Osuuko MM-jalkapalloon armoton alkulohko tai kenties heikoin lohko ikinä?

Osuuko MM-jalkapalloon armoton alkulohko tai kenties heikoin lohko ikinä?
Miesten MM-jalkapallon alkulohkot arvotaan perjantaina. Isäntämaa Qatarin sijoittaminen ensimmäiseen arvontakoriin voivat johtaa todella epätasaisiin kokonaisuuksiin.
Qatarissa pelattavista miesten MM-kilpailuista on ymmärrettävästi käyty vuosikausien ajan urheilun ulkopuolista keskustelua. Vähitellen puheenaiheet alkanevat kuitenkin keskittyä yhä enemmän siihen maailman tärkeimpään turhaan asiaan eli jalkapalloon.

Perjantaina nähdään taas kerran mielenkiintoinen arvonta. Alkulohkot saattavat pelilliseltä tasoltaan poiketa toisistaan todella paljon. Kisaisäntä on asetettu tuttuun tapaan ensimmäiseen koriin. Kun järjestävä kansa sattuu tässä tapauksessa olemaan keskinkertainen jalkapallomaa, saattaa tämä johtaa erikoisiin kokonaisuuksiin.

Veikkausbonukset perkaa osallistuvat maat arvontakoreittain. Korit on muodostettu FIFA:n rankingin perusteella.



Nykyisessä sotatilanteessa emme käytä termiä kuolemanlohko, mutta puhutaan vaikka huippulohkosta. Sellainen saattaa johonkin kahdeksasta nelikosta osua.

Arvontakori 1


Ensimmäisessä korissa ovat Qatarin lisäksi Brasilia, Ranska, Belgia, Argentiina, Englanti, Espanja ja Portugali. Siinä onkin sitten lueteltu seitsemän kahdeksasta todennäköisimmästä maailmanmestarista.



Brasilia ja Argentiina hallitsivat Etelä-Amerikan karsintoja käytännössä täysin. Kyseisestä seitsikosta Portugali oli ainoa, joka joutui jatkokarsintaan. Lusitaanit hoitivat homman lopulta varsin selvästi.

Muiden korien joukkueet pistävät kädet ristiin siitä, että Qatar tulisi samaan lohkoon. Kaikki muut mainitut maat ovat lohkonsa selkeitä ykkössuosikkeja pois lukien ne, joille osuu samaan lohkoon Saksa tai Alankomaat.

Arvontakori 2


Toiseen koriin kuuluvat Meksiko, Alankomaat, Tanska, Saksa, Uruguay, Sveitsi, Yhdysvallat ja Kroatia. Nyt alkaa hajontaa olla jo melkoisesti. Tässä kahdeksikossa alkaa näkyä se, kuinka Euroopan ulkopuolisten maanosien joukkueet ovat pelitasoonsa nähden varsin korkealla FIFA-rankingissa.

Meksiko ja Yhdysvallat joutuivat tekemään täyden työn selvitäkseen lopputurnaukseen Pohjois- ja Väli-Amerikan heikkotasoisista karsinnoista. Myös Uruguaylla teki tiukkaa Etelä-Amerikassa.



Vastaavasti Alankomaiden arvokisahistoria on ollut niin ailahteleva, ettei ranking ole kovin korkealla karsintalohkon voitosta huolimatta. Melkoista on myös Saksan joutuminen toiseen koriin, vaikka karsintojen kymmenestä ottelusta irtosi lähes maksimipisteet.

Jos superlohkoa lähdetään rakentamaan, asetetaan siihen ensialkuun vaikkapa Brasilia ja Saksa. Toisesta ääripäästä voisivat löytyä Qatar ja Yhdysvallat.

Arvontakori 3


Hajonta jatkuu: kolmoskorissa ovat Senegal, Iran, Japani, Marokko, Serbia, Puola, Etelä-Korea ja Tunisia. Ensimmäiset Afrikan maat ovat siis vasta tässä kategoriassa.

Puola joutui samaan karsintalohkoon Englannin kanssa, ja lopputurnauspaikka piti hakea jatkopelien kautta. Euroopan maa on jälleen tässäkin korissa se varteenotettavin tekijä esimerkiksi puolivälierävaiheeseen. Myös Serbian mahdollisuudet ovat huomattavan paljon paremmat kuin vaikkapa Iranin tai Tunisian.



Huippulohkoon tarjoamme siis Brasilian ja Saksan lisäksi Puolaa. Huumorilohkoon lisätään Qatarin ja Yhdysvaltojen lisäksi Tunisia.

Arvontakori 4


Tämä on sitten jo melkoisen sekalainen seurakunta. Osin senkin takia, että kolme osallistuvaa maata on vielä karsimatta.

Varmoja neloskorin maita ovat Kamerun, Kanada, Ecuador, Saudi-Arabia ja Ghana. Lisäksi tarjolla ovat vielä esimerkiksi Ukraina, Peru ja Costa Rica.



Kun kolmea Euroopan maata ei voi samaan lohkoon arpoa, sijoitetaan huippulohkoon Ghana. Vitsilohkoon menee lähes ikuinen arvokisojen häviökone Saudi-Arabia.

Maalailemme siis pensseleillämme lohkoksi Brasilia-Saksa-Puola-Ghana. Sekä Qatar-Yhdysvallat-Tunisia-Saudi-Arabia. Kun jokaisesta alkulohkosta etenee jatkoon kaksi parasta, olisi esimerkiksi Qatarilla ja Tunisialla kaikkien aikojen tilaisuus tehdä arvokisahistoriaa.