MLB: Atlanta Braves - Los Angeles Dodgers

Julkaistu: 08.10.2018 15:10


MLB: Atlanta Braves - Los Angeles Dodgers
MLB | Atlanta Braves - Los Angeles Dodgers | 23:30
Braves nappasi eilen sarjan ensimmäisen voittonsa onnistumalla toisessa vuoroparissa iskemään viisi juoksua. Dodgers kiri ottelussa vielä tasoihin, mutta Braves onnistui vielä kertaalleen ja voitti ottelun juoksuin 6-5. Tänään Bravesilla on veitsi kurkulla toista kertaa ja uskon, että joukkueen kausi tulee päättymään.

Braves lähtee otteluun syöttäjänään Mike Foltynewicz, joka epäonnistui sarjan ensimmäisessä osa-ottelussa pahasti. Hän pääsi ottelussa vain kaksi vuoroparia ja antoi kolme hittiä, neljä ansaittua juoksua, kaksi homerunia, kolme walkia ja yhden hit by pitchin. Foltyn ERA kauden kahdessa ottelussa Dodgersia vastaan on 10.29.

Dodgersin syöttäjänä aloittava Rich Hill päätti runkosarjan vahvasti. Kahdessa viimeisessä startissaan hän syötti yhteensä 14 vuoroparia ja antoi kuusi hittiä, sekä yhden ansaitun juoksun. Hill kohtasi Bravesin runkosarjassa kerran SunTrustParkilla. Hän syötti ottelussa seitsemän vuoroparin shutoutin ja antoi kolme osumaa.

Bravesin eilinen voitto oli puhdas onnenkantamoinen. Joukkueen offensen heikkoutta ei pelasta yhden vuoroparin onnistuminen. Foltynewicz ei ole vakuuttanut Dodgersia vastaan, joten hyökkäyspelin olisi syytä olla tänään kunnossa mikäli Braves mielii sarjaa jatkaa. Dodgers on ottelussa ansaitusti ennakkosuosikki, mutta sen kerroin on kuitenkin riittävän hyvä lapulle.

Lunasta 30€ ilmaisvedot!


888sport on nyt myös Suomeksi! Tällä hetkellä kaikki uudet suomalaiset pelaajat saavat tervetuliaisbonuksena 30€ arvosta ilmaisvetoja.Voitot ovat täysin kierrätysvapaita ja minimikerroin on ainoastaan 1,50!
888sport: Lunasta 30€ ilmaisvedot täältä >>

Pelivalintamme:

Los Angeles Dodgers @1.83

Mr Green - Lue arvostelu

1.83

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot Mr Greenillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.83

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

1.83

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Redbet - Lue arvostelu

1.83

Hyödynnä 20€ ilmaisvedot ilman kierrätystäLue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

1.80

Lunasta 100% talletusbonus 150€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.79

Nappaa 100€ bonusta Betssonilta!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Nordicbet - Lue arvostelu

1.79

Yksi parhaista! Hyödynnä Nordicbetin 100€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.78

Betsafelta peräti 200€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Rizk - Lue arvostelu

1.75

Rizk tarjoaa nyt 100€ bonuksen uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan