Norjan superlupaukselta Hålandilta oletettavissa jälleen osumia?

Julkaistu: 11.03.2020 13:50


Norjan superlupaukselta Hålandilta oletettavissa jälleen osumia?
Nähdäänkö ihmejuniori Håland jälleen maaliteossaa keskiviikkona PSG:tä vastaan?
Jalkapallon Mestarien liigassa saatiin tiistaina kaksi ensimmäistä jatkajaa, kun RB Leipzig ja Atalanta marssivat 8 parhaan joukkoon. Etenkin sarjan debytantin Atalantan saavutusta voidaan pitää jättiyllätyksenä. Italialaiset juhlivat jatkopaikkaa keskenään, kun Valenciassa ottelu pelattiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi tyhjällä stadionilla. Yhtä lailla tyhjille penkeille esittelee tänään keskiviikkona Pariisissa osaamistaan Dortmundin nuori sensaatio Erling Braut Haaland. Kaikki ylisanat tuntuu olevan jo norjalaisesta ihmepojasta käytetty. Haaland sykähdytti jälleen kerran kahdella maalillaan, kun saksalaiset kaatoivat PSG:n avausosassa 2–1.

Vaan mihin Haaland pystyy Pariisissa? Ei ehkä niin isoihin urotekoihin, arvioi vetoyhtiö Betsson. Haaland on ottelun kuudenneksi todennäköisin avausmaalin tekijä kertoimella 6.50. PSG-tykkien Mbappen, Icardin, Neymarin ja Cavanin maaleja ylipäätään pidetään ottelussa hieman todennäköisempinä, mutta eipä jättimäistä kerrointa tarjota Haalandinkaan maalista ottelussa sen ollessa 2.37. Norjalaisen vähintään kahdesta maalista tarjolla on kerroin 8.00 ja hattutempusta 39. Vähintään neljästä osumasta rahat tulisivat takaisin jo 226-kertaisesti.

Viime aikoina haparoinut Liverpool on keskiviikon toisessa ottelussa tiukan paikan edessä. Betsson pitää 1-0 avausosan voittanutta Atletico Madridia todennäköisempänä jatkoonmenijänä. Kerroin sille on 1.82 ja Liverpoolin jatkopaikalle 2.01.



Lähde: Betsson Group