Carabao Cup: Millwall - Fulham

Julkaistu: 25.09.2018 17:56


Carabao Cup: Millwall - Fulham
Carabao Cup | Millwall - Fulham | 21:45
Millwall ja Fulham ottavat mittaa toisistaan Englannin liigacupissa. Kotijoukkue Millwall on Championshipissä kolmanneksi viimeisenä yhdeksän pelatun ottelun jälkeen. Kauden aloitus ei ole missään nimessä ollut toivottu. Ainoa voitto Championshipissä tuli elokuun 18. päivä Derbystä, mutta se onkin jäänyt ainukaiseksi. Millwallin suurin ongelma alkukaudesta onkin ollut maalinteko. Jo neljästi tällä kaudella Championshipissä joukkue on jäänyt nollille. Esimerkiksi Swanseaa vastaan Millwall teki vain yhden maalin ja hävisi ottelun 1-2, vaikka pelasi ylivoimalla lähes koko ottelun ajan.

Millwallissa on kuitenkin hieman enemmän potentiaalia mitä he ovat tällä kaudella näyttäneet. Heidän ykköshyökkääjät eivät kuitenkaan ole onnistuneet ja heiltä jäädään kaipaamaan tulosta. Joukkueen täytyy vain saada onnistumisia ja itseluottamus kohdilleen, niin tulosparannusta ja paluuta keskikastiin joukkueelta kenties voidaan odottaa. Liigacupissa Millwall on onnistunut voittamaan Gillinghamin sekä Plymouthin. League Onen hännillä oleva Gillingham kaatui vasta rankkareiden jälkeen. Plymouth kaatui runsasmaalisessa ottelussa 3-2. Plymouth on League Onen viimeisenä 0 voitolla.

Fulham on Valioliigassa sijalla 15. kuuden ottelun jälkeen. Kolmesta tappiosta kaksi on tullut huippujoukkueita Tottenhamia ja Mancheste Cityä vastaan, joten meidän täytyy vielä seurata Fulhamin otteita tarkemmin, kuinka hyvin heitä voidaan mitata keskikastin joukkueita vastaan. Fulham saattaa olla nyt alkukaudesta otteluohjelmansa takia hienoisesti aliarvostettu joukkue, kun maaliero näyttää miinusta huippuseuroja vastaan pelattujen otteluiden jälkeen.

Fulham ei ole ollut puolustuksellisesti terävimmillään tasoisiaan joukkueita vastaan ja onkin yksi runsasmaalisimmista joukkueista alkukaudesta. Fulhamin otteluissa on tehty keskimäärin 3,5 maalia per ottelu. Lontoossa on tänään aurinkoinen ja suhteellisen lämmin ilta tulossa, joten olosuhteet vauhdikkaalle ja runsasmaaliselle ottelulle on. Millwallin otteet heikompiakaan joukkueita vastaan ei ole ollut kovin mairittelevia ja näemme Fulhamin pelivoiman ja motivaation cupissa olevan tarpeeksi korkea. Kun saamme Fulhamille yli kahden kerrointa, sopii se meidän pelikohteeksi.

Talleta 20€ ja saat 80€ pelirahaa!


Mobilebet on parantanut vedonlyöntibonustaan ja nyt saat esimerkiksi 20€ talletuksella 80€ pelirahaa. Loistavan mobiilialustan omaava Mobilebet on bonuksineen yksi parhaita vedonlyöntisivustoja!
Mobilebet: Lunasta 300% bonus täältä >>

Pelivalintamme:

Fulham @2.05

Coolbet - Lue arvostelu

2.05

Lunasta 100% talletusbonus 150€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Jetbull - Lue arvostelu

2.04

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.02

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot Mr Greenillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.02

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.02

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Redbet - Lue arvostelu

2.02

Hyödynnä 20€ ilmaisvedot ilman kierrätystäLue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

2.02

LeoVegasilta nyt parannettu tervetuliasbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bethard - Lue arvostelu

2.00

Bethard - kovien pelaajien paikka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

2.00

Mobilebet - 300% tai 300€ bonusta ensitalletuksellesi!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

2.00

ComeOn - 10€ talletuksella 50€ pelirahaa!Lue arvosteluSiirry pelaamaan