Superpesis: Imatra - Kouvola

Superpesis | Imatra - Kouvola | 18:00 | 20.7.2022
Kohde sulkeutuu: 20.07.2022 18:00
IPV:n & KPL:n paikallisvääntöä lähestytään juoksumäärien kautta, josta löytyy mielestäni paras kohde. Ei tämä mikään extrahyvä-kohde ole, mutta pientä ilmaa löytyy runsasjuoksuisuuden suunnalta.




IPV noussut mukaan pudotuspelitaisteluun


Viime kauden positiivisiin yllättäjiin lukeutunut IPV on viime kierroksilla noussut mukaan taisteluun pudotuspelipaikoista. Joukkue majailee 20:en ottelun jälkeen yhdeksäntenä, ja piste-eroa kahdeksanteen sijaan, jota pitää hallussa KiPa, on kuusi pistettä. Kiteellä on pelattuja otteluita niin ikään tuo 20. Kolmesta edellisestä ottelustaan on IPV napannut pisteitä, ja viiden ottelun tappioputki laitettiin poikki viime perjantaina Kempeleellä KeKin vieraana, jossa IPV onnistui loistavasti. Ulkopeli oli lukkari Rasmus Surakan johdolla rautaista, eikä KeKi löytänyt sisäpeliinsä tehoja, ja pisteet lähtivät Imatralle tuloksella 2-0 (3-1,2-1). IPV jatkoi vahvaa ulkopeliään heti perään lauantaina PattU:n vieraana, ja sisälläkin tuli onnistumisia etenkin ensimmäisellä jaksolla. Vain kahden vuoroparin aikana juoksun päästänyt IPV vei ottelun nimiinsä 2-0 (9-2,2-0). 3-tilanteetkin IPV:lle selvähkösti 17-8.



Edellisissä otteluissa on IPV antanut kokonaisvaltaisesta pelaamisesta jo viitteitä paremmasta. Ennen kaikkea ulkopeliin voidaan Imatralla olla tyytyväisiä. Tilanteita ei KeKille & PattU:lle juurikaan liikaa annettu, ja etenkin vastustajien kotiuttaminen tyrehdytettiin tehokkaasti. Myös sisäpeli-onnistumiset PattU:a vastaan ruokkivat varmasti itseluottamusta, sillä ei tuo erityisen vahvaa isossa kuvassa tällä kaudella ole ollut, ja varsinkin vieraissa on ollut haasteita saada hommaa rullaamaan, joten boostia takuulla edelliset esitykset ja voitot toivat.

Kopla kamppailee kotiedusta


Mikäli Vimpelille ei suurta notkahdusta runkosarjan lopun aikana tapahdu, lienee runkosarjan ykköspaikka tälle taattu. Sen sijaan kolmesta seuraavasta sijasta ainakin toistaiseksi käydään tiukkaa taistelua, kun Jymy, Manse PP sekä KPL löytyvät kaikki sarjataulukosta kahden pisteen sisältä, joskin Jymyllä on kolme peliä enemmän pelattuna, kuin Koplalla. Tällä hetkellä Kopla on siis sijalla neljä, ja Jymy toisena, välissä Manse. Viidentenä majaileva JoMa on Koplasta jäänyt jo 10 pistettä, ja Joensuun esitykset ovat sitä luokkaa olleet, että ihmeitä pitää tapahtua, mikäli tämä meinaa vielä tuonne neljän joukkoon itsensä tunkea.

Koplalta ollaan nähty melko pitkälti perusvarmaa suorittamista. Viimeisestä 10:stä ottelustaan se on kolme hävinnyt, mutta kaikki ovat tulleet sarjan kärkijoukkueita vastaan, ViVeä vastaan kahdesti sekä Mansea vastaan kertaalleen. Perättäisiä voittoja KPL:llä on ennen IPV-ottelua kolme, kun KaMa, KoU sekä Tahko ovat nujerrettu. Etenkään KaMasta, eikä KoU:sta juuri haastetta ollut Koplalle antamaan, vaikka Kankaanpää viime sunnuntaina pelatussa ottelussa ensimmäisessä vuoroparissa hieman yrittikin hätyytellä isompaansa, tehden tuossa ottelun kaikki kolme juoksuaan. Lopulta kuitenkin KPL meni menojaan ottaen voiton 2-0 (4-3,6-0).

Koplan pelistä voidaan todeta se, että isossa kuvassa ulkona hommaa pelittää vahvasti, ja tämän kanssa IPV:llä pitäisi töitä riittää, miten saada Kouvolan ulkokenttä puhki. Sisällä Kopla itse pystyy parhaana päivänä hyviin suorituksiin, vaikka ei tällä osa-alueella välttämättä se loisteliain porukka olekaan.


Juoksumäärissä pientä valueta löydettävissä


Kaikkien herkullisimpia kohteita ei tähän otteluun ole tarjolla, sillä bookkerit ovat lähtökohtaisesti hyvin hajulla ottelun voimasuhteista. IPV:kin saa venyä erittäin hyvään esitykseen, mikäli se Koplalta aikoo pisteet ottaa, sillä edellisiin otteluihin peilaten haaste tulee olemaan kovempi, joten kysymysmerkkejä hyvistä merkeistä huolimatta on. Itse löydän pientä valueta yli 12,5 juoksusta. IPV on sisällä onnistunut kotikentällään selvästi paremmin, kuin vieraissa, ja ennakkoluulotonta haastoa odotan tältä paikallisväännössä. Toisaalta, vaikka ulkokentällä ollaan hyvää tekemistä nähtykin parissa edellisessä kamppailussa, tulee Koplan sisäpeli olemaan paljon vaarallisempi, kuin noissa nähtiin.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Yli 12,5 juoksua @1.93

Huti
iBet - Lue arvostelu

1.93

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan