MM-karsinnat: Pohjois-Makedonia - Saksa

MM-karsinnat: Pohjois-Makedonia - Saksa
MM-karsinnat | Pohjois-Makedonia - Saksa | 21:45 | 11.10.2021
Kohde sulkeutuu: 11.10.2021 21:45
Saksa on selvä suosikki, ja kesän jälkeen Pohjois-Makedonia on parempia maita vastaan jäänyt nollille.



Revanssin paikka. Saksa on MM-karsinnoissa hävinnyt yhden matsin, ja se oli kotipeli Pohjois-Makedoniaa vastaan maaliskuun lopulla. Matsi päättyi makedonialaisille 2-1, eikä se edes ollut ottelussa erityisen onnekas. Saksa oli silloin vaisu, Joachim Löwin kausi alkoi olla lopuillaan. Pohjois-Makedonia voitti maaliskuun ottelussa laukaukset maalia kohti 3-2, kun Saksa oli pallohallinnasta huolimatta tehoton. Saksan Goretzka laukoi ottelussa maalipuihin, ja Werner missasi tasatilanteessa tuhannen taalan paikan maalin edestä.
Pohjois-Makedonian Goran Pandev teki avausmaalin. Saksan Gundogan tasoitti rankkarista, mutta viitisen minuuttia ennen loppua makedonialaisten Elmas teki voittomaalin.

Syksyn neljässä karsintamatsissa Pohjois-Makedonia pelasi ensin kolme tasuria Armeniaa, Islantia ja Romaniaa vastaan. Viimeksi se hoiteli Liechtensteinin 4-0. Pohjois-Makedonia on sarjataulukossa nyt kakkosena samoilla pisteillä Armenian kanssa.
Saksa on voittanut syksyn neljä karsintaottelua maalierolla 14-1. Joachim Löw jätti päävalmentajan hommat kesän EM-turnauksen jälkeen, ja nyt Hans Flickin kanssa Saksalla on ollut vakuuttava alku.

Pandev jätti maajoukkuepelit


Pandev ei ole enää mukana maaotteluissa. Hän pelasi EM-turnauksen ja sen jälkeen lopetti edustustehtävät. Pandev on jo 38-vuotias, peliura tosin jatkuu vielä Serie A:n Genovassa. Pandevin lopettamisen jälkeen Pohjois-Makedonia on tehnyt neljässä matsissa kuusi maalia, tosin kahdesti se on jäänyt nollille.
Musliu ja Kostadinov olivat viime ottelussa pelikiellossa, ja ilmeisesti Musliu on tästäkin pelistä sivussa kolhun vuoksi.

Saksan joukkueesta kapteeni ja ykkösveskari Manuel Neuer oli sivussa Romania-ottelusta loukkaantumisen vuoksi. Ter Stegen pelasi maalilla, ja ilmeisesti pelaa nytkin. Laitapakki Gosens on myös sivussa, uutena pelaajana PSG:n Kehrer on nyt mukana. Saksan uusi nuori komeetta 18-vuotias Florian Wirtz ei saanut minuutteja viime matsissa, mutta nyt voisi tulla peliaikaa.


Saksan voittokerroin on 1.20-luokkaa, eikä niin pientä lukemaa voi pelata. Syksyn neljässä maaottelussa Saksa on kolmesti pitänyt nollat. Pohjois-Makedonia on kahdesti jäänyt nollille, maaleja se teki Islantia ja Liechtensteinia vastaan. Nyt kun Islanti on taas vajoamassa sinne, missä se oli vielä kymmenisen vuotta sitten, niin kaksi edellä mainittua maajoukkuetta ovat Euroopan pikkumaita. Tähän matsiin Pohjois-Makedonia alle 0.5 maalia saa kertoimeksi noin 1.85. Siihen pieni panos, Saksa pelannee varmaa puolustusta ilman mitään riskiä.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Pohjois-Makedonia alle 0,5 maalia @1.85

William Hill - Lue arvostelu

1.85

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

1.85

Hyödynnä 200% bonus 200€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

1.85

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.85

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.83

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
SpinSports - Lue arvostelu

1.83

SpinSports tarjoaa jopa 200€ ilmaisvedon uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.83

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.79

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Anders