Salibandyn MM-kisat: Latvia - Tshekki

Julkaistu: 02.12.2018 11:28


Salibandyn MM-kisat: Latvia - Tshekki
Salibandyn MM-kisat | Latvia - Tshekki | 18:00
Latvia haastoi eilen Sveitsin ihan mallikkaasti ja tappiolukemiksi kirjattiin lopulta 7-3. Kotiyleisö puolestaan odotti Tshekiltä suvereenia dominointia Saksaa vastaan ja hyökkäyspäässä homma toimikin mallikkaasti, mutta viisi maalia omiin ei varmasti tyydytä. Sveitsi-Saksa ottelun tavoin etu on tänään suurempi kovakuntoisella Tshekin joukkueella, sillä se ei joutunut eilen pistämään kentällä parastaan.

Eiliset tulokset aiheuttivat sen, että Tshekin tasoitukset ovat painuneet alaspäin. Joukkue oli kuitenkin tehokas hyökkäyspäässä ja koska jokaisessa ottelussa halutaan parantaa, niin parannettavaa jäi nimenomaan oman pään pelaamiseen. Uskoisin, että Tshekki pääsee Latviaa vastaan Sveitsiä hieman helpommalla ja 3.5 maalin tasoitus tulee riittämään helpohkosti. Kotiyleisön kannustuksesta se ei ainakaan jää kiinni, sillä eilenkin katsojamääräksi ilmoitettiin 12 326. Vuoden 2016 MM-kisoissa Tshekki voitti Latvian lukemin 9-3.
Betsafella on käynnissä kampanja, missä kaikki uudet pelaajat saavat 10€ arvoisen ilmaisvedon ilman talletusta! Sinun ei siis tarvitse laittaa omaa rahaa peliin lainkaan. Lue lisää tarjouksesta täältä tai siirry suoraan Betsafelle ja hae samalla 100% / 200€ bonus!

Pelivalintamme:

Tshekki -3.5 @1.78

Nordicbet - Lue arvostelu

1.78

Yksi parhaista! Hyödynnä Nordicbetin 170€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.78

Nappaa 100€ vedonlyöntibonus Betssonille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.78

Betsafelta peräti 200€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan