Suomen ja EM-alkulohkon muiden joukkueiden kevätkunto

Suomen ja EM-alkulohkon muiden joukkueiden kevätkunto
Suomen jalkapallomaajoukkueen pelissä on näkyvissä ongelmia, sanovat asiantuntijat. EM-alkulohkon joukkueista Belgia ja Tanska ovat kunnossa, Venäjä taas ei.
Suomen jalkapallomaajoukkue on tämän vuoden puolella pelannut kaksi MM-karsintaottelua ja yhden harjoitusmaaottelun. MM-karsinnoissa tuli kaksi tasuria, ensin kotona Bosnian kanssa ja perään vieraissa Ukrainaa vastaan. Treenimatsi oli 2-3 -tappio Sveitsissä.
Tulosten puolesta kaikki näyttää olevan hyvin matkalla kesän EM-kisoihin, mutta YLE Urheilun futisasiantuntija Erkka Lehtola löytää tilastoista huolen aiheen. Lehtolan mukaan Suomi teki MM-karsinnoissa isoja virheitä, eikä joukkue pystynyt kontrolloimaan pelin ongelmakohtia samalla tavalla kuin se viime vuosina on pystynyt.



Lehtola nostaa YLE:n sivuilla esiin venäläisen urheilutilastofirman InStatin lukemat Suomen MM-karsinnoista. InStatin mukaan ”Suomi on hallinnut tässä yhdentoista ottelun sarjassa vain kahdesti vastustajaansa enemmän, hyökkäyskolmannekselle se on murtautunut joka pelissä vastustajaansa vähemmän. Ei ihme, että seitsemässä viime ottelussaan Suomi on luonut maaliodottamaa, kiehtovaa xG:tä, vastustajaansa vähemmän”, Lehtola kirjoittaa.

Puolustuspäässäkin on ongelmia, Lehtola kertoo.
”Puolustuspelinkään keskeiset mittarit eivät imartele. Omaa maaliaan Suomi ei ole pystynyt pitämään puhtaana viiteen viime otteluun. Kun syksyn 2018 Kansojen liigassa Huuhkajat päästi vain 0,5 maalia ottelua kohti ja EM-karsinnassa tasan yhden, nyt yhdentoista viime pelin lukema näyttää melkein 1,5. Suomi ei ole onnistunut riistämään palloa vastustajaltaan kertaakaan useammin kuin vastustaja on riistänyt Suomelta. Huolestuttavaa on sekin, että MM-karsintaotteluissa Huuhkajat oli vastustajia kesympi kaksinkamppailuissa”, Lehtola kirjoittaa YLE:n sivuilla.

Jos Suomen peli on taantunut, niin miten Suomen EM-lopputurnauksen alkulohkon muilla joukkueilla sujuu?

Belgia on varma joukkue


Belgia on lohkon selvä ykkössuosikki. Se on tämän vuoden puolella pelannut jo kolme MM-karsintaottelua.
Belgia aloitti vuoden voittamalla Walesin kotikentällään Heverleessä 3-1. Wales teki ottelu ensimmäisen maalin kymmenen minuutin kohdalla, mutta puolen tunnin kohdalla Belgia oli jo 2-1 -johdossa. Ottelun tilastot kertovat Belgian hallinnasta. Se piti palloa 71 prosenttisesti ja voitti laukaukset 12-4.
Seuraavassa ottelussa vieraissa Tsekkiä vastaan Belgia jäi 1-1 -tasuriin. Tsekki on antanut merkkejä noususta, ja tämäkin matsi oli suht tasainen. Ottelu antoi pientä suuntamerkkiä siitä, miten Belgiaa vastaan voisi pärjätä.

Kolmannessa MM-karsintaottelussa Belgia sitten leikitteli Valko-Venäjän nurin 8-0. Joukkue oli kentällä hyvin varamiehisellä kokoonpanolla, ja silti vastustaja kellahti selälleen hyvin helposti.
Kaiken kaikkiaan Belgia on edelleen hyvässä kunnossa. Tsekki lienee nyt noususuhdanteessa, eikä tasuri sen kotikentällä ole mitenkään merkki Belgian epävarmuudesta.

Tanska on erinomaisessa kunnossa


Tanska on ollut alkuvuoden MM-karsinnoissa melkein jopa erinomainen. Se voitti ensin vieraissa Israelin 2-0 ja perään kotikentällään Moldovan 8-0. Varsinainen varoitusmerkki oli vierasvoitto 4-0 Itävallasta. Tanskan voitto Itävallan Wienissä oli vielä ansaittu. Se voitti maalia kohti menneet laukaukset 5-0.
Tanska teki kaikki ottelun maalit toisella puoliskolla, eikä joukkueen ykköstähden Christian Eriksenin tarvinnut tehdä niistä ainuttakaan. Eriksenin nimi ei ole edes maalisyöttölistassa.
Tanskan alkuvuosi on ollu sen verran vakuuttava, että se on vetomarkkinoillakin jo selvä alkulohkon kakkossuosikki. Belgian kerroin lohkovoitolle on 1.75 ja Tanskan 3.00. Venäjän kerroin on 6.00 ja Suomen 41.00.



Venäjä kangertelee


Venäjän alkukausi on ollut ailahteleva. Ensin se voitti MM-karsinnoissa vieraissa Maltan 3-1. Pikkuinen Malta pääsi maalintekoon, ja se ei ole hyvä merkki. Malta itseasiassa voitti ottelussa maalia kohti menneet laukauset 5-4. Venäjä oli ottelussa vaisu.
Seuraavassa MM-karsinnassa Venäjä voitti kotikentällä Slovenian 2-1. Tämäkin ottelu oli tiukka. Slovenia piti palloa enemmän ja laukoi enemmän, eli taas hieman vaisumpi matsi venäläisiltä.
Viimeisin Venäjän MM-karsinta olikin sitten jo tappio. Slovakiassa kotijoukkue voitti 2-1. Tässä matsissa Venäjä oli hivenen niskan päällä, mutta tehoton. Maalin lisäksi se sai muutaman puolittain vaarallisen paikan, mutta viimeistely oli heikkoa.

Kevään MM-karsinnoista voi vetää sen johtopäätöksen, että Belgia ja Tanska menevät Suomen EM-alkulohkossa menojaan, mutta Venäjää vastaan Suomella voisi olla mahdollisuutensa. Tässä tosin tulee tekijäksi se, että ottelu pelataan Pietarissa katsojien edessä. Kotietu painaa vaakaa venäläisille.