Yleisurheilu: Turkin kovakuntoinen pikakiituri puolustaa EM-mitaliaan

Julkaistu: 06.08.2018 15:37


Yleisurheilu: Turkin kovakuntoinen pikakiituri puolustaa EM-mitaliaan
Yleisurheilu | EM-kisat - Berliini | 18:30
Miesten 100 metrin juoksun finaali juostaan Berliniin EM-kisoissa tiistai-iltana klo 22.50. Turkin Jak Ali Harvey puolustaa kisassa kahden vuoden takaista EM-hopeaansa.

Jamaikalaislähtöinen Harvey pisteli viimeisessä kisassaan ennen Berliiniä Sveitsin Bellinzonassa ajan 9,99. Tällä ajalla hän lähtee Berliinin sataselle tilastokolmosena samalla ajalla Filippo Tortun kanssa. Euroopan tilaston kärkikaksikon muodostavat Zharnel Hughes (9,91) ja loukkaantumisista kärsinyt Jimmy Vicaut (9,91). Vicaut ei ole kilpaillut kertaakaan heinäkuun 6. päivän jälkeen, ja Tortun viimeisin kisa on juostu juhannuksena, joten heidän suorituskykynsä Berliinissä on arvoitus.

Harvey on juossut Bellinzonan 10 sekunnin alituksensa lisäksi tänä vuonna 10,01 Turkissa 0,9 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa heinäkuun puolivälissä, 10,05 Saksassa kesäkuun alussa ja 10,10 Välimeren kisojen finaalissa 0,6 metriä sekunnissa hönkineessä vastatuulessa kesäkuun lopussa.

Harvey on ollut viime vuosina varsin hyvä arvokisasuorittaja. Viime vuonna hän juoksi Bellinzonassa ajan 10,13 ja kaksi viikkoa myöhemmin Lontoon MM-kisoissa ajat 10,13 ja 10,16. Vuonna 2016 hän juoksi Tukholman Timanttiliigan osakilpailussa kesäkuun puolivälissä 10,18. Amsterdamin EM-kisoissa kolme viikkoa myöhemmin miehen ajat olivat 10,04 ja 10,07. Rion olympialaisissa Harvey pinkoi alkuerässä 10,14 ja välierässä 10,03.

Helsingissä 2012 miesten 100 metrin EM-pronssi otettiin ajalla 10,17, Zürichissä 2014 ajalla 10,22 ja Amsterdamissa 2016 ajalla 10,08.

Turkin - vahvalla panostuksella yleisurheilun EM-kisoissa menestymiseen tähtäävän maan - Jak Ali Harveyn mitalisijasta miesten 100 metrillä tarjotaan maistuvaa kerrointa 3,55.

Pelivalintamme:

Jak Ali Harvey top-3 – Kyllä @3.55

Coolbet - Lue arvostelu

3.55

Kaksi bonusvaihtoehtoa: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan