Kansojen liiga: Islanti - Albania

Kansojen liiga | Islanti - Albania | 21:45 | 6.6.2022
Kohde sulkeutuu: 06.06.2022 21:45
Islannin puolustus oli viimeksi Israelissa kehno. Albania saa paikkansa, ja ehkä Islantikin kotonaan hyökkää hyvin.



Islanti pelasi Kansojen liigan avauskierroksella vieraissa Israelin kanssa tasapelin 2-2. Albania ei ole vielä pelannut tämän kauden Kansojen liigan.
Islanti oli alakynnessä Israelia vastaan. Ottelu alleviivasi sitä, että Islannin futistaru on lopussa. Joukkue tuskin pääsee arvoturnauksiin hetkeen, alamäki Ranskan EM-kisoista lähtien on selvä.
Israelilla oli ottelussa selvästi enemmän maalipaikkoja. Laukaukset menivät 17-8 kotijoukkueelle.

Ottelun maalinteon aloitti Israel 25 minuutin kohdalla. Islanti tasoitti aivan avausjakson lopulla, kun Israelin veskari lipsautti Islannin Helgasonin vaisun kudin verkkoon. Islanti teki johtomaalin 53. minuutilla. Magnusson antoi mainion syötön Sigurdssonille, joka laittoi pallon alakulmaan. Hyvä maali kaikin puolin. Maalin kelpoisuus vielä tarkistettiin VAR:n kanssa. Israel tasoitti 84. minuutilla, ja vielä aivan viime hetkillä se pääsi kokeilemaan voittomaalia, mutta Weissman pukkasi pallon voimalla hivenen yli.

Albaniasta on paha sanoa juuri mitään. Se on pelannut tämän vuoden puolella kaksi treenimatsia. Maaliskuussa se hävisi ensin Espanjalle 1-2 ja pelasi sitten Georgian kanssa maalittoman tasurin. Islantikin kohtasi harjoitusmatsissa Espanjan maaliskuussa, ja se hävisi 0-5. Ehkä siitä voi jonkinlaisia johtopäätöksiä vetää.

Kova kerroin yli 2.5 maalia -betsille


Islannin päävalmentaja Vidarsson ei välttämättä saa kentälle samaa avausta kuin Israelia vastaan, vaikka hän niin varmasti haluaisikin. Toppari Bjarnason otettiin viimeksi sivuun puoliajalla, eikä vielä ole tullut uutisia siitä, että onko hänellä jonkinlaista vammaa. Keskikentän Haraldsson joutui Israelia vastaan sivuun vajaa vartti ennen loppua.
Israel-ottelussa Bjarnasonin tilalle tuli Olafsson ja Haraldssonin Thrandarson, ja nämä kaksi saattavat nyt olla avauksella.

Albanialla on kova puolustuslinja, kaikki kolme tulevat Serie A:sta. Atalantan Djimsiti, Roman Kumbulla sekä Empolin Ismajli on varmasti parempi puolustus mitä Islannilla on. Muutenkin Albanialla on paljon pelaajia Serie A:sta. Berisha ja Hysaj ovat kaksi tällaista, jotka ovat varmasti avauksessa. Valioliigassa hyvin pelannut Broja on sivussa koronan vuoksi ja Manaj on muuten vain loukkaantuneena. Hyökkäysvastuu Albanialla on Konyasporin Cikalleshin sekä Bolusporin Balajn varassa.


Albania on vielä katsomaton kortti, mutta paperilla se on selvästi vahvempi kuin alaspäin menossa oleva Islanti. Kertoimet otteluun ovat noin 2.50 – 3.10 – 3.00. Tämä lienee kohdallaan. Puolueettomalla kentällä Albania olisi suosikki, mutta nyt kolmosen kerroin ei aivan innosta peleihin.
Yli 2.5 maalia saa jopa 2.50-kertoimia, ja siihenhän pitää laittaa panos. Islannin puolustus oli Israelissa heikonlainen, eikä Albania ole huono joukkue. Kotikentällään Islanti voisi myös saada painetta aikaan Albanian päätyyn, vaikka vastassa onki Serie A -puolustus.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Yli 2.5 maalia @2.55

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

2.55

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

2.55

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
STS Bet - Lue arvostelu

2.45

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Fezbet - Lue arvostelu

2.45

FEZbet tarjoaa 200€ bonusta vedonlyöntiin!Lue arvosteluSiirry pelaamaan