Champions Hockey Leagueta ei pelata kaudella 2020-21!

Julkaistu: 14.10.2020 12:47


Champions Hockey Leagueta ei pelata kaudella 2020-21!
Jääkiekon CHL-kausi 2020-21 on peruttu koronavirusepidemian vuoksi. Champions Hockey Leaguen johtoryhmä teki omien sanojensa mukaan ”vaikean mutta välttämättömän” päätöksen tiistaina 13. lokakuuta.
CHL:ssä piti pelata tällä kaudella 32 joukkuetta 12 eri Euroopan maasta. Turnauksen ideana on ollut aina sen perustamiskaudesta 2014-15 alkaen tarjota eurooppalaisille jääkiekkofaneille mahdollisuus tutustua erilaisiin seuroihin ja jääkiekkokulttuureihin ympäri Vanhan Mantereen. Juuri tämä visio koituikin lopulta tämän kauden tuhoksi. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kaikki ylimääräinen matkustaminen maasta toiseen lisää epidemian leviämisen riskiä.



Ei muita vaihtoehtoja


CHL:n Organisaation presidentti Peter Zahner vakuutti medialle että erilaisia vaihtoehtoja kauden läpi viemiseksi mietittiin mutta paras lopputulos oli peruuttaa koko kausi.

Moni varmasti miettii miksei CHL-joukkueet voi matkustaa, kun esimerkiksi jalkapallon Mestarien liiga on edelleen alkamassa ajallaan ja futisseurat reissaavat maasta toiseen? Tässä taustalla on puhtaasti taloudelliset syyt. Jalkapalloseurat lentävät maiden välillä yksityiskoneilla mutta monilla jääkiekkoseuroille ei ole varaa vastaavaan.

NHL-tyyppinen kupla on myös pois suljettu vaihtoehto koska kaikki CHL-joukkueet pelaavat juuri nyt kotimaan sarjoja, joita ei voi keskeyttää kesken kauden. CHL:n johtoryhmä totesi myös avoimesti ettei organisaation budjetti kestäisi kuplakonseptia.

Mitkä joukkueet mukana ensi kaudella?



Suomalaisista Liiga-joukkueista CHL:ssä piti pelata tällä kaudella kevään runkosarjan neljä parasta joukkuetta eli Kärpät, Tappara, Lukko ja Ilves. Joukkueista viimeksi mainitulle CHL-edustuspaikka olisi ollut seurahistorian ensimmäinen.

Presidentti Zahner on varma, että CHL-kausi 2021-22 tullaan pelaamaan ajallaan ja sarja tulee takaisin isompana sekä parempana kuin koskaan aikaisemmin. Tälle kaudelle mukaan päässeet joukkueet eivät kuitenkaan ole automaattisesti mukana seuraavalla CHL-kaudella vaan edustuspaikat jaetaan tulevaisuudessakin kansallisten liigojen menestyksen perusteella.