Veikkausliiga: IFK Mariehamn - KPV

Julkaistu: 14.07.2019 11:33


Veikkausliiga: IFK Mariehamn - KPV
Veikkausliiga | IFK Mariehamn - KPV | 18:30
Illan toisessa Veikkausliigan ottelussa kohtaavat IFK Mariehamn ja KPV. Molemmat joukkueet hakevat toista peräkkäistä voittoa, hieman heikomman jakson jälkeen.

IFK Mariehamn pelasi kesäkuussa kaikki neljä otteluansa kotikentällä, kolme Veikkausliiga ottelua sekä Suomen Cupin finaalin Ilvestä vastaan. Tuloksena neljästä matsista oli kolme tappiota sekä yksi tasapeli. IFK onnistui tekemään otteluissa ainoastaan kaksi maalia, molemmat maalit syntyivät kesäkuun viimeisessä ottelussa Honkaa vastaan, josta tuloksena oli 2-2 tasapeli. Heinäkuu alkoi saarelaisilta paremmin, sillä viime viikon lauantaina Grönvitt haki napapiiriltä 1-2 vierasvoiton RoPS:sta.

KPV on pelannut ennen IFK Mariehamn ottelua viisi matsia Niko Kalliokosken johdolla, josta tuloksena on ollut kaksi voittoa, yksi tasapeli sekä kaksi tappiota. Edellisessä ottelussa KPV voitti jumbofinaalissa paikallisvastustaja VPS:n 2-1 ja nappasi kauden toisen voiton. Saarelle lähdettäessä KPV on ensimmäistä kertaa pisteputkessa, sillä ennen VPS voittoa KPV tasasi pisteet yöttömän yön ottelussa Rovaniemellä lukemin 0-0.

Kertoimien valossa kotijoukkue on selvä suosikki, sillä KPV:n vierasvoitosta on tarjolla n. 5.50 kertoimia. Meidän pelivalintamme otteluun on alle 2,5 maalia. Mariehamnin hyökkäys on ollut tehokas Aristote Mboman sekä Keaton Isakssonin johdolla, mutta heidän takaansa ei löydy hirveästi laajuutta varsinkin Daniel Sjölundin kärsittyä reisivammasta. KPV varmasti keskittyy puolustamaan tiivisti ja pääosin hyökkäämään vastaan, joten varsinkin Mboman vahvuus pyritään ottamaan pois eli selustaan ei anneta tilaa. Meidän arvioi ottelun lopputuloksesta on 1,2-0,1.

Hyödynnä 100€ talletusbonus vedonlyöntiin


Vedonlyöntisivusto 888sport tarjoaa kaikille uusille pelaajille 100€ ensitalletusbonuksen. Ensimmäinen talletuksesi siis tuplataan ja pääset pelaamaan tuplasti isommalla pelikassalla. Lue lisää sivustosta täältä tai siirry suoraan pelaamaan.
888sport: hyödynnä 100€ vedonlyöntibonuksesi tästä >>

Pelivalintamme:

Alle 2,5 maalia @2.00

LeoVegas - Lue arvostelu

2.00

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.00

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot aina 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus vedonlyöntiinLue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Redbet - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ edestä ilmaisvetoja Redbetillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.93

Betsafe tarjoaa 100% bonuksen 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

1.93

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
NordicBet - Lue arvostelu

1.93

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 170€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.93

Hyödynnä Betssonin 100€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.91

ComeOn - 10€ talletuksella 50€ pelirahaa!Lue arvosteluSiirry pelaamaan