Liiga: Pelicans - HIFK

Julkaistu: 13.09.2019 10:31


Liiga: Pelicans - HIFK
Liiga | Pelicans - HIFK | 18:30
Liiga-kausi 2019/20 starttasi eilen torstaina, kun viime kauden mestari HPK isännöi Rinkelimäellä finaalivastus Kärppiä. Perjantain Liiga-kierroksella pelataan monta mielenkiintoista ottelua, joista yksi katseet kääntävimmistä on Pelicans – HIFK peli.

Lahdessa luvassa kuuma perjaintai-ilta?


Lahden Isku Areenalla pelattavasta ottelusta on odotettavissa kuuma kamppailu, jossa on lahtelaisittain ilmassa myös hieman revanssihenkeä viime kevään neljännesfinaalientappion jälkeen. Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen pyörittelee seuran kotisivuilla pelin merkitystä melko mysteerisin sanankääntein ”Peli muiden joukossa, mutta kotipeli, HIFK ja perjantai-ilta – muuta ei tarvita.”

Pelicansin viimeisen kymmenen ottelun otanta ystävyysotteluista sekä CHL:stä ei ole kovin mairitteleva. Joukkue on napannut edellisestä kymmenestä ottelusta vain kolme voittoa. Silmiin pistävää edellisessä kolmessa tappiossa on ollut se, että Pelicans on ollut jokaisessa ottelussa jossain vaiheessa mukavasti kuskinpenkillä mutta johtoasemassa pelaaminen ei ole kantanut kertaakaan loppuun asti. Joukkueen sisällä kuitenkin uskotaan, että peli paranee pikkuhiljaa ja prosessin alkutaival on tuskainen mutta esteet on tehty ylitettäväksi. Pelicans on valmistautunut Liigan avausotteluunsa viiden päivän CHL-reissun jälkeen tämän viikon maanantaista asti. Työteliään joukkueen jalat pitäisi olla iskussa, kun kiekko tippuu Iskun jäähän.

HIFK iso mestarisuosikki


Helsingin IFK on yksi tämän Liiga-kauden suurimmista mestarisuosikeista. Punanutuilla on kasassa rautainen kokoonpano ja yksi sarjan suurimmista rahapusseista. HIFK:n kauteen valmistavat ottelut ovat menneet paremmin kuin Pelicansilla (tosin helsinkiläisillä ei ole ollut CHL-matseja) ja HIFK lähtee kauden avausotteluun neljän ottelun voittoputkessa. HIFK:n vaarallisin nippu kesällä on ollut joukkueen ykkösketju, jossa erityisesti viime kaudella Pelicansissa pelannut Jesse Saarinen on loistanut yhdessä ruotsista saapuneen Sebastian Dykin kanssa. . Ei olisikaan mikään suuri yllätys, mikäli Saarinen rokottaisi perjantai-iltana vanhaa seuraansa maalilla, jos toisella. Saarisen maalille on tarjolla vedonlyöntiyhtiöistä riippuen kertoimia 4.20 – 4.50 välillä.

HIFK:n tuore maalivahti hankinta Frans Tuohimaa hakee vielä pelikuntoaan, joten vieraiden tolppien välissä nähtäneen tänään Atte Engren.

Maalihanat välittömästi auki perjantai-iltana?


Perjantai-ilta, Liiga-avaus, Ville Niemisen tunteella johtama Pelicans lauma ja iso paha Stadin punainen. Kello 18.30 alkavassa ottelussa on ainekset todella viihdyttävään kiekko-otteluun. Uskomme että molemmat joukkueet starttaavat ottelun isolla latauksella eikä ottelussa lähdetä peruuttelemaan kiekon kanssa. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet edellisessä kolmessa ottelussa maalinteossa välittömästi avauserässä ja me uskomme että onnistumisia tulee tänäänkin heti avauserässä.

Lunasta 10€ ilmaisveto Liigan avauskierrokselle


Coolbet tarjoaa 10€ ilmaisvedon kaikille Liigan avauskierroksella. Siirry kampanjasivulle, noudata ohjeita ja saat 10€ ilmaisvedon heti käyttöösi. Voit lukea lisää tarjouksesta täältä tai siirtyä suoraan Coolbetille alta.
Coolbet: lunasta 10€ ilmaisvedot Liigaan >>

Pelivalintamme:

1. erä - Yli 1.5 maalia @2.05

Bethard - Lue arvostelu

2.05

Bethard - Lunasta jälleen 100€ vedonlyöntibonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Fastbet - Lue arvostelu

2.05

Lunasta Fastbetiltä 50€ vedonlyöntibonuksia!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
NightRush - Lue arvostelu

2.05

Lunasta 50%/100€ bonus vedonlyöntiin!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

1.95

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

1.95

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

1.92

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.88

Hyödynnä Betssonin 100€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.88

Uusin suomalainen vedonlyöntisivusto - Casino Winner!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
NordicBet - Lue arvostelu

1.88

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 170€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan