Australian avoimet: Matteo Berrettini - Rafael Nadal

Australian avoimet | Matteo Berrettini - Rafael Nadal | 05:30
Kohde sulkeutuu: 28.01.2022 05:30
Rafael Nadal (ATP-6) ja Matteo Berrettini (ATP-7) ottavat yhteen Australian avointen välierissä . Molemmat joutuivat urakoimaan viisieräisen kamppailun puolivälierissä, joten molemmat ottivat varmasti kaksi lepopäivää ilolla vastaan. Berrettinillä on todella huonot tilastot top10-pelaajia vastaan, enkä jaksa uskoa, että siihen tulee muutosta tässäkään ottelussa. Peleihin Nadalin voitto -2,5 pelitasoituksella.



Nadal edustaa hienosti vanhaa kaartia


Roger Federerin ja Novak Djokovicin ollessa sivussa, on 35-vuotias Nadal edustanut hienosti vanhaa kaartia. Puolivälierissä kaatui lahjakas Denis Shapovalov viiden erän kamppailun jälkeen 6-3, 6-4, 4-6, 3-6 ja 6-3. Nadal kärsi ottelun aikana vatsaongelmista, mutta onnistui lopulta viemään ottelun ratkaisuerän. Nadalin on aloittanut kauden tappioitta, kun alkukauden saldo on 8-0. Nadal on urallaan kerran juhlinut Australian avointen voittoa vuonna 2009. Olisikin melkoinen temppu, jos mies pystyisi voittamaan mestaruuden 13 vuoden tauon jälkeen. Nadalilla on myös pieni lisäporkkana, sillä Australian avointen mestaruus olisi miehen 21:s Grand Slam -titteli, jolla mies nousisi yksin kaikkien aikojen tilaston kärkeen.




Berrettinille uran kolmas semifinaalipaikka


Italialainen kukisti viime kierroksella Ranskan Gael Monfilsin viisieräisen kamppailun päätteeksi lukemin 6-4, 6-4, 3-6, 3-6 ja 6-2. Italialainen on joutunut urakoimaan tämän vuoden turnauksessa, sillä ainoastaan neljännen kierroksen ottelu Pablo Carreno Bustoa vastaan päättyi 3-0. Kahdesti Berrettini on joutunut urakoimaan viisieräisen kamppailun ja kahdesti nelieräisen kamppailun.




Tämä on Berrettinin uran paras runi Australian avoimissa, sillä aikaisemmin mies on edennyt ainoastaan neljännelle kierrokselle. Välieräpaikka on Berretinin uran kolmas, mutta Grand Slam -titteli mieheltä vielä puuttuu.

Koroitetut kertoimet Neobetiltä:



Keksiiko Berrettini keinot Nadalin kukistamiseen?


Berrettinillä on loistavat tilastot, kun vastassa ei ole top10-pelaaja, mutta aivan maailman kovimpia vastaan italialainen on ollut vaikeuksissa. Tämä näkyy selkeästi, kun katsotaan viimeisen vuoden tilastoja:



Suurimpana syynä tähän on italialaisen hieman yksipuolinen pelityyli. Berrettinillä on loistava syöttö ja kämmenlyönti, mutta miehen liikkuminen ja rystylyönti ei ole tarpeeksi hyvä isojen kukistamiseen. Paras viidestä -menetelmä vaikeuttaa italialaisen tehtävää entisestään.

Molemmat menettivät puolivälieräottelussa 2-0-eräjohdon, mutta onnistuivat lopulta viemään ottelun. Nadal näytti väsyneeltä oman ottelunsa jälkeen, joten kahden päivän levosta on mielestäni suurempi hyöty espanjalaiselle. Nadal pelaa nykyään todella monipuolisesti ja miehen itensiteeeti on aina huippuluokkaa. Hieman epäilen, että pystyykö Berrettini säilyttämään tasonsa, mikäli ottelu venyy neljä- tai viisituntiseksi kamppailuksi. Itse en tähän usko, joten pelisuositukseni on Nadalin voitto -2,5 pelitasoituksella.

Lunasta 100€ riskitön veto!


Oletko uusi pelaaja William Hill sivustolla? Saat nyt uutena pelaajana liittymisbonuksena 100€ riskittömän vedon. Jos ensimmäinen vetosi häviää, panoksesi palautetaan aina 100€ saakka!
William Hill: lunasta 100€ riskitön vetosi >>

Pelivalintamme:

Nadalin voitto -2,5 pelitasoituksella @1.77

Osuma
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.77

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.68

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.68

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.68

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casumo - Lue arvostelu

1.68

Casumo - Lunasta 100€ tervetulobonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Jykke-setä