Maalivahdin käsittämätön moka johti vedonlyöntivilppitutkintaan

Julkaistu: 26.02.2016 08:00


Maalivahdin käsittämätön moka johti vedonlyöntivilppitutkintaan
Aasian jalkapalloliitto on käynnistänyt tutkinnan vedonlyöntivilppiepäilyn vuoksi. Libanonilaisen maalivahdin karmea moka johti selkeänä altavastaajana otteluun lähteneen Altyn Asyrin voittoon.
Aasian jalkapalloliitto on ilmoittanut käynnistävänsä tutkinnan AFC Cupin ottelun tapahtumista, missä selkeänä suosikkina pelannut Al Ahed Nour Mansour upotti pallon maalivahdin suosiollisella avustuksella omaan maaliin.

Libanonin mestari, Al Ahed, pelasi tilanteessa palloa vaarattoman näköisesti alaspäin aina maalivahtina olleelle Hassan Bittarille asti, kun peliä oli kulunut noin 60 minuuttia. Bittar päästi pallon käsittämättömän helpon näköisesti jalkansa alta valumaan kohti maalia. Maalivahti lähti vielä juoksemaan palloa kiinni, mutta reaktiot eivät ehkä olleet parhaimmat mahdolliset. Turkmenistanilainen Altyn Asyr siirtyi maalilla 1-0 johtoon ja vei ottelun lopulta nimiinsä lukemin 2-0.

Vastaavia virheitä on jalkapallossa nähty ennenkin, mutta tapauksesta epäilyttävän tekee pelin aikainen vedonlyöntikäyttäytyminen. Australialainen 7Sport raportoi, että puoliajalla Altyn Asyrin voittoa pelattiin huomattavan paljon. Altyn Asyrin kerroin puoliajan alussa oli 5.00, kun toisen jakson alkaessa se oli enää 2.00.