Koripallon MM-karsinta: Georgia - Kreikka

Julkaistu: 16.09.2018 08:04


Koripallon MM-karsinta: Georgia - Kreikka
Koripallon MM-karsinta | Georgia - Kreikka | 18:00
Georgia isännöi Kreikkaa sunnuntain MM-karsintakierroksella. Georgia otti tärkeän voiton Israelista viime ottelussa lukemin 80-85 ja on tällä hetkellä lohkon neljäntenä. Saksa, Kreikka ja Serbia ovat lohkon ennakkosuosikit, mutta kotikentällään Georgia pystyy heitäkin haastamaan. Georgia puolusti viime ottelussa ajoittain erittäin hyvin ja pääsi pallonriistoihin ja naputtamaan helppoja koreja. Eniten he vakuuttivat kuitenkin korin alla, missä 210cm pitkä Goga Bitadze nappasi jopa seitsemän hyökkäyspään levypalloa. Yhteensä Georgia napsi 16 hyökkäyspään levypalloa, mikä on todella huolestuttava tilasto Israelin näkökulmasta.

Kreikka otti todella ison voiton Serbiasta lukemin 70-63. Heraklion Areena oli väkeä täynnä ja siivitti kotijoukkueen ensimmäiseen voittoon Serbiasta neljään vuoteen. Kreikan veteraani senteeri Bourousis oli joukkueen avainpelaajia keräämällä 10 levypalloa, antamalla 8 koriin johtanutta syöttyöä ja tehden itse 9 pistettä. Kreikka oli hyvä myöskin korin alla ja heitti 10 onnistunutta kolmosta, mutta ajoittain Serbia teki tuhojaan hyvillä leikkauksille maalatulla alueella ja Kreikka oli helisemässä.

Kreikka on näistä joukkueista tasokkaampi ja pelivoimaltaan parempi joukkue. Taas olemme siinä tilanteessa kuitenkin, että ennakolta parempi joukkue matkustaa vaikeaan vieraspeliin. Pelaaminen Georgiassa heidän kotiyleisönsä edessä ei ole helppoa. Itä-eurooppalaiset ovat hyvin fanaattista palloilukansaa ja Georgiassakin on pitkät koripalloperinteet. Ottelu pelataan Tbilisissä, Georgian pääkaupungissa loppuunmyydyllä Sport Palacessa.

Vedonlyöntimarkkina pitää Kreikkaa pienenä ennakkosuosikkina. Tasoitusvedonlyönnissä Georgia saa hieman sivustosta vaihdelle 2,5 - 3 pisteen tasoitusta, eli käytännössä ilmaisen kolmosen. Molemmat joukkueet tulevat otteluun täynnä itseluottamusta tärkeiden voittojen jälkeen, mutta näemme silti Kreikan tässä ottelussa voittajana. Georgian peli ailahteli Israelia vastaan ja heidän kokonaispelivoima on ratkaisevan verran Kreikkaa jäljessä. Kreikan Euroliigapelaajat ovat tottuneet matkustamaan ja Kreikka on maailman rankingissa sijalla 9. kun Georgia majailee sijalla 26. Tasoitusvedossa saamme arviomme mukaan vielä kevyesti Kreikalle etua ja se löytää tiensä pelikohteeksi.

Pelivalintamme:

Kreikka -2,5 @1.85

Coolbet - Lue arvostelu

1.85

Lunasta 100% talletusbonus 150€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.85

2x25€ ilmaisvedot ilman kierrätysvaatimusta!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.85

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

1.85

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

1.85

LeoVegasilta nyt parannettu tervetuliasbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Tipbet - Lue arvostelu

1.80

Tarjolla 15€ ilmaista pelirahaa pelkällä tilinavauksellaLue arvosteluSiirry pelaamaan
Rizk - Lue arvostelu

1.80

Rizk tarjoaa nyt 100€ bonuksen uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan