F-Liiga: Oilers - Lasb

Pe 13.1. | klo 18:30 | F-liiga | OILERS - LASB

Kohde sulkeutuu: 13.01.2023 18:30


Oilers ja Lasb urakoivat F-liigassa perjantaina. Kauden ensimmäinen kohtaaminen tarjosi melkoisen spektaakkelin. Näiden joukkueiden kohtaamiset ovat olleet yllättävän vähämaalisia, mutta tulisiko siihen tänään muutos?

Oilersin ja Lasbin kauden ensimmäinen kohtaaminen tarjosi yhden F-liigahistorian huikeimmista nousuista


Oilers ja Lasb kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran marraskuun puolivälin jälkeen. Ottelu eteni alkuun juuri siihen tyyliin mitä Oilers halusi, miten se oli muutaman kerran aikaisemminkin Lasbia vastaan edennyt - pidetään oma pää puhtaana ja tehdään itse tarvittavat maalit.

Tätä taktiikkaa Oilers noudattikin, ja siirtyi ottelussa 35 peliminuutin kohdalla ratkaisevan tuntuiseen 4-0 johtoon. Lasb sai pientä lohtua toisen erän viimeisellä peliminuutilla syntyneestä kavennusmaalista.

Kolmatta erää neppailtiin tasaisissa merkeissä ja maaleitta, kunnes Justus Kainulainen niittasi lukemat 5-1:een ajassa 54:28. Moni peli on tässä vaiheessa jo taputeltu, eikä kukaan tuolta enää tuossa ajassa nouse tasoihin, varsinkaan Oilersin tasoista joukkuetta vastaan.

Lasb päätti kuitenkin toisin, ja aloitti hurjan neljän maalin kirin ilman maalivahtia. Ensimmäinen entisen Oilers-pelaaja Jasper Juutin 5-2 kavennusmaali ajassa 57:35 ei vielä riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta kun Niko Einiö toi sen jälkeen Lasbin jo kahden maalin päähän, alkoi toivonkipinä vielä elää. Pelikellossa oli kuitenkin aikaa vaivaiset 1,5 minuuttia.

Vaan mitä vielä, viimeisellä minuutilla Einiö sivalsi ottelussa hattutempun täyteen ja toi Lasbin enää maalin päähän. Pelikellosta alkoi sekunnit valua pois ja Oilers näytti jo voittavan ottelun kun he onnistuivat purkamaan pallon Lasbin päähän, mutta vielä viimeisellä ripeällä hyökkäyksellä Lasb tuli ja jälleen Einiön lavasta lähtenyt veto painui Oilersin maaliin. Neljän maalin takaa tasoihin alle kahdessa ja puolessa minuutissa oli taas hyvä muistutus siitä, että salibandyssa voi tapahtua mitä tahansa - ja nopeasti.


Tuon ottelun jälkeen Lasb on pelannut erittäin tasaisia ja runsasmaalisia otteluita. Maaleja tuon jälkeisessä seitsemässä pelissä on syntynyt 12, 12, 12, 12, 10, 9 ja 10. Edellinen ottelu Lasbilla oli FBC Turkua vastaan viime vuoden puolella, josta lahtelaiset nappasivat voiton varsinaisen peliajan jälkeen.

Mielenkiintoinen tilasto on myös se, että Lasbin viimeisestä 10 ottelusta jopa 5 on päättynyt tasan. Lasb pitää tällä hetkellä viimeistä playoff-sijaa hallussaan pisteen erolla OLSiin ja Nurmon Jymyyn.

Maaliraja vedetty yli/alle 10,5 maaliin


Oilers on tunnettu erittäin runsasmaalisena joukkueena, mutta kohtaamiset Lasbin kanssa ovat olleet yleensä melko vähämaalisia. Edellisessä 5 kohtaamisessa yli 10,5 maalin raja on ylittynyt vain kerran, ja kaksi kertaa on nähty tasan 10 maalia - mukaan lukien tuo kauden ensimmäinen ottelu.

Oilers on tehnyt tällä kaudella F-liigassa sijoituksensa mukaisesti kuudenneksi eniten maaleja, mutta uskomme siihen että joukkueesta löytyy tuotakin enemmän potentiaalia. Toki Rasmus Kainulaisen poissaolo vaikuttaa varmasti tuohon tilastoon.

Ottelun totals-raja on kuitenkin tähän todella maltillinen ja kun yli 10,5 maalista tarjoillaan lähes kahden kerrointa, on siihen tartuttava.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Yli 10,5 maalia @1.96

Huti
iBet - Lue arvostelu

1.96

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.85

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.85

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.85

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan