Ligue 1: Brest - Marseille

Ligue 1 | Brest - Marseille | 21.45 | 14.8.2022
Kohde sulkeutuu: 14.08.2022 21:45
Ligue 1 häntäpäähän arvioitu Brest saa vieraakseen sarjan parhaimpiin seuroihin lukeutuvan Marseillen. Tasoero joukkueiden välillä on suuri ja uskomme sen näkyvän myös kentällä, Marseille tulee nappaamaan ottelusta itselleen voiton ja avaa näin sarjakautensa kahdella perättäisellä voitolla!



Brestillä edessään hankala kausi!


Brest onnistui edellisellä Ligue 1-kaudella loistavasti ja sijoittui sarjan keskikastiin, tällä kaudella on kuitenkin vaikea uskoa että joukkue samaan pystyisi. Joukkue on kaikella rehellisyydellä sanottuna materiaaliltaan korkeintaan alempaa keskikastia sarjassa ja uskomme sen näkyvän pitkässä juoksussa myös sarjasijoituksessa. Joukkueen formi on myös heikko, kun lasketaan kaikki ottelut mukaan niin isännät ovat nyt hävinneet kolme matsia perättäin.

Joukkueen vahvuudessa nähdään myös Huuhkaja-edustusta, kun laitapakki Jere Uronen pelaa joukkueessa. Tässä ottelussa Urosta ei kuitenkaan nähdä, sillä suomalainen on loukkaantumisen takia sivussa matsista.

Avauskierroksella Brest kärsi tappion vieraskentällä Lensille numeroin 3-2. Lens oli ottelussa niskanpäällä lähes koko 90-minuuttisen ajan ja karkasikin ottelussa jo 3-0 johtoon. Brest kuitenkin sai pientä kiriä viriteltyä ja Lensin herpaantunut ote meinasi maksaa joukkueelle täyden pistepotin, Brestin kiri jäi kuitenkin vajaakasi ja näin avauskierroksen jälkeen joukkueen pistesarakkeessa komeilee pyöreä nolla. Piikkinä Brestin lihassa ottelussa oli Lens-hyökkääjä Florian Sotoca joka paukutti matsissa hattutempun.



Marseillelta myrskyvaroitus!


Myös Marseille suoriutui edellisestä kaudesta loistavasti, joukkue tuli Ligue 1:ssä lopulta toiseksi. Toista sijaa tärkeämpää joukkueelle oli varmasti se, että Marseille tekee tällä kaudella paluun Mestarien Liigaan. Mestarien Liiga-jalkapallo on tärkeää tämän tason joukkueelle, se tuo tukea kassaan ja antaa uskottavuutta koko organisaatiolle.

Marseille avasi kautensa loistavasti, joukkue paukutti Reimsin maanrakoon kotonaan numeroin 4-1. Ottelu oli tilastojen osalta tasainen, mutta Marseille näytti terävyytensä maalipaikoissa ja kuudesta maaliakohden suuntautuneesta vedosta peräti neljä meni maaliin. Marseillen tehomiehenä ottelussa hääräsi kolumbialaishyökkääjä Luis Suarez, joka teki joukkueensa kolmannen ja neljännen maalin.

Lisää positiivista Marseillen alkukauteen tuo se, että joukkue hommasi riveihinsä kokeneen Alexis Sanchezin. Kokenut hyökkääjä tuo laatua hyökkäyspäähän ja tekee varmasti tuhojaan Marseillen riveissä.




Marseille vahvoilla ottelussa!


Vaikka Brestillä on matsissa itsellään kotietu, ei se silti tule riittämään Marseillea vastaan. Joukkuiden välinen tasoero on valtava ja se tulee näkymään myös kentällä. Brestin kauden avaus oli vaisu, kun taas Marseille hurjasteli kotonaan vakuuttavaan voittoon ja uskomme saman tapahtuvan myös tässä ottelussa. Marseillen vierasvoitosta tarjoillaan 1.8:n pintaan olevia kertoimia ja sen me nappaamme lapullemme mielellään!

Pelivalintamme:

1X2: Marseille @1.85

Huti
Betfair - Lue arvostelu

1.85

Hyödynnä 100% bonus aina 100€ astiLue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.83

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.83

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.8

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Myllys