Valioliiga: Steve Bruce ensimmäinen potkut saava manageri?

Valioliiga: Steve Bruce ensimmäinen potkut saava manageri?
Valioliiga | Manageripotkut voittajaveto
Kohde sulkeutuu: 30.09.2021 17:00
Julkaistu 16.9.2021 - Päivitetty 28.9.2021



Englannin Valioliiga on nyt takana kuusi ensimmäistä ottelukierrosta ja sitä myöden sarjan ensimmäiset manageripotkut ovat vääjäämättä lähestymässä. Viime kaudella Valioliigakauden ensimmäiset fudut annettiin suhteellisen myöhäisessä vaiheessa vasta joulukuun puolivälissä West Bromwichin valmentajalle Slaven Bilicille, kaudella 2019/20 Watfordin manageri Javi Gracia sai monoa jo syyskuun alussa ja vain pari kuukautta myöhemmin marraskuussa sekä Mauricio Pochettino että Unai Emery saivat lähtöpassit Lontoosta.

Kaudella 2018/19 nousujoukkue Fulham heitti Slavisa Jokanovicin kilometritehtaalle marraskuun puolivälissä, kun taas sesongilla 2017/18 Frank de Boerin ura Crystal Palacen peräsimessä loppui juurikin näihin aikoihin kauden alkumetreillä. Uskomme että ensimmäiset manageripotkut tullaan näkemään viimeistään seuraavan 3-4 viikon sisällä maajoukkuetauon (4-12.lokakuuta) aikana, jolloin pelataan muun muassa UEFA Nations League finaalit.



Lontoolaismanagerit liipaisimella


Arsenalin espanjalainen manageri Mikel Arteta on ollut koko alkukauden vedonlyöntisivustojen sekä fanien hampaissa. Arteta oli todella pitkään ”ennakkosuosikki” saamaan Valioliigakauden ensimmäiset potkut vain noin reiluilla 2.00 kertoimilla. Arsenalin ensimmäiset kierrokset Valioliigassa olivat todella heikkoja kun joukkue hävisi kolme ensimmäistä otteluaan eikä saanut näissä aikaiseksi yhtään maalia. Joukkueen ilme on kuitenkin piristinyt ja katastrofi alun jälkeen kaikki kilpailut huomioiden viisi voittoa ja päästä nyt näissä vain yhden takaiskumaalin.

Alkukaudella velloneiden huhujen mukaan Arsenalin seurajohto tekee edellä mainitulla lokakuun maajoukkuetauolla päätöksen Artetan tulevaisuuden suhteen. Gunnersin voittoputki näyttää juuri nyt Artetan kannalta hyvältä ja tilannetta voi kohentaa vielä kaatamalla Brighton viimeisessä ottelussa ennen taukoa. Onnistumiset näissä peleissä ja Arteta voi huokaista helpotuksesta.

Voitto Pohjois-Lontoon derbyssä oli ilmeisen maistuva Artetalle



Mitä tapahtuu Tottenhamissa?


Artetan perässä toinen potkuhuhuissa pitkään ollut koutsi on Watfordin valmentaja ja Artetan maamies Xisco Munoz. Sarjanousija Watfordin alkukausi oli tahmea mutta Arsenalin tavoin Watford on parantanut peliään kuin sika juoksuaan. Siinä missä Artetan ja Xiscon kertoimet ovat nousseet niin toisen Lontoon joukkueen, Tottenhamin, managerin Nuno Espirito Santon kertoimet ovat laskeneet kuin lehmän häntä.

Portugalilainen Nuno Espirito Santo aloitti tämän kauden alussa Tottenhamin peräsimessä. Mies teki hyvää jälkeä Wolverhamptonissa muun muassa rautaisen puolustuksen avulla ja kauden alussa näytti, että homma toimii myös Spursissa kun joukkue aloitti Valioliigakauden kolmella peräkkäisellä 1-0 voitolla. Mutta sitten koko kesän siirtohuhuissa ollut Harry Kane palasi joukkueen avauskokoonpanoon ja tuloksena on ollut kolme tappiota, yhdeksän päästettyä maalia sekä vain yksi tehty maali. Kahdessa ensimmäisessä tappiossa Crystal Palacea sekä Chelsea vastaan ottelu meni 0-0 tilanteessa tauolle mutta päättyi molemmilla kerroilla 3-0 tappioon Spursille. Arsenal ottelussa Gunners taas rymisteli kolme rysää ensimmäisen 45. minuuttisen aikana, kun Spurs voitti 2. puoliajan 0-1. Tottenham kohtaa vielä ennen maaottelutaukoa Euroopan konfenrenssiliigassa Slovenialaisen Muran sekä Valioliigassa Aston Villan. Nuno tarvitsee näistä peleistä voiton tai Daniel Levy voi toimittaa portugalilaisen kilometritehtaalle.

Fanit ikävöivät jo Josea ja huutavat #nunoout



Steve Bruce – You are fired!


Vielä pari viikkoa sitten pienintä mutta silti herkullisen suurta vedonlyöntikerrointa (10.00) seuraaville potkuille tarjottiin Newcastlen Steve ”Bruceola, Brucey, Fat Potato Head” Brucelle. Kahden edellisen ottelukierroksen ja 1-1 Leeds sekä 1-1 Watford tasapelien jälkeen kerroin on enää 3.00!

Harakkafanit ovat olleet valmiita heittämään Brucen bussin alle aina miehen palkkauspäivästä lähtien mutta seuran omistaja Mike Ashley se vaan tykkää kurittaa Newcastle-faneja. Newcastle oli viime kaudella pahoissa vaikeuksissa vuoden vaihteen tienoilla, kun joukkue ei voittanut kuukauden kymmenestä pelistä yhtään ja tuolloin näytti lähes varmalta, että Steve Bruce saa lähteä. Jotenkin mies kuitenkin väisti luodin ja kauden viimeiseen kahdeksaan peliin joukkue nappasi viisi voittoa sekä tasapelin, jotka siivittivät harakat lopulta sijalle 12. Tällä kaudella joukkueella on kasassa kuudesta ensimmäisestä pelistä vain kolme tasapelipistettä sekä 1-0 tappio Burnleylle EFL Cupissa.

Nämä terveiset faneilta ovat yksi selitteiset:



Me Veikkausbonukset.com toimituksessa uskomme, että Steve Bruce saa ensimmäisenä lähtöpassit ja tässä muutama perustelu. Puhtaasti tilastoja katsomalla Brucen aikakausi Newcastlessa on ollut miehen uran surkeimpia. Bruce on johtanut joukkuetta nyt 95 ottelussa pistekeskiarvolla 1.18 pistettä per peli. Toiseksi Brucen keskimääräinen valmennussuhde on kestänyt vajaat kaksi vuotta per joukkue ja aika Harakoissa on jo ollut 2 vuotta ja 2 kuukautta pitkä. Kolmanneksi miehen Valioliigaurantilastot 474 ottelua, 133 voittoa, 132 tasapeliä ja 209 tappiota ovat omiaan kertomaan, ettei Steve Brucella yksinkertaisesti riitä annettavaa Valioliigatasolla

Kirsikkana kakun päällä tappelu Newcastlen treeneissä


Oman mausteensa Newcastlen ja Steve Brucen tilanteeseen tuo vuodesta 1988 Newcastle Unitedin äänitorvena toimineen The Mag lehden uutiset pelaajien ja valmentajien riitelystä Newcastlen treeneissä torstaina 15. syyskuuta. Lehden tietojen mukaan joukkueen sisällä on kasvavaa tyytymättömyyttä Steve Brucea kohtaan. Suurin osa joukkueesta on kääntänyt selkänsä Brucelle eikä joukkueella ole enää luottamusta manageriaan kohtaan.

Tilanteen eskaloituminen sai alkunsa mitä ilmeisemmin jo tiistaina pelaajien ja valmentajien tapaamisessa, jossa pelaajat kokivat että heidän juoksutilastojaan käytettiin väärin ja esiteltiin syyttävään sävyyn. Tämän lisäksi pelaajat toivat ilmi ajatuksen että Newcastlen harjoitusajat sovitetaan Steve Brucen elämäntyylin mukaan eikä pelaajia tai otteluita ajatellen. Tästä esimerkkinä käytettiin manageri Brucen lähtöä lomailemaan Portugaliin edellisen maaottelutauon ensimmäiseksi viikoksi, vaikka pelaajat ja fanit odottivat, että joukkue treenaisi kohentaakseen tuloksia. Newcastle-fanit ovatkin laulaneen pitkin alkukauden otteluita ” We want Brucey out” virsiä mutta toistaiseksi Bruce on pitänyt työpaikkansa.


Newcastle kohtaa vielä ennen maaotteluataukoa todella vahvasti puolustuvan Wolvesin. Newcastlella tulee olemaan täysi työ murtaa kauden kuudessa ensimmäisessä ottelussa vain viisi maalia päästänyt puolustus. Leeds sekä Watford ottelun jälkeen ei vielä saatu kuulla Steve Brucen potkuista mutta mahdollinen Wolves tappio ja Brucen päätös lähteä jälleen lomailemaan maaottelutauolla voisivat olla viimeiset naulat arkkuun?

Pelivalintamme:

Valioliiga: Seuraavat manageripotkut - Steve Bruce @4.00

Mr Green - Lue arvostelu

4.00

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

4.00

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

4.00

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

4.00

Hyödynnä 200% bonus 200€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

4.00

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Teemu