Liiga: KalPa - KooKoo

Ma 5.12 | klo 18:30 | Liiga | KALPA - KOOKOO

Kohde sulkeutuu: 05.12.2022 18:30



KalPa tappioputkessa


Liigassa viidentenä oleva KalPa on maanantain KooKoo-otteluun lähdettäessä kolmen ottelun tappioputkessa, ja viimeisestä seitsemästä ottelustaan on kuopiolaisryhmä hävinnyt peräti viidesti, joten tulosvire on ollut heikko viime aikoina. Viime viikon kolme peliä tuottivat KalPan pisteplakkariin ainoastaan yhden pinnan. Ilves oli Tampereella KalPaa vahvempi lukemin 3-1, ja viikonlopun otteluissa perjantaina otti KalPa ensin takkiin kotonaan TPS:ltä maalein 3-4, ja lauantaina HPK otti Hämeenlinnassa pelatusta ottelusta 3-2 jatkoaikavoiton. TPS:ää vastaan nähtiin pelillisesti viime viikolla heikointa KalPaa, mutta Ilvestä & HPK:ta vastaan olisi enemmänkin ollut otettavissa, mutta tehotonta oli näissä kamppailuissa joukkueen viimeistely.



Koko totuuttahan tulokset eivät KalPan pelistä ole kertoneet, vaikka tappioiden sävyttämä vire onkin viime kierroksilla ollut. Maaliodottamien valossa KalPa on kuitenkin isossa kuvassa pystynyt suorittamaan hyvin, mutta aivan ei tunnu kärsivällisyyskään tällä hetkellä riittävän otteluiden sisällä jauhaa sitä omaa hyvää peliä. Erityisesti hyökkäyspeli on jäänyt hieman piippuun, sillä missään nimessä ei kaikkea potentiaaliaan ole KalPa maalien muodossa viime kierroksilla saanut ulosmitattua.


KooKoolla vaikea jakso menossa


Kautensa pirteästi aloittaneella KooKoolla on menossa todella vaikea jakso. Viikonlopun kaksi ottelua ei pisteitä tuonut, vaan tuloksena oli tappiot perjantaina JYPiä vastaan (2-4) sekä lauantaina Pelicansia vastaan (1-4). Liigassa toiseksi viimeiseksi pudonnut KooKoo on kaiken kaikkiaan hävinnyt kuusi kertaa viimeisestä seitsemästä pelistään, ja tällä otannalla on KooKoon verkkoon isketty peräti 27 maalia. Viikonlopun otteluissa KooKoo oli pelitapahtumien valossa selvästi parempi, mitä tuloksiin tulee, mutta tuloksen ottaminen on kouvolalaisille tällä hetkellä haastavaa.

KooKoon otteisiin on pätenyt melko sama laulu, kuin KalPan kohdalla. KooKoo on pelannut pelillisesti viime aikoina hyvin, ja etenkin hyökkäyspeli on joukkueella piristynyt monellakin mittarilla, ja maaliodottamien valossa onkin KooKoo viime kierrosten otannalla ollut ihan Liigan kärkitasoa. Selviä haasteita KooKoolla on kuitenkin kaivaa tuloksia, minkä yksi syy onkin oman pään runsas vuotaminen. Maaleja saadaan aikaiseksi tällä hetkellä ihan kelvollisia määriä, mutta jos oma pää vuotaa totuttuun tapaan, tulee voittaminen jatkossakin olemaan todella vaikeaa.

Peli-idea KooKoon suunnalta


KalPa lähtee otteluun kertoimien valossa hieman turhan suurena suosikkina. KooKoo pystyy parhaimmillaan pelillisesti hyvään tekemiseen, eikä sen pelillisestä näkökulmasta alakynteen tässä ottelussa pitäisi joutua. Kummallakin on hieman tuloksenteon kanssa ollut nihkeää, mutta isossa kuvassa KooKoo on onnistunut vieraissa tehokkaammin, kuin kotonaan, ja vieraiden suunnalta löytyykin tähän otteluun peli-idea. KooKoon puolelta oikeastaan kaikki kohteet ovat pelikelpoisia, mutta napataan vihjeeseen vieraiden yli 2 maalia, jatkoaika ja voittomaalikilpailu mukaan lukien.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

KooKoo yli 2 maalia (sis JA+VL) @1.85

Osuma
Mr Green - Lue arvostelu

1.85

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.85

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan