CHL: Olimpija Ljubljana - TPS

CHL | Olimpija Ljubljana - TPS | 20:15
Kohde sulkeutuu: 08.09.2022 20:15
TPS jatkaa jääkiekon CHL-otteluita torstaina sloveniassa Olimpija Ljubljanaa vastaan. Turkulaiset lähtevät vierasmatsiin selkeänä suosikkina, mutta parin ensimmäisen matsin perusteella voitto on kaikkea muuta kuin varma.

Viime kaudesta uudistuneelle TPS:lle varsinkin maalinteko tuntuu olevan tällä hetkellä tervanjuontia. Isäntä Olimpija ei mikään erityisen maalirikas joukkue ole sekään, joten lunastusta lähdetään hakemaan matalien maalimäärien kautta.



Pikauusinta Sloveniassa


TPS ja Olimpija Ljubljana avasivat CHL:n B-lohkon viime viikolla Turussa. Tuon ottelun TPS vei nimiinsä yllättävänkin tiukkojen vaiheiden jälkeen loppunumeroin 3-2. Olimpijaa pidettiin etukäteen lohkon selkeästi heikoimpana joukkueena, mutta avausmatsit osoittivat, että mistään pubijoukkueesta ei todellakaan ole kysymys.

TPS ehti pelaamaan myös toisen matsin CHL-kaukaloissa, kun sunnuntaina Gatorade Centerissä vieraili sveitsiläinen huippujoukkue EV Zug. Tuosta ottelusta ei jäänyt turkulaisittain paljon jälkipolville kerrottavaa, niin paljon parempia sveitsiläisvieraat olivat. Tällä viikolla molemmat viime viikon vastustajat kohdataan vieraskaukalossa.

Satavuotisen taipaleensa juhlakautta aloitteleva TPS uudistui viime sesongista ratkaisupelaajien osalta melko tavalla. Juuso Pärssisen, Markus Nurmen ja Juraj Slafkovskyn johdolla joukkueesta lähti kärkiosaamista reilulla kädellä. Paikkaajista ainakin Arttu Ilomäki, Teemu Kivihalme, Pavol Skalicky ja maalivahti Lassi Lehtinen ovat takuuvarmoja palasia, mutta kyllähän turkulaisten paletti ainakin alkukaudesta vaikuttaa melko sekavalta.

Erityisesti maalinteko tuntuu tuskaiselta. Kahdessa tämän kauden "tosipelissä" TPS on tehnyt maaleja tasan yhdessä erässä kuudesta. Ilman Kivihalmeen yksilösuorituksia tilasto voisi olla vieläkin surullisempi. Kausi on toki pitkä ja lisävahvistuksiakin Aurajoen rannoilla sesongin mittaan nähdään. Juuri nyt turkulaisten iskukyky ei kuitenkaan ole kovin kummoinen.


Ailahteleva Olimpija


Olimpija Ljubljana on paperilla B-lohkon selkeästi heikoin nippu ja avausmatsien perusteella paikka jatkopeleissä on utopiaa. Turussa joukkue taisteli miehekkäästi ja olisi voinut napata jopa pisteitä. Saksalaista Wolfsburgia vastaan eväät loppuivatkin sitten aiemmin ja Grizzlys kirjasi lauantain matsista melko vaivattoman 7-2 kotivoiton.

Ei Olimpija kuitenkaan mitenkään täysin toivoton joukkue ole. Kotonaan se voi täysin realistisesti taistella pinnoista ainakin juuri Wolfsburgia ja TPS:a vastaan, Zug taitaa olla liian kova kanto kaskessa pelipaikasta riippumatta.

Itävallan ICE-liigassa viime kaudella kuudenneksi yltäneessä joukkueessa on tälle tasolle kovin vähän laatupelaajia hyökkäyssuuntaan, lähinnä tehoista ainakin teoriassa vastaa Nik Simsicin johtama ykkösvitja sekä ylivoima. Suomalaisväriä Olimpijan riveihin tuo Kärpät-lähtöinen peruspakki Joona Erving.

Asennetta Olimpijalta historiansa ensimmäisissä CHL-otteluissa sen sijaan takuulla löytyy. Ensimmäinen kotimatsi on myös merkkitapaus, jossa kentälle halutaan jättää kaikki liikenevä. Hieman epävireinen TPS tuskin tulee pääsemään kovin helpolla. Nihkeä ja vähämaalinen matsi on meidän veikkauksemme.

Lunasta 100€ riskitön veto!


Oletko uusi pelaaja William Hill sivustolla? Saat nyt uutena pelaajana liittymisbonuksena 100€ riskittömän vedon. Jos ensimmäinen vetosi häviää, panoksesi palautetaan aina 100€ saakka!
William Hill: lunasta 100€ riskitön vetosi >>

Pelivalintamme:

Ottelussa alle 5.5 maalia @1.84

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

1.84

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.84

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.84

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

1.82

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.82

ComeOn - Lunasta helppo 100% aina 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Pena