MM-karsinnat: Puola - Albania

MM-karsinnat: Puola  - Albania
MM-karsinnat | Puola - Albania | 21:45 | 2.9.2021
Kohde sulkeutuu: 02.09.2021 21:45
Albanian kärki on ollut todella vaisu. Puolalla on poissaoloja, Lewandowski jää kovin yksin.



Puola aloitti MM-karsinnat pelaamalla Unkarin kanssa tasan 3-3. Seuraavaksi puolalaiset voittivat pikkuisen Andorran 3-0, ja viime matsissa sitten tuli tappio Englantia vastaan Wembleyllä 1-2.
Albania aloitti voittamalla Andorran niukasti 1-0. Englantia vastaan tuli 0-2 -tappio, mutta viimeksi sitten taas Albania otti voiton, nyt lohkon toisesta pikkumaasta San Marinosta 2-0. Albanialla on tehtynä vasta kolme kassia, vaikka se on kolmessa ottelussa kohdannut molemmat lohkon lilliputit.

Puolan päävalmentajana on vuoden alusta saakka ollut entinen Fiorentinan päävalmentaja Paulo Sousa. Hän on kokeillut kaikenlaisia taktiikkoja ja miehityksiä, mutta oikein mikään ei ole toiminut. Puola on ollut jo pitkään alisuorittaja.
EM-lopputurnauksessa Puola oli mukana, mutta heikosti sekin meni. Neniin tuli sekä Slovakialta että Ruotsilta, mutta Espanjan kanssa Puola sai nipistettyä 1-1 -tasapelin.

Robert Lewandowski on edelleen Puolan maajoukkueen kärkimies. Hän tekee maajoukkueessakin maaleja kovalla teholla, mutta se ei ole riittänyt. EM-lopputurnauksessakin Lewandowski teki Puolan neljästä maalista kolme, ja nyt kahdessa MM-karsintamatsissa on jo tullut kolme osumaa.

San Marino saattaa hyvinkin olla koko Euroopan heikoin maajoukkue, mutta silti edellisellä MM-karsintakierrksella maaliskuun lopulla Albanialta meni yli tunti saada pallo ensimmäisen kerran sanmarinolaisten maaliin. Kaiken kaikkiaan Albania laukoi ottelussa 24 kertaa, joten kaksi maalia oli tehoton esitys.

Kummallakin päävalmentajalla Serie A -tausta


Albanian päävalmentaja on myös entinen Serie A:n manageri. Italialainen Edy Reja on aikaisemmin valmentanut Laziota.

Puolan managerilla Paulo Sousalla on ongelmia loukkantumisten kanssa. Lewandowski on kunnossa, mutta muuten tilanne on heikonlainen. Napolin Zielinski on polvivaivaisena sivussa, samaten Piatek on poissa nilkkavamman vuoksi.
Leicesterin ex-pelaaja Kapustka on pois pelistä. Hänen vammansa tuli siitä, kun mies teki komean maalin UCL -karsinnoissa ja hyppäsi juhlimaan Legia Varsovan fanien kanssa. Seurauksena polvivamma ja pitkä sairasloma. Ja vielä Leedsin Klich on sivussa koronatartunnan vuoksi.
Albanian joukkue on saanut vahvistuksen, kun Nedim Bajrami sai oikeuden vaihtaa maajoukkuetta Sveitsistä Albaniaan. Albanialla ei ilmeisesti ole sen kummempia poissaoloja.


Puolan voittokerroin on 1.50 -paikkeilla, mutta se ei houkuta, joukkueella on liikaa poissaoloja. Toisaalta, ei vaisun Albaniankaan pelaaminen innosta. Alle 2.5 maalia saa kertoimeksi noin 1.70 -lukemia. Kokeillaan sitä. Albanian hyökkäys on vaisu, ja Lewandowskin takana Puolalla on nyt ongelmia.


Betinia tarjoaa 200€ vedonlyöntibonuksen!


Oletko pelannut aiemmin Betinia vedonlyöntisivustolla? Sivu tarjoaa uusille asiakkaille 200€ edestä täytettä pelikassaan. Voit lukea sivustosta tarkemmin Betinia arvostelustamme tai siirtyä suoraan sivustolle ja napata muhkean bonuksen millä startata vedonlyönti!
Betinia: lunasta 200€ ensitalletusbonus ››

Pelivalintamme:

Alle 2.5 maalia @1.77

Bethard - Lue arvostelu

1.77

Bethard - Lunasta jälleen 100€ vedonlyöntibonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

1.77

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

1.77

ComeOn - 150€ talletuksella 300€ pelirahaa!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Pinnacle Sports - Lue arvostelu

1.76

Hyödynnä alan parhaat kertoimetLue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

1.75

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.72

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.72

Betsafe tarjoaa uuden 200% talletusbonuksen!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.72

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Anders