Nuoret MM-kiekkoilijat valmiina Edmontonin MM-kisoihin

Nuoret MM-kiekkoilijat valmiina Edmontonin MM-kisoihin
Jääkiekon U20 MM-joukkueet valmistautuvat Edmontonissa 25.12.2020 - 5.1.2021 välisenä aikana ikäluokkansa MM-kisoihin tiukin koronarajoituksin.
Suomen, Ruotsin ja Venäjän nuoret lähtivät yhteisellä charter-lennolla kohti Kanadan Edmontonissa vuodenvaihteessa pelattavia U20MM-kisoja sunnuntaina. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton sooloilun jälkeen lähtö viivästyi tosin muutamalla tunnilla, kun kolmelle joukkueelle järjestetty kone osoittautui liian pieneksi eikä kolme maata halunnut ottaa turvallisuussyistä pelivarusteita samaan kyytiin. Niinpä varusteet saapuvat myöhemmin, sillä neljän päivän pakkokaranteenin takia joukkueet eivät niitä vähän aikaan kuitenkaan edes tarvitse. Nuorten MM-kisat käynnistyvät joulupyhinä ja Pikkuleijonat kohtaavat avausottelussaan Saksan Tapaninpäivänä eli 26.12 kello yhdeltä aamuyöllä Suomen aikaa.




MM-kisojen suosikkijoukkueet



Pikkuleijonat on aina ikäluokkansa mitalisuosikkeja


Suomen päävalmentaja Antti Pennanen valmennustiimeineen karsi lopullisesta rosterista kuusi pelaajaa eli jokaiselta pelipaikalta kaksi pelaajaa ja näin matkaan lähdettiin 25 pelaajan voimin. Kalkkiviivoilla joukkueesta jäivät pois maalivahdeista Eetu Randelin (Jukurit) ja Juho Markkanen (Ketterä), puolustajista Rami Määttä (Ässät) ja Valtteri Pulli (TPS) sekä hyökkääjistä Leevi Aaltonen (KalPa) ja Samuel Valkeejärvi (JYP).

Suomen ehdottomasti tärkeimmät ja johtavat pelaajat, joiden varassa Pikkuleijonat elää tai kaatuu ovat joukkueen senttereistä Anton Lundell sekä puolustuksen tukijalka Ville Heinola.




Maalivahdit:

(1) Kari Piiroinen (Tappara/TUTO Hockey)
(30) Joel Blomqvist (Kärpät/Hermes)
(31) Roope Taponen (HIFK/K-Espoo)

Puolustajat:

(2) Santeri Hatakka (Ilves)
(3) Ruben Rafkin (TPS)
(4) Ville Heinola (Lukko)
(6) Eemil Viro (TPS)
(7) Topi Niemelä (Kärpät)
(10) Kasper Puutio (Kärpät)
(12) Matias Rajaniemi (Pelicans)
(35) Mikko Kokkonen (Jukurit)

Hyökkääjät:

(13) Roby Järventie (Ilves)
(15) Anton Lundell (HIFK)
(19) Petteri Puhakka (Tappara/TUTO Hockey)
(20) Samuel Helenius (JYP)
(21) Mikael Pyyhtiä (TPS)
(22) Roni Hirvonen (Ässät)
(23) Mikko Petman (Lukko)
(27) Juuso Pärssinen (TPS)
(28) Henri Nikkanen (Jukurit)
(29) Kasper Simontaival (Tappara/TUTO Hockey)
(32) Matias Mäntykivi (KalPa)
(33) Brad Lambert (JYP)
(34) Aku Räty (Kärpät)
(36) Benjamin Korhonen (KalPa)


Venäjä pohjoisamerikkalaisten ykköshaastaja


Venäjän joukkuetta voi pitää syystäkin pohjoisamerikkalaisten suurimpana haastajana ja jopa kisojen ennakosuosikkina sanoo sen sijaan amerikkalaismedia mitä tahansa. Kuukauden takaisen Karjala-turnauksen voittaminen puhtaalla pelillä nöyryyttäen kolmea eri miesten maajoukkuetta (Suomi, Ruotsi, Tshekki) ei voi olla vaikuttamatta positiivisesti kiekkoprofessori Igor Larionovin miehistön mielialaan ja se näkyy jäällä. Larionov on sitäpaitsi aivan loistava hengenluoja ja auktoriteetti, jota nuoret pelaajat kunnioittavat ja katsovat ylöspäin eikä Larionovin tarvitse edes korottaa ääntään epätyypillisestä venäläisestä johtamiskulttuurista poiketen.

