Veikkausliiga: FC Haka - IFK Mariehamn

Veikkausliiga: FC Haka - IFK Mariehamn
Veikkausliiga | FC Haka - IFK Mariehamn | 11.9.2021 | 17.00
Kohde sulkeutuu: 11.09.2021 17:00
Pitkässä sarjassa tulee enemmän ja vähemmän merkityksellisiä otteluita. Hakan ja IFK Mariehamnin kohtaaminen menee kategoriaan "enemmän".

Kyseessä on yksi peleistä, joissa voi ratketa suora säilyjä ja liigakarsintaan joutuja. Eikä aivan täysin voi poissulkea vielä sitäkään, että KTP nousisi jumbosijalta tavoittamaan lauantain pelin häviävää joukkuetta.

Hakan valmistautuminen on ollut koronakaranteenin takia vaikea, ja joukkue on ollut tällä kaudella kotikentällä melkoisissa vaikeuksissa. Lähes neljän kerroin riittää vierasvoitolle pelattavaksi.



Hakan ja HIFK:n välinen ottelu siirrettiin jo toista kertaa. Ensimmäisessä syynä oli HIFK:n joukkueen koronatilanne, jälkimmäisessä Hakan vastaava. Uusi pelipäivä on runkosarjan päätöskierrokseksi määritellyn ajan jälkeen eli 30. syyskuuta.

Ei optimaalista


Loukkaantumisten takia Hakan riveistä ovat poissa Andrija Bosniak & Ishmael Yartey. Päävalmentaja Teemu Tainion mukaan pelaajia on myös karanteenissa, ja heidän pelaamisensa on lauantaina epävarmaa. Torstain harjoituksiin osallistui 17 pelaajaa.



Torstai oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan, jolloin joukkue sai ja pystyi harjoittelemaan yhdessä. Valmistautuminen tähän tärkeään peliin ei siis ole missään nimessä optimaalinen.

Sinällään kummallakaan joukkueella ei ole minkäänlaista otteluväsymystä. Hakalla edellisestä pelistä tuli kuluneeksi kaksi viikkoa, kun taas IFK Mariehamn on saanut edetä ihanteellisessa yhden matsin viikkorytmissä jo heinäkuun lopulta lähtien. Pelit ovat menneet symmetrisesti niin, että viikko on päättynyt otteluun jo neljänä peräkkäisenä sunnuntaina.

Peli on piristynyt


Tähän aikaväliin sisältyi myös valmentajan vaihtuminen. Daniel Norrmén sai apuvalmentajasta päävalmentajaksi siirryttyään hyvän startin, kun joukkue voitti Ilveksen. KuPS:ia vastaan tuli viime sunnuntaina 0-1-kotitappio, mutta peliesitys ei ollut missään nimessä huono. IFK pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä huomattavasti vastustajaansa useammin - toki on muistettava, että kuopiolaisilta puuttui maajoukkue-edustusten takia nippu pelaajia.

Niin tai näin, Mariehamnin peli on piristynyt valmentajamuutoksen jälkeen. Otanta on toki vielä pieni, ja saarelaiset ovat pelanneet kolme viimeisintä ottelua kotikentällä. Miten vire siirtyy Tehtaan kentälle, jossa on nykyisin Wiklöf Holding Arenan tavoin tekonurmialusta?



Kotiotteluista puheen ollen. Niitä IFK Mariehamn on kauden aikana pelannut huimasti Hakaa enemmän. Hakalla on jäljellä runkosarjassa viisi kamppailua - se pelaa niistä vieraissa vain yhden. IFK Mariehamnin neljästä ottelusta kolme on reissun päässä.

Molempien loppuohjelma on suhteellisen helppo ja osin samankaltainenkin. Sikäli tämänhetkistä tasaisuutta sarjataulukossa voi käyttää vertailukohtana koko kauden mitalta. Varsinkin kun kummankaan joukkueen uusimmat pelaajat ehtineet pelata kovin suuria minuutteja.

Toki loppuohjelman helppous on vaarallinen käsite, kun puhutaan alakastin joukkueista. Isojakin eroja on joka tapauksessa mahdollisuus tulla suuntiin ja toisiin, kun nämä ryhmät kohtaavat vielä laajalti Ilvestä, AC Oulua ja KTP:tä.

Kotietu ei toistaiseksi ole ollut Hakalle missään nimessä etu. Kotipelien pistekeskiarvo on jopa merkittävästi pienempi kuin vieraissa. Myös IFK Mariehamn on puolestaan tehnyt pisteiden osalta parempaa jälkeä vieraissa kuin kotona.


Toki Veikkausliigan otteluita ei kauden ajalta ole takana valtavan paljoa, mutta Hakan kotijoukkueen statukselle ei tässä kohdassa kannata antaa kovin suurta painoarvoa. Kyseessä ovat pelaajamateriaaleiltaan hyvin tasaiset joukkueet, jolloin noin neljän tarjoukset toiselle ryhmälle ovat liian suuria.

Rabona - 200€ tervetuliaisbonus tarjolla!


Oletko tutustunut aikaisemmin Rabona vedonlyöntisivustoon? Uutena pelaajana saat nyt 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää Rabona arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta pelaamaan.
Rabona: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

IFK Mariehamnin otteluvoitto @3.96

Pinnacle Sports - Lue arvostelu

3.96

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
BetVictor - Lue arvostelu

3.8

BetVictor - Hyödynnä 30€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

3.75

Betsafe tarjoaa uuden 200% talletusbonuksen!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

3.75

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

3.75

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

3.75

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

3.75

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
NordicBet - Lue arvostelu

3.75

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 150€ bonus sekä lunasta 20€ ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

3.75

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

3.7

Hyödynnä 200% bonus 200€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä