Salibandyn MM-kisat: Australia - Viro

Julkaistu: 01.12.2018 09:06


Salibandyn MM-kisat: Australia - Viro
Salibandyn MM-kisat | Australia - Viro | 16:30
Eteläinen naapurimme saa kisojen avauspäivänä vastaansa joukkueen maapallon toiselta puolen. Australian rooli kisoissa on yleensä ollut pitää hyvää meininkiä yllä, mutta parin viime vuoden aikana joukkue on mennyt ehkä pelillisestikin hieman eteenpäin. Viron pelaajat ovat oman maan pääsarjasta, Ruotsin eri divaritasoilta, sekä yksi myös Suomen 2. divisioonasta. Viron tasoa maajoukkueena voisi kuvailla Suomen 2. divisioonan kärkipään joukkueena. Ja kärkipään siksi, että kuntopohja on kovempi kuin monella täkäläisellä 2. divisioonajoukkueella.

Australia starttaa MM-kisat viiden ottelun voittoputkessa. Vastustajien taso ei aivan yllä Viron tasolle, mutta joukkue alkaa selkeästi ottamaan valta-asemaa kaukoidässä. Tosin Thaimaasta se on saanut kovan haastajan itselleen. Australian tason noususta kertoo myös se, että viime MM-kisoissa se pakotti Puolan tasapeliin ja hävisi Tanskalle "vain" 8-1. Viro kohtasi Puolan MM-karsinnoissa ja kukisti sen niukasti, 5-4.

Viro tulee ottelun tietenkin voittamaan, mutta tasoero tulee olemaan reilusti pienempi kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa (vuonna 2010 Viro voitti maalein 18-4). Australialle tarjottu tasoitus kelpaa peleille.
Vedonlyöntimaailman tuorein innovaatio ja kuumin puheenaihe juuri nyt on Coolbetin "rakenna oma veto". Uudessa pelipalvelussa voit siis itse rakentaa oman kohteesi ja vetosi, minkä jälkeen Coolbet laskee sinun kohteellesi kertoimen. Lue lisää loistavasta uudistuksesta täältä tai siirry Coolbetin sivustolle suoraan tästä. Uutena pelaajana saat Coolbetilta myös 150€ bonuksen, kun käytät bonuskoodin COOL150.

Pelivalintamme:

Australia +8.5 @1.87

Coolbet - Lue arvostelu

1.87

Kaksi bonusvaihtoehtoa: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan