Manchester United ei pistä vastaan, jos Ronaldo haluaa vaihtaa seuraa

Manchester United ei pistä vastaan, jos Ronaldo haluaa vaihtaa seuraa
Kuva: Getty Images

The Sunday Express on uutisoinut, että jos Ronaldo haluaa pois Manchesterista, niin United päästää hänet mielellään lähtemään.
Manchester United on valmis päästämään Cristiano Ronaldo kauden jälkeen muualle, jos Ronaldo niin haluaa, kertoo The Sunday Express -lehti. Ronaldon sopimus Unitedin kanssa on kaksivuotinen. Daily Mail uutisoi syyskuussa, että Ronaldon viikkopalkka Old Traffordilla olisi 385 000 puntaa.

Ronaldon kausi Unitedissa ei ole ollut odotusten mukainen. Alkukaudesta hän teki maaleja ja voitti otteluita Unitedille, mutta talven mittaan tahti on hiipunut. Tämän kalenterivuoden puolella Ronaldo on tehnyt Unitedille vasta yhden maalin, ja se oli Brightonia vastaan helmikuun puolessa välissä. Koko kauden aikana Ronaldo on tehnyt 21 liigaottelussa yhdeksän maalia, ja sillä hän on Valioliigan tilastoissa seitsemäntenä.
Mestarien liigassa Ronaldo on tehnyt tällä kaudella viidessä ottelussa kuusi maalia.



Cristiano Ronaldo on jo 37-vuotias, ja pakkohan iän on näkyä jo hänenkin pelaamisessaan. 37-vuotias ei voi olla yhtä nopea kuin 15 vuotta nuoremmat.
Ronaldon tekemät maalimäärät ovat olleet hienoisessa laskussa Real Madridin huippuvuosien jälkeen. Uransa kovimmat maalimäärän Ronaldo teki kaudella 2014-2015, jolloin hän osui Real Madridille eri turnauksissa 54 ottelussa 61 kertaa.
Juventuksessa Ronaldo teki parhaimmat lukemat kaudella 2019-2020, jolloin hän osui 46 ottelussa 37 kertaa.
Tällä kaudella Ronaldo on tuulettanut maalia 29 ottelussa 15 kertaa. Alamäki on loiva, mutta vääjäämätön.

Brittilehdissä on ollut paljon uutisointia Ronaldon ja muun joukkueen sekä manageri Ralf Rangnickin välillä olleista erimielisyyksistä. Ronaldo kritisoi aiemmin kaudella Unitedin nuorempia pelaajia kunnioituksen puutteesta. Huhujen mukaan Ronaldon mielestä manageri Rangnick ei ole tarpeeksi hyvä hommaansa. Ja aivan viime aikoina on uutisoitu, että Unitedin kapteenin roolista olisi erimielisyyttä, ja Ronaldo olisi mukana tässäkin riidanpoikasessa.



Vetofirmat eivät ole vielä juurikaan avanneet kertoimia Cristiano Ronaldon ensi kauden seurasta. Veikkausbonukset.com seuraa tilannetta ja kertoo tuoreeltaan vetomarkkinoiden tarjoukset Ronaldosta ja muista kiinnostavista pelaajasiirroista.
Voisi kuvitella, että Ronaldon koko uran jatkamisen kannalta Portugalin selviytyminen loppuvuoden Qatarin MM-turnaukseen
olisi erityisen tärkeää. Portugali karsii paikasta kevään aikana, luultavimmin ratkaisumatsi pelataan Italiaa vastaan.