Liiga: Ässät - KooKoo

LA 1.10 | klo 18:30 | Liiga | ÄSSÄT - KOOKOO

Kohde sulkeutuu: 01.10.2022 18:30



Ässät maukkaaseen vierasvoittoon


Ensimmäisistä viidestä pelistään neljästi hävinnyt Ässät on ottanut kahdelta edelliskierrokselta täydet pistepotit. Viime lauantaina patapaidat kukistivat kotikaukalossaan KalPan maalein 3-1. Voittokulku jatkui perjantaina Tapparan vieraana Nokia Areenalla, josta kotiin lähti mukaan kolme pinnaa lukemin 4-1, ja samalla Ässät otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa. Hieman vaikeamman alun jälkeen Ässät pelasi todella ryhdikkään 60-minuuttisen, ja aivan ansaitusti Karri Kiven suojatit voittoa juhlivat. Avauserässä Ässät iski kertaalleen, mutta toisessa erässä jälki oli tuhoisaa, ja tilanne oli vieraille kahden erän jälkeen 4-0. Päätöserässä Ässät kesti hyvin Tapparan paineistuksen, ja nollapelinsä ruotsalaisvahti Niklas Rubin menetti vasta päätös 20-minuuttisen puolivälin jälkeen.



Ässien rosterista ei vielä ainakaan ole noussut esiin juurikaan yksittäisiä onnistujia, mutta todella laajalla rintamalla on joukkue kyennyt operoimaan. 11 Ässät-pelaajaa on merkkauttanut tehopinnoja vähintään kolme, kun kultakypärää kantaa lauantain ottelussa pisteet 3+1 kirjauttanut Eemil Erholtz. Maalinsuulla Rubin voidaan ehdottomasti laskea alkukauden onnistujaksi. Ruotsalaiskassari on pysäyttänyt kiekkoja 91,78%, ja keskimäärin tämä on selkänsä taakse päästänyt vain 1,89 maalia/ottelu. Jos pelin sisältä haetaan kohtia, mitä pitää parantaa, nousee ensimmäisenä esiin alivoima (77,27%), joka on toiminut toistaiseksi melko vaatimattomasti.

KooKoo hakee paluuta voittokantaan


KooKoon kolmen ottelun viikko on toistaiseksi tuottanut yhden pisteen. Keskiviikkona Nokia Areenan vierailu päättyi Tapparan 5-4 jatkoaikavoittoon jännittävien vaiheiden jälkeen. Perjantaina puolestaan Lukko haki Kouvolasta 2-0 lukemin myötä täydet pisteet mukaansa. Avauserä Lukkoa vastaan oli KooKoolta vaikea, sillä Lukko pääsi neljästi kokeilemaan ylivoimalla maalintekoa, tuossa kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan tasakentällisin Lukko onnistui maalinteossa Andrei Hakulisen toimesta. Toisessa erässä KooKoo otti otteen itselleen, mutta hallinnasta huolimatta tulosta ei syntynyt, eikä päätöserässäkään sihtiä saatu kohdilleen, ja Lukko-vahti Artyom Zagidulin pysäytti kaikki KooKoon 25 maalintekoyritystä. Lukko teki illan toisensa tyhjään maaliin.



KooKoon viisikkopelaaminen on ollut vähintään kelvollista alkukauden peleissä. Corsilukema (laukaustasapaino) on ollut selvähkösti plussan puolella, ja todella tehokkaasti on KooKoo maaleja viimeistellyt viidellä viittä vastaan, laukausprosentin näyttäessä lukemaa 14%, mikä on koko Liigan korkein lukema. Maalivahtipeli on odotetusti ollut Nick Malikin johdolla ollut myös hyvällä tasolla, vaikka Oskari Setänen ei aivan parastaan vielä ole esittänyt. Alivoima on ollut selvästi petrausta vaativa kohde, sillä tuo on toiminut Ässiäkin heikommin, mutta toisaalta taas ylivoima on näyttänyt osaamistaan.


KooKoon kertoimissa ilmaa


Ässät on kertoimien valossa melko selväksi suosikiksi asettunut tämän parivaljakon vertailussa, mitä ei aivan täysin voi allekirjoittaa. Ässien pelistä on toki myös löytynyt hyviä asioita, mutta kokonaisuudessaan KooKoo on porilaisryhmään verrattuna vähintään aavistuksen laadukkaammin esiintynyt. KooKoo on hienokseltaan hallinnut joukkueiden keskinäisiä viime vuosien aikana, ja kahden tappion jälkeen sen ei ainakaan taistelu-ilmettä tarvitse sen kummemmin kaivaa esiin.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

KooKoo ML @2.5

Osuma
iBet - Lue arvostelu

2.5

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Lucky Elektra - Lue arvostelu

2.36

Lucky Elektra - Pelien aloittamiseen jopa 150€ bonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
STS Bet - Lue arvostelu

2.35

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Posido - Lue arvostelu

2.35

Posido – Sukella aarrejahtiin 200€ bonuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.3

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan