Saako pääministeri Marin ensi vuonna perheenlisäystä? Betsson tarjoaa kertoimet.

Julkaistu: 06.08.2020 10:13


Saako pääministeri Marin ensi vuonna perheenlisäystä? Betsson tarjoaa kertoimet.
Elokuun alussa 2020 avioitunut pääministeri Sanna Marin on julkisestikin kertonut pariskunnan toivovan lisää jälkikasvua. Koittaako ilouutisen aika jo vuonna 2021?
Pääministeri Sanna Marin ja puolisonsa Markus Räikkönen menivät suurelta yleisöltä, ja myös politiikkotuttaviltaan yllättäen naimisiin elokuun alussa 2020. Nuoruusvuosista asti yhdessä ollut pariskunta on myös jo aiemmin julkisestikin ilmoittanut, että myös perheenlisäys on haaveissa. Marinilla ja Räikkösellä on ennestään vuonna 2018 syntynyt Emma-tytär.

Ainoan esteen, tai pikemminkin hidasteen, vauvahaaveille asettaa Marinin aseman Suomen pääministerinä. Posti on varsinkin vuoden 2020 osalta ollut äärimmäisen rankka ja stressaava. Ministerin tehtävässä ei myöskään ole oikeutta minkäänlaiseen vanhempainvapaaseen. Toisaalta Marin on kilvan kehunut tukijoukkojaan lastenhoidossa, joten ylitsepääsemätön este ministerin virka ei varmasti ole.

Vedonlyöntisivusto Betsson onnittelee tuoretta avioparia ja avaa avioitumisen kunniaksi myös varsin harvinaisen vedonlyöntikohteen. Sinänsä ehdot ovat kuitenkin äärimmäisen yksinkertaiset; Syntyykö pääministeriparille lapsi vuonna 2021?