Maanantain komboveto: Jääkiekon U20 MM-kisat

Maanantain komboveto | Jääkiekon U20 MM-kisat | 01:00
Kohde sulkeutuu: 16.08.2022 01:00
Nuoret Leijonat päättävät jääkiekon U20 MM-kisojen alkusarjan varhain tiistaina huippumatsiin Kanadaa vastaan. Panoksena on A-lohkon voitto ja mahdollisesti hieman helpompi reitti pudotuspeleissä.

VB.comin yhdistelmävedossa molemmat kohteet valikoidaan tälläkin kertaa Nuorten Leijonien matsista. Ottelussa on kaikki eväät olla jälleen varsin maalirikas taisto, joten yli 6.5 maalia yhdistettynä maalintekijävetoon on houkutteleva yhdistelmä.



Maaleja luvassa


Isäntämaa Kanada lähti turnaukseen suurimpana voittajasuosikkina ja on ollut myös kaukalossa odotetun vahva. Avausottelussa Latviaa vastaan vaahteranlehtipaidoilla oli pieniä käynnistysvaikeuksia, mutta sittemmin meno on ollut vakuuttavaa. Etukäteen joukkueen isot nimet ovat Mason McTavishin johdolla onnistuneet, mutta tasoa on löytynyt myös kärjen takaa.

Suomi murskasi edellisottelussaan Slovakian ja varmisti samalla vähintään lohkon kakkossijan. Nuorten Leijonien turnaus on edennyt sekin ihan kelvollisesti, joskin erityisesti puolustuspäässä joukkueella on rehellisyyden nimissä edelleen aikamoisia ongelmia. Vahva ja röyhkeä Kanada pystynee hyödyntämään tätä heikkoutta lohkon päätösottelussa.

Hyökkäyssuuntaan ja ylivoimalla Suomi on kuitenkin todella vahva. Kokonaisuutena ottelun maaliodottama on korkea, joten yli 6.5 maalia kelpaa mainiosti yhdistelmävetomme tukijalaksi.


Kapanen venyttää verkkoja?


Suomen tehot ovat tähän asti levänneet melko harvoilla hartioilla. Ykkösketju on Aatu Rädyn ja kumppaneiden johdolla venyttänyt verkkoja niin tasaviisikoin kuin varsinkin ylivoimalla. Slovakiaa vastaan myös kakkonen kaunisteli numeroitaan, kun Kasper Simontaival osui kahdesti. Kanadaa vastaan tehoja pitäisi kuitenkin löytää myös ykköstykkien takaa.

Yksi ihan potentiaalinen onnistuja voisi olla Kapasen kiekkosuvun nuorin painos Oliver. Slovakiaa vastaan Kapanen nostettiin sairastelujen vuoksi kolmosvitjan keskelle ja hyvinhän nuorukainen paikkansa täytti. Samalla syntyi myös turnauksen avausmaali, paikkoja on ollut jo aiemminkin. Lopullinen kokoonpano tähän matsiin on vielä auki, muttei Kapasen osake näillä näytöillä ainakaan laskussa ole.

Siinä missä Suomen isoimpien tähtien maalintekijäkertoimet heiluvat kolmen pinnassa, maksaa Kapasen onnistuminen rahat takaisin yli tuplasti paremmin. KalPa:n nuori timantti on erinomainen viimeistelijä niin läheltä kuin kauempaakin, joten ei maaliverkkojen heiluttelu Kanadaakaan vastaan mitään utopiaa ole. Kapasen maalilla kombomme kerroin saadaan komeisiin lukemiin.

Lunasta 100€ riskitön veto!


Oletko uusi pelaaja William Hill sivustolla? Saat nyt uutena pelaajana liittymisbonuksena 100€ riskittömän vedon. Jos ensimmäinen vetosi häviää, panoksesi palautetaan aina 100€ saakka!
William Hill: lunasta 100€ riskitön vetosi >>

Pelivalintamme:

Yli 6.5 maalia & Oliver Kapanen tekee maalin @10.5

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

10.5

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

10.5

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

10.5

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Pena