Naisten Mestaruusliiga: LP Kangasala - LP Viesti

Naisten Mestaruusliiga | LP Kangasala - LP Viesti | 12.1.2021 | 18:30
Kohde sulkeutuu: 12.01.2022 18:30
LP Kangasalan ja LP Viestin kohtaaminen on yksi runkosarjan keskeisistä kärkiotteluista. Pelin voittaja jatkaa kautta korkeammalla sarjasijoituksella, eli panosta riittää yksittäiseksi peliksi paljon.

Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin kahdesti, ja molemmat ottelut päättyivät kotijoukkueen 3-1-voittoon. Kotiedulla on oma merkityksensä - Viesti on hävinnyt viisi viimeisintä otteluaan Kangasalla.

Lainataan toisen lajin puolelta Mika Nurmelan sitaattia ja muokataan sitä vähän: en minä näe syytä, miksei LP Kangasala tätä voisi voittaa noin joka toinen kerta.



Pelaajatilanteet ovat omikron-aikana aina arvoituksia. Vihjeen tekohetken tietojen perusteella joukkueiden pitäisi kuitenkin päästä peliin tämänhetkisillä ykkösseitsikoillaan.

Kumpi Heikkiniemi?


Kangasalan kohdalla kysymys kuuluu lähinnä, että sisältyykö ykkösseitsikkoon tällä hetkellä Heikkiniemen yleispelaajasiskoksista Ronja vai Roosa. Isosisko Ronja palasi viime viikonloppuna peleihin ensimmäistä kertaa sitten syyskuun lopun. Hän tuli kentälle nimenomaan Roosan tilalle, ja lopulta he pelasivat ottelun suunnilleen puoliksi. Kangasala voitti vierasottelussa LP-Vampulan selvin lukemin.

LP Viestillä on puolestaan kertynyt ottelutaukoa noin puolentoista viikon verran. Sen piti pelata viime viikolla kaksi kotipeliä, mutta ne molemmat siirtyivät vastustajien koronatapausten takia.

Ainoa joukkueen joulun jälkeen pelaama ottelu päättyi 2-3-tappioon Puijo Wolleyn vieraana. Ottelu oli sikäli erikoinen, että salolaiset olivat jo vahvasti matkalla 3-0-voittoon, kunnes trendi kääntyi yhtäkkisesti.



Siinä ottelussa LP Viestiltä puuttui ykköshakkuri Iina Andrikopoulou, joka äänestettiin syyskaudella koko liigan parhaaksi pelaajaksi. Lopulta tuo poissaolo koitui ainakin jossain määrin ratkaisseeksi tekijäksi. Hakkuriksi yleispelaajan paikalta siirtynyt Elena Becheva aloitti ottelun erinomaisesti mutta hyytyi lopulta melkoisesti.

LP Kangasalan pelaamisessa on ollut paikoin heikompia vaiheita. Tämä on johtanut siihen, että se on LP Viestin edellä vain yhden pisteen verran, vaikka Kangasala on pelannut kaksi ottelua enemmän.

Tasaista on


Viime viikkoina tekeminen on ollut kuitenkin jo parempaa. Mikäli ryhmä saa Ronja Heikkiniemen täysikuntoisena takaisin, on se jatkossa vaikea voitettava. Hallitsihan Kangasala viime kaudella runkosarjaa selvästi ennen kuin koronatartunta katkaisi sen kauden todella tylysti kesken välierien.

Joukkueet ovat keskenään todella tasaiset. Tiiamari Sievänen & Netta Laaksonen ovat liigan kaksi parasta liberoa, Anna Czakan & Roosa Laakkonen kaksi parasta keskipelaajaa. Kangasalan toinen keskipelaaja Braedyn Tutton tuntuu parantavan lähes peli peliltä, ja sama pätee ajan kanssa LP Viestin uusvanhaan Kaisa Nymaniin.

Passareissa LP Viestillä on Viktoriia Tuchashvilin myötä pieni etu, mutta ei Katja Kylmäaho vertailussa paljoa häviä. Yleispelaajakaksikossa LP Viesti on hieman niskan päällä niin kauan, kun Ronja Heikkiniemi ei ole parhaassa vireessään. Pienillä eroilla mennään silti.

Andrikopoulou on ollut hieman parempi hakkuri kuin Gabriela da Silva, mutta brasilialainen on Tuttonin tavoin nostanut tasoaan koko ajan.

Ottelussa piti olla myös seremonioita, mutta vallitseva koronatilanne estää ne suuremmalla volyymillä.




Jos tämä ottelu olisi pelattu marraskuussa, ostaisin LP Viestin suosikkiaseman paremmin. Nyt kerroinasetelma on hämmentävä.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

LP Kangasalan otteluvoitto @2.3

Osuma
William Hill - Lue arvostelu

2.3

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

2.3

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.25

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
BetVictor - Lue arvostelu

2.25

BetVictor - Hyödynnä 30€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet365 - Lue arvostelu

2.25

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä