Yleisurheilu: 3000 esteet – Raitaselle maukas kerroin ruotsalaisen nitistämisestä

Julkaistu: 09.08.2018 12:29


Yleisurheilu: 3000 esteet – Raitaselle maukas kerroin ruotsalaisen nitistämisestä
Yleisurheilu | Berliini - Miesten esteet | 22:20
Miesten 3000 metrin estefinaali kilpaillaan torstai-iltana kello 22.20. Estekilpailussa on mukana Suomen Topi Raitanen, joka sykähdytti Suomen kansaa upealla alkueräjuoksullaan tiistaina.

Raitanen juoksi kilpailussa taktisesti erinomaisesti. Hän tarkkailu alkuun menoa taka-alalta ja siirtyi kärjen tuntumaan noin 600 metriä ennen maalia. Viimesellä kierrokselle suomalainen avasi pellit ja viiletti viimeisen kierroksen johdossa aina maaliin asti. Loppukirissä muut eivät pystyneet vastaamaan suomalaiselle, vaikka mukana oli etukäteen kovempia kavereita.

Raitasen erässä oli mukana myös Ruotsin Napoleon Solomon. Ruotsalaisen kauden paras on 8.23,54, mutta se on juostu jo toukokuussa. Raitasen ennätys on alkuerässä juostu 8.28,48. Ruotsalainen ei ole lähimainkaan yhtä kirikykyinen kuin suomalainen ja hänen taustansa on enemmän pidemmiltä matkoilta, kun Raitanen on mailerinakin hyvällä eurooppalaisella tasolla.

Solomon juoksi alkuerän eri erässä kuin Raitanen ja pääsi vasta aikavertailulla finaaliin. Mikäli Raitasen akut eivät ole alkuerästä tyhjät, niin ruotsalainen on isoissa ongelmissa suomalaisen kynsissä.

Alkuerien perusteella Raitasen mitalikaan ei ole poissuljettu. Hän voitti muun muassa Ranskan mestaruuskisojen kakkosen Djilali Bedranin, joka sen sijaan voitti Ranskan kisoissa kilpailun kakkossuosikin Yoann Kowalin. Kerroin mitalille 9,5.

Mikäli finaalissa pidetään vauhtia, on suomalainen varmasti valmis siihenkin. Alkuerän perusteella Raitasen kunto liikkuu 8.25 tuntumassa.

Pelivalintamme:

Raitanen - Solomon: Raitanen @2.15

Unibet - Lue arvostelu

2.15

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

2.15

LeoVegasilta nyt parannettu tervetuliasbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.15

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot Mr Greenillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan