NHL: Colorado Avalanche - Nashville Predators

NHL | Colorado Avalanche - Nashville Predators | 04:30 | 04.05.2022
Kohde sulkeutuu: 04.05.2022 04:30
Valtavana ennakkosuosikkina tähän sarjaan lähtevä lännen ykkönen Avalanche saa kaikenlisäksi valtavaa etua siitä, ettei Predators pysty peluuttamaan tähtivahtiaan Juuse Sarosta lainkaan kahdessa sarjan ensimmäisessä pelissä Denverissä! Avsille vähintään kahden maalin kotivoitto sarjan avauspelistä on enemmän kuin lähellä!




NHL:ssä Läntisen konferenssin ykkönen Colorado Avalanche ja kahdeksas Nashville Predators kohtaavat toisensa Ball Arenalla varhain keskiviikkoaamuna puoli viiden jälkeen.

Avalanche on saanut valmistautua jo pitkään pudotuspelejä varten lännen voiton ratkettua ajat sitten


Jared Bednarin luotsaama lännen ja Keskisen divisioonan ykkönen Avalanche varmisti Läntisen konferenssin voiton sen verran hyvissä ajoin ennen runkosarjan viimeisiä kierroksia, ettei Bednarin suojattien tarvinnut panna parastaan pöytään viimeisissä peleissään. Niinpä Bednar pystyi surutta lepuuttamaan avainukkojaan ja antaa näin peliaikaa laajalle rosterilleen tehden siinä ohessa erilaisia kokeiluja, mitkä ovat sitten hyödynnettävissä tiukassa tilanteessa tarvittaessa.

Avsista löytyy peräti kahdeksan 20 maalin rajapyykin runkosarjassa rikkonutta veijaria sekä pari sellaista sälliä, joilla tuo merkkipaalu jäi maalin tai kahden päähän. Pinnakeskiarvolla mitattuna Bednarin suojateista löytyi voisi sellaista kaveria, joilla tuo keskiarvo oli yhden paremmalla puolella syömähampainaan senttereistä Nathan MacKinnon (65. 32+56=88; 1,35), Nazem Kadri (71. 28+59=87; 1,23) ja Mikko Rantanen (75. 36+56=92; 1,23). Sopivasti pelikuntoon toipuneet kippari Gabriel Landeskog (51. 30+29=59; 1,16) ja avainpakki Cale Makar (77. 28+58=86; 1,12) yltävät myös kirkkaasti pinnakeskiarvossa ykkösen paremmalle puolelle.

Siirtoikkunan takarajalla helmikuussa Avs vahvisti joukkuettaan hankittuaan tuolloin Canadiensin yhden tehokkaimmista kahden suunnan pelaajista, kun Artturi Lehkonen (COL 16. 6+3=9; MTL 58. 13+16=29; 0,51) siirtyi Denveriin. Lehkonen on ollut siitä lähtien mainiona lisänä joukkueen molempien kärkiketjujen laidoissa

Veskariosastolla sekä ykkösvahti Darcy Kuemper (57. 92,13%, 2,54 GAA, 5 nollapeliä) että back-up kassari Pavel Francouz (21. 91,61%, 2,55 GAA, 2 nollapeliä) pelasivat hyvän runkosarjan.

Suuri ihme on, jos Avs konttaisi tässä sarjassa tai Preds veisi yhtä tai kahta peliä enempää.






Predators vaivoin pudotuspeleihin - joutuu antamaan kahdessa sarjan avauspelissä tasoitusta!


John Hynesin luotsaama lännen kahdeksas ja Keskisen divisioonan vitonen Predators selviytyi vaivoin pudotuspeleihin jälkimmäisellä villillä kortilla.

Predsistä löytyi runkosarjassa kolme yli pinnan keskiarvolla pisteitä raapinutta kiekkoniiloa. Pienoisena yllätyksenä voi pitää sitä, että sen sisäisen pistepörssin vei kipparina toimiva pakki Roman Josi (80. 23+73=96; 1,20), mikä toisaalta kertoo oleellisen Predsin hyökkäysvoiman vahvuudesta tai vaatimattomuudesta. Yhtäkaikki Predsiltä löytyi peräti kaksi 40 maalin rajapyykin ylittänyttä sankaria, Matt Duchene (78. 43+43=86; 1,10) ja Filip Forsberg (69. 42+42=84; 1,33) sekä viisi vähintään 20 maalin rajapyykin rikkonutta pelaajaa.

Kärkisenttereistä sisäisessä pistepörssissä niukan voiton vei Predsin ykköstä johtava Mikael Granlund (80. 11+53=64; 0,80), vaikka tulitikun vain 11 häkkiä. Kakkossentteri Ryan Johansen (79. 26+37=63; 0,80) pelasi tehokkaimman kautensa Predsissä, missä on viihtynyt nyt seitsemän kautta. Jackets-aikoinaan Johansen takoi kahdesti enemmän pisteitä, mutta vain kerran enemmän maaleja.

Predsille kaikki kaikessa menestymisen kannalta tässä sarjassa olisi terveen Juuse Saroksen (67. 91,79%, 2,64 GAA, 4 nollapeliä) torjuminen tolppien välissä, mutta nyt ei valitettavasti näin ole vaan runkosarjassa puhki peluutettu suomalainen joutuu huilaamaan ainakin sarjan kaksi ensimmäistä ottelua Denverissä eikä Predsin back-up veskarista David Rittichista ole torjumaan Avsia nurin!

Runkosarjan lopussa itseään loukannut suomalaisvahti Juuse Saros (67. 91,79%, 2,64 GAA, 4 nollapeliä) joutuu olemaan sivussa ainakin kahdesta sarjan ensimmäisestä ottelusta.




Avalanche ottaa isännät otteet heti sarjan alusta asti ja vie avauspelin vähintään kahdella maalilla


Jättisuosikki Avalanche ei tule antamaan armoa Predatorsille, joka antaa valtavasti isännilleen tasoitusta heti tämän sarjan alussa Saroksen joutuessa jättämään väliin kaksi ensimmäistä peliä Ball Arenalla. Lentävän lähdön näin sarjaan saava Avsin myräkkä saattaa hyvinkin pudottaa Predsin jo neljässä pelissä. Sarjan kulminaatiopiste tulee todennäköisesti olemaan aikanaan kolmas peli, kun kaksikko hinaa vankkurinsa Nationwide Arenaan. Jos tuosta pelistä Preds ei ota voittoa ei tarvinne kertoa, miten sarjassa tulee sen jälkeen käymään? Avs avaa joka tapauksessa tämän ottelusarjan selvällä kotivoitolla!


Eikö Lätkäveto Osunut? Saat 20€ Palautusbonuksen!


STS Bet on uusi suomenkielinen vedonlyöntisivusto. Saat nyt sivustolta jääkiekko-otteluun iskemäsi panoksen takaisin bonuksena, jos veikkaamasi ottelu ratkeaa jatkoajalla ja vetosi häviää! Kampanja on voimassa NHL, Liiga, KHL sekä Liiga peleissä. Tutustu sivustoon STS Bet arvostelustamme tai siirry suoraan alta lunastamaan tarjous!
STS Bet: siirry sivustolle & veikkaa lätkää >>


Pelivalintamme:

Colorado Avalanche (-1,5) @1.81

Osuma
Sportaza - Lue arvostelu

1.81

Sportaza - Avaa tili ja nappaa 200€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Campobet - Lue arvostelu

1.81

Campobet - Lunasta 100% vedonlyöntibonus 200€ asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
STS Bet - Lue arvostelu

1.8

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.78

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.78

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä