. Bulgariassa kisakaupunkeja on neljä: Plovdiv, Ruse, Varna sekä Sofia. Suomen joukkue selvitti upeasti tiensä MM-kisoihin Tshekeissä pelattujen karsintojen kautta toukokuussa 2017. Suomi oli mukana kisoissa kahdeksatta kertaa. Paras sijoitus on yhdeksäs vuoden 2014 kisoista. Italian ja Bulgarian kisoissa Suomi oli 16.