Ampumahiihdon MM: Östersund - Sekaviesti

Julkaistu: 05.03.2019 12:51


Ampumahiihdon MM: Östersund - Sekaviesti
Ampumahiihdon MM | Östersund - Sekaviesti | 17:15
Nordicbet Nordicbet
Ampumahiihdon mm-kisat käynnistyvät torstaina sekaviestillä Ruotsin Östersundissa.

Kisat avaava sekaviesti antaa vastauksia voimasuhteista tulevia kisoja ajatellen, koska edellisen kerran kisattiin helmikuun puolivälissä. Urheilijoilla on ollut aikaa treenata ja levätä kisoja kohti.

Viime keväänä Olympialaisissa sekaviestin voitti Ranska ennen toiseksi tullutta Norjaa ja kolmanneksi tullutta Italiaa.

Vuoden 2017 mm-kisoissa voiton vei Saksa, hopeaa Ranska ja pronssia Venäjä.

Tällä kaudella maailmancupissa sekaviestissä on kilpailtu kahdesti. Joulukuussa Slovenian Pokljukassa Ranska voitti. Toinen kilpailu oli helmikuussa Yhdysvalloissa Park Cityssä, silloin myös Ranska voitti.

Torstaina selvänä suosikkina kilpailuun lähtee Norja.

Meidän mielestämme Norja ei ole ennakkoon noin selvä suosikki, mitä kertoimet antavat ymmärtää. Johannes Bö ei yksin tuo mestaruutta Norjaan.

Me nostamme esiin Ranskan, on osoittanut tämän kauden kilpailussa tasaisuudesta ja on kilpailumatkan hallitseva olympiavoittaja. Ranskalta löytyy kilpailuun tasainen joukkue, vaikka lajin kuningas Martin Fourcade ei olisi joukkueessa, sillä Ranska voitti Park Cityssä ilman Fourcadia.

Lunasta ilmainen 5€ esportsbetting.comille


Uusi eSports-henkinen vedonlyöntisivusto tarjoaa kaikille pelaajille 5€ ilmaista pelirahaa pelkällä tilinavauksella. Käy lunastamassa omasi ja hyödynnä myös sivuston 30€ vedonlyöntibonus.


Pelivalintamme:

Voittaja Ranska @5.00

Unibet - Lue arvostelu

5.00

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Redbet - Lue arvostelu

5.00

Hyödynnä 100€ edestä ilmaisvetoja Redbetillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

5.00

LeoVegasilta nyt parannettu 50€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

5.00

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot aina 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

5.00

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus vedonlyöntiinLue arvosteluSiirry pelaamaan