CS:GO: G2 - FURIA

IEM Dallas 2022 | G2 - FURIA | 21:00
Kohde sulkeutuu: 03.06.2022 21:00
IEM Dallas 2022 on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Seuraavana vuorossa ovat puolivälierät, joissa haetaan vastustajia suoraan välieriin päässeille ryhmien yläkaavioiden voittajille. Perjantaina noin kello 21 alkavassa ottelussa Aleksi "Aleksib" Virolaisen G2 kohtaa brasilialaisjoukkue FURIAn. Ottelu pelataan bo3-periaatteella. Häviäjän turnaus on ohi, kun taas voittaja kohtaa välierissä ENCEn.



G2:n HLTV-ranking kahdeksantena. Takapakkia on tänä keväänä tullut, sillä joukkue hengaili pitkään kärkikolmikossa. Vielä helmikuun IEM Katowicessa kaikki näytti hyvältä, kun joukkue jyräsi itsensä ryhmänsä alakaavion kautta pudotuspeleihin ja lopulta finaaliin asti, jossa FaZe tosin osoittautui aivan liian vahvaksi vastustajaksi. Maaliskussa pelattu ESL Pro League taas oli kuin peilikuva, sillä G2 jäi katastrofaalisesti alkulohkoon. Majoreiden Challengers-vaihe oli pieni valopilkku, sillä jatkopaikka varmistui voitoilla Liquidista, Spiritista ja ENCEstä. Itse majoreilla joukkue joutui jälleen pettymään, sillä pelit loppuivat jo group play -vaiheessa. Voitto toki irtosi Imperialista ja Outsidersista, mutta tappiot NAVIlle, Heroicille ja FURIAlle tarkoittivat pelien päättymistä. Dallasin turnaus sentään alkoi mukavalla voitolla Movistar Ridersista. Seuraava peli jäi takuuvarmasti kismittämään, kun ENCE nappasi kaksi karttavoittoa lukemin 16–14. Alakaaviossa ensin tuli kärkijoukkueiden kiusaajana tunnettu Astralis, josta voitto heltisi lukemin 2–1. Alakaavion finaalissa Vitality ei pystynyt järkyttämään G2:a.

FURIA majailee rankingissa pykälää tämänkertaista vastustajaansa korkeammalla. Joukkue aloitti Dallas-urakkansa voitolla Imperialista. Seuraavana vastaan tuli Cloud9, josta brassitiimi otti hienon 2–0-voiton. Yläkaavion finaalissa joukkue kärsi tappion BIG:lle, joten vauhtia lähdetään hakemaan puolivälieristä. Paikka majoreille lunastui Amerikan mantereen RMR-peleistä, joissa ei ollut mitään epäselvää. Amerikasta ei löytynyt varteenotettavia haastajia, sillä bo1-peleistä otettiin kaksi 16–4-voittoa ja ratkaisevasta bo3-ottelusta 2–0-voitto. Keväällä on muutenkin nähty varsin positiivista meininkiä, sillä ESL Pro League meni hienosti. Liigan B-lohko oli kova, mutta FURIA kaikkien yllätykseksi nappasi lohkonsa kärkipaikan hävittyään ainoastaan FaZelle. Joukkue eteni aina välieriin asti, joissa kohtalona jälleen oli hävitä koko turnauksen lopulta voittaneelle FaZelle. Katowicessa FURIA selvisi alakaavion välieriin asti, joten loppusijoitus oli 9–12.

Onko G2 vihdoin selättänyt vaikeudet?


G2:n lempiykkösvalinta olisi Dust2, mutta sen voi unohtaa, sillä se on FURIAn pomminvarma ykkösbanni. G2 puolestaan bannaa suurella varmuudella Overpassin. Nämä olivat ykkösbannit joukkueiden viime kohtaamisessakin. Jos pölyiseen ei pääse, on Inferno G2:n vahva kakkoskandidaatti. Sinne joukkue varmasti haluaa, sillä sieltä irtosi voitto FURIAsta viimeksikin, ja käynnissä on loistava kahdeksan kartan voittoputki. FURIAn suosikkivalinta puolestaan on todennäköisimmin Mirage tai Vertigo. Mirage ei ole ollut G2:lle mikään jättimenestys viime aikoina, eikä Vertigokaan ole vahvimpien karttojen joukossa. Viime kohtaamisessa FURIA päätyi valitsemaan Vertigon ja voitti sen. Joukkueiden Katowice-kohtaamisessa brassit valitsivat Nuken, mutta hävisivät sen. Katowicessa G2 valitsi Miragen, mutta sen taas voitti FURIA.

Otteluun voittajasuosikkina lähtevä G2 näyttää taas saaneen juonen päästä kiinni, mutta ratkaisevaa on, kestääkö joukkueen kantti. Varsinkin jos oma valinta on Inferno, pitäisi sieltä ilman muuta tulla karttavoitto, vaikkakin viime kohtaamisessa se tuli vain parin kierroksen erolla. FURIA puolestaan on vahvempi suosikki Miragessa ja Vertigossa, joten paremmuuden selvittämiseen voidaan hyvinkin tarvita kolmas kartta. Joukkueilta on nähty varsin tasaista taistelua, sillä tämän vuoden kartoissa voittomarginaali on ollut kuudesta kahteen kierrosta. Kumpikin siis pystyy ottamaan kierrosvoittoja, joten tiukkaa kamppailua voidaan perjantailtakin odottaa.

Pelivalintamme:

Yli 2,5 karttaa @2.1

Osuma
Mr Green - Lue arvostelu

2.1

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

2.1

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Fansbet - Lue arvostelu

2.05

Fansbet - uusi 200% jättibonus jopa 1500€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
STS Bet - Lue arvostelu

1.95

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Neo.bet - Lue arvostelu

1.92

Neo.bet - Lunasta 200% bonus vedonlyöntiin!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Aleksi