Veikkausliiga: HIFK - AC Oulu

Veikkausliiga: HIFK - AC Oulu
Veikkausliiga | HIFK - AC Oulu | 11.9.2021 | 17.00
Kohde sulkeutuu: 11.09.2021 17:00
Helsingfors Idrottsförening Kamraternan ja "Allianced Club" Oulun kohtaaminen on oikeinkin mielenkiintoinen. Molemmat joukkueet ovat olleet viime viikkoina hyvässä vireessä, ja kummallakin on merkittävää pelattavaa vielä ennen loppusarjoja, jotka ollaan ilmeisesti pystymässä pelaamaan.

Kertoimia selatessa huomio kiinnittyy välittömästi yhteismaalien määriin. Kahden ja puolen kaltaiset kerrointarjoukset yli kahdesta ja puolesta maalista ovat liian houkuttelevia ohittaa.



HIFK on osoittautumassa Kei Kamaran hankinnan jälkeen aiempaa huomattavasti vaarallisemmaksi hyökkäysjoukkueeksi. Asia on tietysti oletettavakin siksi, ettei joukkueella ennen Kamaraa ollut juurikaan varsinaisia kärkipelaajia, etenkään pelikuntoisia sellaisia.

Vire ei ole enää arvoitus


36-vuotiaan MLS-legendan vire oli kuitenkin melkoinen arvoitus siinä vaiheessa, kun hänet Helsinkiin hankittiin. Epäileviä tuomaita varmasti riitti ja monet pohtivat, että miksi ihmeessä näinkin maineikas pelaaja tulee Veikkausliigaan.

Kolmen ottelun jälkeen ei tarvitse pohtia, millainen Kamaran taso Suomen pääsarjaan on. Se on erinomainen.



Paljon HIFK:n kokonaistilanteesta kertoo se, että sierraleonelainen on jo nyt joukkueen kauden paras maalintekijä Moshtagh Yaghoubin ohella. Nämä kolme maalia ovat tulleet 248 peliminuutissa, eikä mies lauo joukkueessaan rangaistuspotkuja, jotka ovat Yaghoubin vastuulla.

Jokseenkin yhtä dramaattinen muutos on tullut AC Oulun pelaamiseen. Sisäisen maalipörssin ykkösniminä ovat viisi ottelua ja hieman kuudetta pelannut Dennis Salanovic sekä seitsemän ottelun mies, laitapuolustaja (!) Lucky Opara.

Heinäkuun hankinnat ovat tehneet yhteensä yhdeksän maalia eli yli puolet koko joukkueen osumista. Näin siitäkin huolimatta, että "uusi viisikko" on pelannut vain noin kolmasosan kaikista otteluista.

Eipä silti, Oulun puolustus on samalla tiivistynyt sitä mukaa, kun joukkue on alkanut olla varteenotettavampi hyökkäyspäässäkin. Tästä oivallisena osoituksena toimivat Jyrki Aholan valinta elokuun parhaaksi valmentajaksi sekä peräti neljän pelaajan edustus tähdistökokoonpanossa (Opara, toppari Ruxi, maalivahti Yann Fillion sekä keskikenttäpelaaja Magnus Breitenmoser). Breitenmoserin valinta alleviivaa hänen merkitystään ryhmälle.

Sika parantaa juoksuaan


HIFK on pelannut lähes kuukauden mittaiseksi venähtäneen "koronatauon" jälkeen viisi hyvää ja yhden huonon puoliajan. Kaksi viimeisintä ottelua - 3-0-vierasvoitto Hongasta ja 1-0-kotivoitto SJK:sta - ovat olleet varsin vakuuttavaa tekemistä. Samalla tulokset ovat olleet huipputärkeitä: joukkue pelaa vielä aidosti jopa paikasta eurokentille ensi kaudeksi. Honka on puolestaan niin kaukana takana, että HIFK:n paikka ylemmässä loppusarjassa näyttää jo lähes sinetöidyltä.



Oulun "sika on parantanut juoksuaan" siinä määrin, ettei HIFK:ta uskalla tässä kohdassa laittaa niin sanotusti lapulle noin kahden voittokertoimella. Vastaavasti lauantai-illan kotijoukkueen virekin on sitä luokkaa, ettei vierasvoittoakaan tee mieli lähteä hakemaan.


Jäljelle jää siis oivallinen kohde kertoimien takia. Roimasti parantuneet hyökkäyspelaamiset molemmilla joukkueilla antavat vienon hymyn nähdessään kahden ja puolen kertoimen runsasmaaliselle matsille.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Ottelussa yhteensä yli 2,5 maalia @2.5

iBet - Lue arvostelu

2.5

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
NordicBet - Lue arvostelu

2.5

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 150€ bonus sekä lunasta 20€ ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

2.5

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

2.5

Betsafe tarjoaa uuden 200% talletusbonuksen!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

2.5

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.32

Hyödynnä 200% bonus 200€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.32

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.32

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casumo - Lue arvostelu

2.32

Casumo - Lunasta 100€ tervetulobonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Neo.bet - Lue arvostelu

2.3

Neo.bet - Lunasta 200% bonus vedonlyöntiin!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä