Liiga: JYP - KalPa

LA 1.10 | klo 17:00 | Liiga | JYP - KALPA

Kohde sulkeutuu: 01.10.2022 17:00



JYP teki onnistuneen vierailun Ouluun


JYP oli käsitellyt tiistaisen rökäletappion Lukkoa vastaan, ja teki onnistuneen vierailun torstaina Ouluun, josta tuliaisena olikin Liigakauden ensimmäinen vierasvoitto, kun Kärpät kaatui melkoisten vaiheiden jälkeen jatkoajalla maalein 7-6. JYP sai otteluun todella väkevän alun, kun se meni jo runsaan kahdeksan minuutin jälkeen 3-0 johtoon. Kärpät kiri vielä avauserän aikana maalin päähän, mutta Jerry Turkulainen lisäsi erän lopulla jälleen johdon kahteen osumaan. Toisessa erässä maaleja nähtiin kaksi kappaletta, joista molemmista vastasi kotijoukkue Kärpät. Päätöserässä voitossa oli ensin kiinni JYP, Aaro Vidgrenin illan toisella, mutta Kärppien Ville Leskinen osui vain hetkeä myöhemmin kahdesti pikatahtia. JYP ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Joakim Kemell toi vieraat tasoihin ylivoimalla kolme minuuttia Kärppien johto-osuman jälkeen, ja jatkoajalla sankariksi nousi Juuso Puustinen, joka Vidgrenin tavoin onnistui maalinteossa kahdesti.



JYPin koko ykköshyökkäystrio sai hyvin onnistumisia, minkä lisäksi alkukauden vaatimattomilla tehoilla uurastanut Sami Niku pelasi hyvän ottelun saalistaen kolme syöttöpinnaa. Jos oli JYP Lukkoa vastaan aseeton maalipaikoissa, niin nyt tulosta syntyi kovalla kädellä. Kaksi ylivoimaansa JYP käytti armotta hyväkseen, ja laukaustarkkuus oli jäätävä 25% koko ottelussa. Maalivahtihankinta Eetu Laurikainen toisaalta ei vieläkään saanut onnistunutta peliä alleen, vaikka ajoittain melko kovaan rummutukseen toki joutuikin, ja torjuntoja kertyi kaikkiaan 35 kertaa.

KalPa jatkoi perjantaina vahvoja kotiotteitaan


KalPa jatkoi perjantaina vahvoja kotiotteita, ja otti kauden neljännestä kotipelistään yhtä monennen voittonsa, vierailija Sport kaatui voittomaalikilpailun jälkeen maalein 4-3. Maalittoman avauserän jälkeen maalihanat avasi Sport toisessa erässä ennen ottelun puoltaväliä, mutta tuon jälkeen meni KalPa pikavauhtia 3-1 johtoon Juuso Mäenpään, Lasse Lappalaisen & Jaakko Rissasen osumilla. Sport ei kuitenkaan hellittänyt, vaan kavensi vielä toisessa erässä lukemia, ja tuli päätöserässä tasoihin. Jatkoajalla ei maaleja nähty, ja voittomaalikilpailussa voiton kotijoukkueella ratkaisi kuudesta pelaajasta ainoana onnistunut, keskiviikkona Ilvestä vastaan hurjastellut Aapeli Räsänen. Pelitapahtumiltaan ottelu oli aivan erilainen, kuin oli tuo keskiviikon Ilves-kamppailu, ja selvästi puolustusvoittoisempaa kamppailua nähtiin, mikä ei Sportin kohdalla toisaalta suuri ihme ole. Laukauksia maalia kohti KalPa kirjautti 17, Sport 16.



KalPan peruspelaaminen on ollut ihan hyvällä tasolla, ja hyviä asioita on joukkueen pelaamisesta löytynyt. Onnistumisia on nyt saatu hyvin hyökkäyspäässä, ja KalPan peli on kuitenkin isossa kuvassa sellaista, että maalipaikkoja syntyy ihan riittävästi. Vieraissa on toki ollut vielä todella vaikeaa, sillä kolmesta vieraspelistä ei ole pistettäkään herunut, ja maaleja on syntynyt ainoastaan neljä, joten nyt tarvittaisiin vieraissa samanlaista ilmettä, kuin kotona.


Vauhdikasta peliä luvassa kauden ensimmäisessä Järvi-Suomen derbyssä


JYP & KalPa lähtevät pitkälti samalta viivalta kauden ensimmäiseen Järvi-Suomen derbyyn. KalPa on ollut 5vs5-pelissä JYPiä parempi, mutta vieraissa on vielä ollut sen verran tahmeaa, että JYPille on kotietua laskettava ehdottomasti. Mikä on silmiin pistävää, kummankin alivoima on alkukauden aikana ollut todella heikkoa. KalPan (68,42%) on koko sarjan heikointa, JYPin (70%) puolestaan toiseksi huonointa. Ylivoima on molemmille pyörinyt melko keskinkertaisesti, mutta osaamista tuolle osastolle löytyy kummaltakin, ja hyvä lisähaku otteluun onkin yli 1,5 ylivoimaalia.



Kumpaakin joukkuetta leimaa tietynlainen periksiantamattomuus, kuten ollaan viime kierroksilla nähty, ja Järvi-Suomen derbyssä tämä tulee varmasti näkymään kentällä. Muutamia erittäin viihdyttäviä derbyjä ollaan viime vuosienkin aikana nähty, ja niin voidaan odottaa myös lauantaina. Hyökkäyspäässä on saatu onnistumisia viime otteluissa, enkä odota kummankaan lähtevän liian puolustuskannalle tässä kamppailussa.

100% talletusbonus 100€ asti


Mobilebet on täällä taas! Hetken Suomen markkinoilta huilia ottanut sivusto on edelleen yksi parhaista ja tarjoaa hyvää bonusta pelien alkuun.
Mobilebet: Lunasta 100% talletusbonus

Pelivalintamme:

Molemmat joukkueet tekee vähintään 2 maalia (60min) @1.86

Huti
Mobilebet - Lue arvostelu

1.86

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.86

ComeOn - Lunasta helppo 100% aina 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.8

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.76

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan