Liiga: KalPa - HPK

Liiga: KalPa - HPK
Liiga | KalPa - HPK | 18:30 | 29.09.2021
Kohde sulkeutuu: 29.09.2021 18:30
KalPa & HPK ottavat keskiviikkona yhteen Olvi Areenalla Liigan häntäpään kädenväännössä. Viime lauantaina kauden toisen voiton ottanut KalPa on sijalla 13, HPK majailee puolestaan koko joukon jumbona. KalPan peli on ollut laadukasta monella mittarilla. Uskon kotijoukkueen saaneen uskoa tekemiseensä lisää viime otteluiden tulosten myötä.




KalPa osaa voittaa!


Kauden neljä ensimmäistä otteluaan hävinnyt KalPa on päässyt vihdoinkin voittojen makuun. Edelliseltä kolmelta kierrokselta on lohjennut kaksi voittoa, kun Pelicans (3-2ja) sekä Ilves (5-0) ollaan onnistuttu kaatamaan. Välissä kärsi KalPa tappion KooKoolle vieraissa lukemin 4-7.

Heikoista tuloksista huolimatta paljon on KalPan pelissä ollut hyvääkin. Oikeastaan jokaisessa ottelussa on Tommi Miettisen ryhmältä löytynyt voittavan jääkiekkojoukkueen elementtejä, mutta koko joukkuetta ei vain jotenkin olla kuitenkaan saatu loppupeleissä samalle viivalle. Aivan ensimmäisissä otteluissa tuskaili KalPa maalinteonsa kanssa. Sitten kun urut aukesi hyökkäyspäässä, tuhrittiin voitot puolestaan siihen, että omissa kolisi aivan liikaa siihen nähden, kuinka vähän vastustajat todellisuudessa pääsi maalipaikoille.

Viime lauantaina nähtiin KalPalta kotikentällä todella ehjä esitys, kun Ilves lähetettiin kotimatkalle tuloksen 5-0 myötä. Alusta asti piti KalPa ottelua kontrollissaan, ja vieraiden runsas jäähyily antoi lisäeväitä kotijoukkueelle. KalPa käytti kahdeksasta ylivoimastaan peräti neljä hyödykseen. Myös moitteita alkukauden otteillaan kerännyt Eero Kilpeläinen näytti epäilijöilleen (allekirjoittanut mukaanlukien) pitkää kieltä, pelattuaan kauden ensimmäisen nollapelin, joskaan torjuntoja ei kertynyt, kuin 15.



Kerhon selässä roikkuu apina


Kevään 2019 Suomenmestari HPK:n alkukausi on ollut jatkumoa viime kaudelle. Matti Tiilikaisen joukot ovat vasta kahta jatkoaikavoittoa päässyt maistelemaan, mutta täysiä pistepotteja ei Kerholla vielä ole. Perättäisiä tappioita HPK:lla tällä hetkellä on kolme. Viimeksi Kerhoa kuritti lauantaina Hämeenlinnassa vieraillut HIFK, joka hallitsi pelitapahtumia, ja otti lopulta ansaitun 4-1 vierasvoiton.



Suurin huolenaihe HPK:n pelissä on selvästi ollut todella tehoton viimeistely. Joukkue on onnistunut kauden jokaisessa kuudessa ottelussa tekemään vain yhden maalin varsinaisella peliajalla, joten kovin tukkoista on ollut. Luotuun maaliodottamaan nähden tehtyjä maaleja voisi kuitenkin hyvinkin olla jo 15-16, joten takuulla pientä apinaa on HPK:n selässä tällä hetkellä, ja ratkaisijoita tarvittaisiin kipeästi.

Isossa kuvassa Kerhon pelissä on ollut ihan luottoakin herättäviä asioita, joten ei päätä tämän pensaaseen tarvitse kokonaan tunkea. Puolustuspäässä ja maalivahtiosastolta ovat löytyneet alkukauden suurimmat onnistujat, ja etenkin Eetu Laurikainen kykenee kuitenkin antamaan joukkueelleen mahdollisuuksia taistella voitoista, nyt vain hyökkäyspäässä pitää alkaa onnistumisia saamaan aikaiseksi.


Joko KalPa saa itsensä flow-tilaan?


KalPan pelissä on ollut todella hyviä aihioita, ja allekirjoittanut on ainakin vakuuttunut tämän pelillisestä ilmeestä. Voisi sanoa, että pieniä vastoinkäymisiä on kuopiolaisrymhällä ollut, sillä tulokset olisivat voineet olla paljon parempia isossa kuvassa. Onnistumisia ei kuitenkaan tuloksissa olla saatu, jotta kunnollinen flow-tila olisi saavutettu. Uskon parin edellisen kotipelin kantavan hedelmää, ja etenkin tuo Ilves-voitto saattoi hyvinkin avata jo kunnolla joukkueen tilaa. Vaikka Kerhollakin on peli ollut tuloksiaan parempaa, on kokonaisvaltaisesti KalPa kuitenkin esiintynyt laadukkaammin, ja kotivoitto kelpaa lapulle. Otetaan päävihjeeseen normi kotivoittoa, ja lisävihjeessä yritetään kalastaa vielä KalPan vähintään kahden maalin voittoa.


Lunasta 100€ riskitön veto!


Oletko uusi pelaaja William Hill sivustolla? Saat nyt uutena pelaajana liittymisbonuksena 100€ riskittömän vedon. Jos ensimmäinen vetosi häviää, panoksesi palautetaan aina 100€ saakka!
William Hill: lunasta 100€ riskitön vetosi >>

Pelivalintamme:

1X2 KalPa @1.8

William Hill - Lue arvostelu

1.8

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet365 - Lue arvostelu

1.76

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.74

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

1.74

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.74

ComeOn - Lunasta helppo 100% aina 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.74

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.71

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
SpinSports - Lue arvostelu

1.71

SpinSports tarjoaa jopa 200€ ilmaisvedon uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betway - Lue arvostelu

1.7

Lunasta Betway bonus: 150€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Niko