Venäjän joukkueessa on peräti 21 KHL-pelaajaa seitsemästä eri seurasta. Eniten pelaajia löytyy SKA Pietarista (7) ja Avandard Omskista, Bars Kazanissa, TsSKA Moskovasta sekä Salavat Ufasta pelaa maajoukkueessa kustakin kolme pelaajaa. Venäjän timantti löytyy sen maalinsuulta, missä SKA Pietarin Yaroslav Askarov näytti jo kyntensä Karjala Cupissa marraskuussa, missä nuorukainen valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi eikä syyttä. Hyökkäyksestä kannattaa katsoa suurennuslasin avulla Avangard Omskin Yegor Chinakhovia, jonka Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen varasi syksyllä Sinitakkien ykkösvarauksena. Venäjän puolustajista New Jersey Devils nappari ykkösvuorollaan myös Salavat Ufan Shakir Mukhamadullinin.


Maalivahdit:

Artur Akhtyamov (Bars Kazan, KHL)
Yaroslav Askarov (SKA Pietari, KHL)
Vsevolod Skotnikov (TsSKA Moskova, KHL)

Puolustajat:

Roman Bychkov (Buran Voronezh, VHL)
Danil Chaika (TsSKA Moskova, KHL)
Semyon Chistyakov (Avangard Omsk, KHL)
Kirill Kirsanov (SKA Pietari, KHL)
Artemi Knyazev (Bars Kazan, KHL)
Yan Kuznetsov (Uni. of Connecticut, NCAA)
Shakir Mukhamadullin (Salavat Ufa, KHL)
Yegor Shekhovtsov (SKA-Neva Pietari, VHL)

Hyökkääjät:

Mikhail Abramov (Victoriaville Tigres, QMJHL)
Yegor Afanasiev (TsSKA Moskova, KHL)
Rodion Amirov (Salavat Ufa, KHL)
Zakhar Bardakov (Vitjaz, KHL)
Danil Bashkirov (Salavat Ufa, KHL)
Yegor Chinakhov (Avangard Omsk, KHL)
Vladislav Firstov (Uni. of Connecticut, NCAA)
Arseni Gritsyuk (Avangard Omsk, KHL)
Maxim Groshev (SKA Pietari, KHL)
Marat Khusnutdinov (SKA Pietari, KHL)
Vasili Podkolzin (SKA Pietari, KHL)
Vasili Ponomaryov (Shawinigan Cataractes, QMJHL)
Ilya Safonov (Bars Kazan, KHL)
Yegor Spiridonov (SKA Pietari)


Kanada jäi ilman ykköstähteään, runkona silti MM-kultamitalisteja


Isäntämaan ja mestaruutta puolustavan Kanadan rosterista löytyy kuusi viime kaudella MM-kultaa juhlinutta nuorukaista: Quinton Byfield (kh), Bowen Byram (p), Dylan Cozens (kh), Jamie Drysdale (p), Connor McMichael (kh) sekä Dawson Mercer (l). Näistä nimenomaan kärkisentterit Cozens ja Byfield sekä pakit Byram ja Drysdale on syytä painaa korvan taakse.

Kanadalle suurimman pettymyksen juotti New York Rangers, mikä ei päästänyt viime kauden MM-kultamitalistia ja ykkösvaraustaan Alexis Lafrenierea kisoihin. Lisäksi Kanadan lopullisesta MM-ryhmästä putosi COVID19-viruksen takia viisikko Ridly Greig, Dryden Hunt, Mason Millman, Matthew Robertson ja Xavier Simoneau.

Andre Tourignyn luotsaamien kanukkien rungon muodostaa juuri tuo MM-pystiä konkreettisesti puolustava kuusikko. Koko joukkue on toki erittäin nälkäinen kotikisoissaan puolustamaan kunniaansa näissä poikkeusoloissa järjestettävässä turnauksessa.




Maalivahdit:

(1) Devon Levi (Northeastern University, HE)
(30) Taylor Gauthier (Prince George, WHL)
(31) Dylan Garand (Kamloops, WHL)

Puolustajat:

(2) Breden Schneider (Brandon, WHL)
(3) Kaedan Korczak (Kelowna, WHL)
(4) Bowen Byram (Vancouver, WHL)
(5) Thomas Harley (Mississauga, OHL)
(6) Jamie Drysdale (Erie, OHL)
(8) Jordan Spence (Moncton, LHJMQ)
(21) Kaiden Guhle (Prince Albert, WHL)
(27) Justin Barron (Halifax, LHJMQ)

Hyökkääjät:

(7) Kirby Dach (Chicago, NHL)
(9) Connor Zary (Kamloops, WHL)
(10) Dylan Holloway (Uni. of Wisconsin, Big Ten)
(11) Cole Perfetti (Saginaw, OHL)
(12) Jakob Pelletier (Val-d’Or, LHJMQ)
(15) Alex Newhook (Boston College, HE)
(16) Ryan Suzuki (Saginaw, OHL)
(17) Connor McMichael (London, OHL)
(18) Peyton Krebs (Winnipeg, WHL)
(19) Quinton Byfield (Sudbury, OHL)
(20) Dawson Mercer (Chicoutimi, LHJMQ)
(22) Dylan Cozens (Lethbridge, WHL)
(26) Philip Tomasino (Oshawa, OHL)
(29) Jack Quinn (Ottawa, OHL)


Jenkit pyydystää viidettä mitaliaan kuuden vuoden aikana


Nate Leamanin luotsaama  USA:n joukkue pelaa samassa alkulohkossa Venäjän, Ruotsin, Tshekin sekä Itävallan kanssa. Jenkkien tämänvuotisessa rosterissa on kahdeksan samaa pelaajaa, jotka olivat mukana myös viime kaudella Tshekissä pelatussa MM-kisoissa, kun veskareista Spencer Knight ja Dustin Wolf, puolustaja Cam York sekä hyökkääjistä Bobby Brink, Cole Caufield, Arthur Kaliyev, Alex Turcotte ja Trevor Zegras kiekkoilevat jälleen tähtilipun alla pelaavassa joukkueessa, mikä hakee näissä kisoissa viidettä mitaliaan kuuden vuoden aikana. Knight oli mukana jo jenkkien toissakauden MM-hopeajoukkueessa.


Maalivahdit:

Spencer Knight (Boston College, NCAA)
Logan Stein (Ferris State Uni., NCAA)
Dustin Wolf (Everett Silvertips, WHL)

Puolustajat:

Brock Faber (Uni. of Minnesota, NCAA)
Drew Helleson (Boston College, NCAA)
Ryan Johnson (Uni. of Minnesota, NCAA)
Tyler Kleven (Uni. of North Dakota, NCAA)
Jackson LaCombe (Uni. of Minnesota, NCAA)
Jake Sanderson (Uni. of North Dakota, NCAA)
Hunter Skinner (London Knights, OHL)
Henry Thrun (Dubuque Fighting Saints, USHL)
Cam York (Uni. of Michigan, NCAA)

Hyökkääjät:

Matthew Beniers (Uni. of Michigan, NCAA)
Brett Berard (Providence College, NCAA)
Matthew Boldy (Boston College, NCAA)
Bobby Brink (Uni. of Denver, NCAA)
Brendan Brisson (Uni. of Michigan, NCAA)
Cole Caufield (Uni. of Wisconsin, NCAA)
Sam Colangelo (Northeastern University, NCAA)
John Farinacci (Muskegon Lumberjacks, USHL)
Arthur Kaliyev (Hamilton Bulldogs, OHL)
Patrick Moynihan (Providence College, NCAA)
Landon Slaggert (Uni. of Notre Dame, NCAA)
Alex Turcotte (Uni. of Wisconsin, NCAA)
Trevor Zegras (Boston University, NCAA)


COVID-19 virus kurittanut armotta Tre kronoria


Tomas Montenin luotsaamasta Ruotsin joukkueesta putosivat heti kättelyssä ulos sen kärkisenttereistä vahvasti SHL:ssä Djurgårdenissa pelannut William Eklund sekä New York Rangersin viimevuotinen 2.kierroksen varaus Karl Henriksson (Frölunda HC), jonka korvasi Oscar Bjerselius (Djurgårdens IF). Lisäksi kisat jäivät pelaajista väliin Albin Grewelta ja William Wallinderilta. Nelikko joutui vetäytymään kisosta sairastuttuaan koronaan.

Seuraavaksi COVID19 löysi Tre kronorin valmennustiimin, mistä kekkerit joutui jättämään väliin päävalmentaja Tomas Monten, apuvalmentaja Anders Lundberg, videoluotsi Adam Almqvist Andersson sekä veskarikoutsi Nizze Landen. Mortenin korvaa näissä kisoissa Ruotsin piiskurina Joel Rönnmark, apukoutsin paikka lankeaa Anders Eriksenille, videoluotsina toimii Jason Pietrzykowski.

Lopullisesta rosterista tipahtivat vielä viimeistä edellisenä päivänä ennen kisoihin lähtöä Isac Andersson, h (Mora IK), Simon Edvinsson, p (Frölunda HC), Hannes Kollen, mv (Karlskrona HK), Daniel Ljungman, h (Linköping HC), Viktor Persson, p (Brynäs IF) ja Simon Robertsson, h (Skellefteå AIK) sekä vielä lähtöpäivänä Helge Grans, p (IF Malmö Redhawks). Kaikkiaan Ruotsin joukkueessa pelaa eniten Djurgårdenista (6) tulevia pelaajia, toiseksi eniten on HV71:n (5) nuorukaisia, kolmantena tulevat Frölundan (4) ja HV71:n (4) pelaajat.




Maalivahdit:

(1) Jesper Wallstedt (Luleå HF)
(30) Hugo Alnefelt (HV71)
(35) Calle Clang (Kristianstads IK)

Puolustajat:

(3) Tobias Björnfot (Djurgården)
(4) Emil Andrae (HV71)
(5) Philip Broberg (Skellefteå AIK)
(6) Ludvig Hedström (Djurgården)
(7) Gustav Berglund (Frölunda)
(8) Victor Söderström (AIK)
(9) Albert Johansson (Färjestad)
(26) Alex Brännstam (Djurgården)

Hyökkääjät:

(10) Alexander Holtz (Djurgården)
(13) Emil Heineman (Leksand)
(14) Arvid Costmar (Linköping)
(15) Simon Holmström (Vita Hästen)
(16) Theodor Niederbach (Frölunda)
(17) Oskar Kvist (Brynäs)
(18) Lucas Raymond (Frölunda)
(21) Oscar Bjerselius (Djurgården)
(23) Jonathan Wikström (HV71)
(24) Oskar Olausson (HV71)
(25) Elmer  Söderblom (Frölunda)


Tshekin paukut tuskin riittävät mitalitaisteluun


Karel Mlejnekin luotsaamasta Tsekin joukkueessa katseet kannattaa kiinnittää suurennuslasin kanssa huomiota nuoreen Stanislav Svoziliin, joka on pelannut Extraligassa Kometa Brnon riveissä jo useita miesten pelejä. Litvinovissa pari-kolme kautta pelannut ja sittemmin Pohjois-Amerikkaan pelaamaan siirtynyt Jan Mysak nousee todennäköisesti maansa johtavaksi pelaajaksi tässä turnauksessa. Maalinsuulla torjuu toisen polven kiekkoilija Nick Malik, jonka Marek-isä teki tuhojaan aikoinaan rapakon takana mm. New York Rangersin riveissä hyökkääjänä. Nyt pojalla on tilaisuutensa näyttää, onko polvesta astetta paremmaksi.


Maalivahdit:

Jan Bednar (Energie Karlovy Vary)
Nick Malik (HC Frydek-Mistek)
Lukas Parik (HC Benatky nad Jizerou)

Puolustajat:

Martin Has (HC Benatky nad Jizerou)
David Jiricek (HC Plzen)
Karel Klikorka (BK Mlada Boleslav)
Michael Krutil (Stadion  Litomerice)
Simon Kubicek (Stadion Litomerice)
Radek Kucerik (HC Prerov)
Daniel Poizl (Stadion Litomerice)
Jiri Suhrada ( PSG Zlin)
Stanislav Svozil (Kometa Brno)

Hyökkääjät:

Martin Beranek (HC Ceske Budejovice)
Michal Gut (Banik Sokolov)
Filip Koffer (Stadion Litomerice)
Martin Lang (Stadion Litomerice)
Radek Muzik (Luleå HF)
Jan Mysak (HC Litvinov)
Adam Najman (Bili Tygri Liberec)
Pavel Novák (Stadion Litomerice)
Filip Prikryl (Stadion Litomerice)
Ondrej Psenicka (Waterloo Black Hawks, USHL)
Jaromir Pytlik (Stadion Litomerice)
Adam Raska (HC Frytek-Mistek
Jakub Rychlovsky (Bili Tygri Liberec)
Michal Teply (Stadion Litomerice)
Matej Toman (Stadion Litomerice)
David Vitouch (Sparta Praha)

Viisi joukkuetta kahdessa lohkossa


Nuorten MM-kisat pelataan kahdessa lohkossa, missä A-lohkossa pelaavat isäntämaa Kanadan lisäksi Suomi, Saksa, Slovakia ja Sveitsi. B-lohkossa kiekkoilevat puolestaan Itävalta, Ruotsi, Tshekki, Venäjä ja USA.







Unikrn 400% (esports)

Nappaa iso 400% talletusbonus!


Oletko pelannut uudella Unikrn sivustolla? Vahvasti eSportsiin erikoistunut sivusto tarjoaa markkinoiden kärkeen kuuluvan muhkean 400% talletusbonuksen! Lue lisää ja tutustu Unikrn arvosteluumme, tai siirry suoraan pelaamaan.
Unikrn: hyödynnä iso talletusbonus >>