Östersund, naisten takaa-ajo

Östersund, naisten takaa-ajo | 04.12.2021 | 14.00
Kohde sulkeutuu: 04.12.2021 14:00
Lähtökohdat naisten takaa-ajokilpailuun ovat oikein mielenkiintoiset. Ylivoimainen hiihtäjä Elvira Öberg lähtee matkaan toisena, ja tällä samaisella superhiihtäjällä on suurehkoja ongelmia ampumisen kanssa.

Kärjessä lähtee puolestaan takavuosina hitaana hiihtäjänä ja tarkkana ampujana tunnettu Lisa Therese Hauser. Viime kausi muutti tätä trendiä, mutta perusperiaatteet varsin erityyppisistä ampumahiihtäjistä Öbergiin verrattuna ovat kuitenkin edelleen olemassa.

Ruotsalaisen hiihto on juuri nyt niin valtavaa, että hänellä saattaa olla varaa ampua kaksikin sakkokierrosta enemmän kuin muilla kilpailijoilla. Myös Hauserin vauhti on kuitenkin ollut nousujohteista, ja hän saa takaa-ajoon pienen etumatkan. Lievä enemmistö vedonlyöntiyhtiöistä on tehnyt Hauserista suosikin, olemme eri mieltä.



Hauser starttaa siis joukon ykkösenä 13 sekuntia Öbergin edellä. Mitä todennäköisimmin ruotsalainen nappaa kyseisen eron kiinni ensimmäisen kahden kilometrin hiihtolenkin aikana. Hän kuitenkaan tuskin pystyy itävaltalaista siinä vaiheessa jättämään.

Öbergin osumaprosentti kauden kolmessa kisassa eli 40 laukauksessa on toistaiseksi vasta 77,50, Hauserilla peräti 92,50. Öbergin kohdalla prosentti ei ole edes suuri yllätys, sillä viime kaudella tarkkuus jäi hieman yli 82:een, toissa kaudella reilusti alle 80:een.



Hauser nousi siis viime kaudella hiihtäjänä merkittävästi, lähelle vauhtien top-10-urheilijoita maailmancupissa. Samalla ampumaprosentti putosi monen kauden tauon jälkeen 85:n paikkeille.

Kuusi sekuntia kilometrillä


Hiihdossa Hauser hävisi Östersundin normaalimatkalla eli 15 kilometrillä Öbergille noin kahdella minuutilla. Viime viikonlopun pikakisassa ero oli noin 49 sekuntia, toissapäivänä "enää" 35 sekuntia.

Pikakilpailun matka on 7,5 kilometriä. Voi siis laskea, että kilometriä kohti näiden naisten aikaero on hiihdossa Östersundin radalla karkeasti noin kuusi sekuntia. Kymmenen kilometrin takaa-ajossa se merkitsisi minuuttia. Muistamme siis, että Hauserilla on lähdössä 13 sekunnin etumatka.

Sakkokierroksen kiertämiseen menee Öbergillä hieman alle 25 sekuntia. Eli mikäli hän ampuu kaksi ohilaukausta Hauseria enemmän, ovat puntit lähtökohtaisesti aika lailla tasan ennen maalisuoraa.

Kun tarpeeksi pyörittelee...


Hauserin tarkkuus ei koko kauden mitalla tule olemaan aivan 90 prosenttia, Öbergillä tuskin alle 80 prosenttia. Realismia on se, että Hauser ampuu kaksi sakkoa, Öberg neljä. Loppukirissä ruotsalainen hoitaa homman mitä suurimmalla todennäköisyydellä.



Hauserin kahta ja Öbergin viittä sakkoa todennäköisempi skenaario on Hauserin kaksi ja Öbergin kolme. Jos ruotsalainen selviää yhdellä sakolla vähemmän, on hän tässä parissa lähes varmasti parempi.


Kun asiaa riittävän hartaasti pyörittelee, huomaa Öbergin olevan noin 1,80-kertoiminen suosikki. Silloin Pinnaclen kerroin on riittävän hyvä.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Lisa Therese Hauser-Elvira Öberg 2 (Öbergin parempi loppusijoitus) @1.96

Huti
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.96

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.95

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casumo - Lue arvostelu

1.95

Casumo - Lunasta 100€ tervetulobonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

1.95

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.95

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.95

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

1.86

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet365 - Lue arvostelu

1.83

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.8

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.8

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä