Karjala-turnauksen joukkueet selvillä

Pelkästään Liigan pelaajista koostuvassa Leijonissa pelaa 12 ensikertalaista. Tshekillä on mukana 11 pelaajaa Liigasta. Ruotsi pelaa puolestaan yhtä Allsvenskanin pelaajaa lukuunottamatta SHL-pelaajilla Karjala-turnauksessa. Jo aiemmin kerrottiin Venäjän lähtevän turnaukseen U20-joukkueella.

Ruotsilla kokenein ryhmä, Suomi ja Venäjä täynnä keltanokkia


Leijonat lähtee EHT-Tourilla isännöimäänsä Karjala-turnaukseen peräti 12 keltanokalla. Päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi yksinomaan Liigan pelaajia rosteriinsa, vaikka alunperin suunnitelmissa oli ottaa myös KHL:n Jokereista pelaajia mukaan. Jokereissa kiertänyt COVID19-virus kuitenkin vesitti osaltaan suunnitelmat.

Tre Kronorin rosteri koostuu pelkästään SHL:ssä pelaavista kiekkoilijoista lukuunottamatta Allsvenskanin Timråssa pelaavaa Jonathan Dahlenia, jonka päävalmentaja Johan Garpenlöv nimesi jokerikorttina mukaan miehistöönsä. Paperilla Ruotsin joukkuetta voi pitää ehdottomasti turnauksen kovimpana ja kansainvälisesti kokeneimpana joukkueena.

Jo aiemmin kerroimme, että Venäjä lähettää Karjala-turnaukseen U20MM-kisoihin valmistautuvan Igor Larionovin valmentaman nuorisomaajoukkueen, jota turnauksen muut maat, erityisesti Leijonien valmennusjohto, ovat voimakkaasti kritisoineet.

Tshekki tuo laatikkoon liigapelaajia höystettynä ripauksella kokemusta ja nuoruuden intoa


Tshekki saa jalkeille muutaman KHL:n pelaajan, valtaosa itänaapurin liigassa pelaavista nimeikkäistä pelaajista jätti mieluummin turnauksen väliin vedoten perhesyihin ja loukkaantumisiin. Tshekin joukkue koostuu pääasiassa Liigan pelaajista, joita rosterissa on kaikkiaan 11 kappaletta. Yksi heistä on Kärppien Radek Koblizek, joka kiekkoili maansa EHT-joukkueessa viimeksi toissakaudella Ruotsissa.

- Oli mukavaa päästä pelaamaan silloin ensimmäistä kertaa maajoukkueeseen. Pelasin tuolloin sekä Suomea että Venäjää vastaan ja sain saalistettua syöttöpisteen venäläisiä vastaan vähästä jääajasta huolimatta. Kaikenkaikkiaan kokemus oli hieno ja sen kyllä muistaa loppuelämän, Koblizek muistelee.

- Leijonia vastaan pelasin Zohornan veljesten kanssa, jotka ovat tälläkin kertaa mukana joukkueessamme. Venäjää vastaan Lukas Rousek ja Matej Stransky taisivat olla ketjukavereitani, Koblizek muistelee.

- Onneksi ehditään saada Kärpissä kolme peliä alle ennen turnausta. Leijonilla on näköjään mukana vain Liigan pelaajia ja joukkue näyttää hyvältä. Kaikki sen pelaajat ovat pelanneet vahvan alkukauden. Ruotsi näyttää erittäin vahvalta ja lähtee ehkä suosikkina turnaukseen. Tulee olemaan erityistä päästä pelaamaan omia joukkuekavereita vastaan, Kärppien tsekkilaituri herkistelee jo tulevaa yhteenottoa Otto Karvisen ja Mikko Niemelän kanssa.

- Tshekin joukkueeseen jouduttiin tekemään paljon muutoksia viime hetkillä, kun moni pelaaja halusi jättää turnauksen väliin loukkaantumisten ja perhesyiden takia. Vaikka joukkueemme on nyt nuorempi, löytyy meiltä kokeneita pelaajia ja mielestäni joukkue on hyvä. Meillä on myös joitakin U20-pelaajia mukana ja valmentajamme saattaa peluuttaa niitä Venäjän U20-joukkuetta vastaan ja antaa vanhempien pelaajien jättää tuon pelin väliin, paljastaa Koblizek.

-Vielä ei ole varmuutta, kenen kanssa pelaan samassa ketjussa. Jos saan itse valita, niin ehdottomasti Zohornan veljesten kanssa, Koblizek naurahtaa.

TV5 ja Dplay televisioivat kaikki Karjala-turnauksen ottelut


Karjala-turnaus käynnistyy torstaina 5.marraskuuta Tshekin ja Ruotsin välisellä ottelulla Hartwall Arenassa kello 14:30. Tuon ottelun jälkeen Leijonat pistää Venäjän nuorisomaajoukkueen karuselliin kello 18:30. Karjala-turnauksen kaksi muuta kierrosta pelataan sitten lauantaina ja sunnuntaina. Kaikki ottelut ja studiot ovat katsottavissa ilmaiseksi TV5-kanavalta ja Dplay-palvelusta:

Torstai 5.11.2020
Klo 14.15–14.25 Leijonastudio
Klo 14.25–17.00 Tshekki–Ruotsi
Klo 18.00–18.25 Leijonastudio
Klo 18.25–20.50 Venäjä–Suomi
Klo 20.50–21.15 Leijonastudio

Perjantai 6.11.2020
Klo 20.00-21.00 Leijonastudio

Lauantai 7.11.2020
Klo 12.25–13.25 Leijonastudio (u)
Klo 13.25–16.00 Ruotsi–Venäjä
Klo 17.00–17.25 Leijonastudio
Klo 17.25–20.00 Suomi–Tshekki
Klo 20.00–20.15 Leijonastudio (vain Dplay)

Sunnuntai 8.11.2020
Klo 13.00–13.25 Leijonastudio
Klo 13.25–16.15 Tshekki–Venäjä
Klo 16.15–16.45 Jääkiekon U20 MM-ennakko
Klo 16.45–17.00 Karjala-turnaus: Maalikooste
Klo 17.00–17.25 Leijonastudio
Klo 17.25–20.00 Suomi–Ruotsi
Klo 20.00–20.15 Leijonastudio (vain Dplay)

Veikkausbonukset julkaisevat kaikkiin Karjala-turnauksen otteluihin vedonlyöntivihjeen.
Löydät ne pitkävetovihjeet osiostamme.