Bundesliiga: Bayern München - Leverkusen

Pe 30.09.2022 | 21:30 | Bundesliiga | BAYERN MÜNCHEN - LEVERKUSEN

Kohde sulkeutuu: 30.09.2022 21:30



Bundesliigan 8.kierroksella kohtaavat Bayern München ja Leverkusen toisensa Allianz Arenalla perjantaina kello 21:30.

Die Rotenille avaustappio maaottelutauon alla


Julian Nagelsmannin luotsaama Bundesliigassa viidentenä oleva Bayern München on kerännyt seitsemästä ottelusta 12 pistettä yhteismaalein 19-6. Välimatkaa kärkiseura Union Berliniin on viisi, toisena olevaan Dortmundiin kolme, kolmantena olevaan Freiburgiin kaksi sekä neljäntenä olevaan Hoffenheimin yksi piste.

Ennen maaottelutaukoa Bayern kärsi kauden avaustappionsa liigassa Augsburgille 0-1 WWK Arenalla pari viikkoa sitten. Ottelun voittomaalin viimeisteli Iagon syötöstä Mergim Berisha tunnin kohdalla.

Augsburg-tappiota ennen Bayern pelasi kolme peräkkäistä tasapeliä aloitettuaan puolestaan Bundesliigan kolmella peräkkäisellä voitolla.

Nagelsmannin suojattien maalipörssin kärjessä on 19-vuotias Jamal Musiala, joka on iskenyt neljä osumaa antaen sen ohella myös yhden maalisyötön. Liverpoolista kesällä hankittu Afrikan parhaaksi futaajaksi valittu Sadio Mane iski kauden kolmessa ensimmäisessä liigapelissään kolme maalia, minkä jälkeen senegalilaisen ruuti onkin sitten ollut märkää!

Mestarien Liigassa Bayern Münchenin peli sen sijaan kulkee ja Die Roten on avannut kuninkuusliigan kahdella voitolla. Ensin Nagelsmannin suojatit kävivät kaatamassa Inter Milanin 2-0 Giuseppe Meazzalla Leroy Sanen tavallaan kahdella osumalla, vaikka niistä jälkimmäinen suuntaa muutettuaan Danilo D’Ambrosion omaksi maaliksi merkittiinkin. Toisella kierroksella puolestaan Bayern höykytti kotonaan Barcelonaa 2-0 Lucas Hernandezin ja jälleen Sanen maalattua toisella jaksolla neljän minuutin välein Barcelonan hallittua tehottomasti peliä ensimmäisen jakson ajan.

Bayernilta ovat sivussa Kingsley Coman, Hernandez, Bouna Sarr sekä Paul Wanner. Leon Goretzka on puolestaan toipunut pelikuntoon.

Bayernin (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Neuer; Pavard, Upamecano, De Ligt, Davies; Sabitzer, Kimmich; Musiala, Müller, Sane; Mane.

Mestarien Liigassa Bayernin urakka jatkuu kotiottelulla tsekkiläistä Viktoria Plzeniä vastaan Allianz Arenalla ensi tiistaina. Bundesliiga puolestaan jatkuu Der Klassikerin merkeissä muutamaa päivää myöhemmin Dortmundin vieraana Signal Iduna Parkilla viikon päästä lauantaina.






Die Werkselfille toinen tasuri peräkkäin kotoisessa liigassa ja puolestaan voitto Mestarien Liigassa


Sveitsiläisvalmentaja Gerardo Seoanen luotsaama Leverkusen on aloittanut kautensa pahasti alakanttiin ja voidaan puhua jo melkoisesta kriisistä, sillä joukkue on kerännyt seitsemästä ottelusta vasta viisi pistettä yhteismaalein 9-12. Liigasijoitus on vasta 15:s eli Leverkusen on viimeisenä suoran säilyjän paikalla, kun tavallisesti on totuttu joukkueen majailevan säännöllisesti Bundesliigan top6-kärkisijoilla. Viime kaudella Leverkusen sijoittui kolmanneksi ja pelaa tälläkin hetkellä Mestarien Liigassa.

Ennen maaottelutaukoa kauden viidestä ensimmäisestä pelistään neljä hävinnyt ja vain yhden voiton ottanut Leverkusen pelasi kaksi viimeisintä peliään Bundesliigassa tasan. Niistä tuoreimmassa pisteet jaettiin Werder Bremenin kanssa 1-1 lukemilla BayArenalla.

Bundesliigassa Leverkusenin sisäistä maalipörssiä kolmella maalilla johtava Kerem Demirbay täräytti Odilou Kossounoun syötöstä isännät johtoon upeasti vasempaan ylänurkkaan voimakkaasti kierrettä palloon saaneella vedolla tunnin kohdalla. Werder Bremenistä Milos Veljkovic tasoitti loppunumerot 1-1:een 82.minuutilla riparista.

Mestarien Liigan lohkovaiheessa Leverkusen otti muutamaa päivää aikaisemmin avausvoittonsa, kun Atletico Madrid kaatui 2-0 BayArenalla toisella kierroksella. Avauspelissä Club Brüggelle hävinneen Leverkusenin maaleista vastasivat Robert Andrich ja Moussa Diaby, jotka viimeistelivät Jeremie Frimpongin syötöstä kolmen minuutin välein osumansa ottelun viimeisten kuuden peliminuutin aikana.

Leverkusenilta ovat varmuudella sivussa Andrey Lunev ja Exequiel Palacios sekä mahdollisesti Amine Adli, Karim Bellarabi ja Florian Wirtz saattavat joutua jättämään pelin väliin.

Leverkusenin (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Hradecky; Kossounou, Tah, Tapsoba, Hincapie; Andrich, Demirbay; Frimpong, Hudson-Odoi, Diaby; Schick.

Mestarien Liigassa Leverkusen piipahtaa kahden kierroksen jälkeen nollakerhossa olevan Porton vieraana Estadio do Dragaolla ensi tiistaina. Bundesliigassa Seoanen suojatit puolestaan isännöivät viisi päivää myöhemmin Schalkea BayArenalla.




Isäntien juhlaa molempien maalatessa


Tämä kaksikko on profiloitunut pelaamaan isomaalisia kamppailuja taas kerran tälläkin kaudella, joten eiköhän tästäkin pelistä tule taas yhdet uudet maalikarnevaalit kotivoittoa painottaen. Kalastetaan täysosumaa kuitenkin sillä erotuksella, että isännät vievät voiton molempien onnistuessa maalinteossa!

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Bayern München voittaa ja molemmat joukkueet tekevät maalin @2.15

Huti
iBet - Lue arvostelu

2.15

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
22Bet - Lue arvostelu

2.1

22Bet - Hyödynnä 100% bonus aina 122€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Light Casino - Lue arvostelu

2.08

Light Casino - Poimi talteen tarjous tyylikkäälle vedonlyöntiuutuudelle!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Lucky Elektra - Lue arvostelu

2.08

Lucky Elektra - Pelien aloittamiseen jopa 150€ bonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

1.9

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä